Nyt niitä karhutaan leikkauksina köyhiltä ja duunareilta työelä'män heikennyksin ja pian myös ruoan ALV:n nostolla
HS: Valtaosa koronatukea saaneista yrityksistä olisi pysynyt voitollisina myös ilman sitä
https://www.hs.fi/talous/art-2000010204313.html
Koronatuet nostivat tutkimuksen mukaan vain hyvin harvan yrityksen voitolliseksi.
Valtaosa koronatukea saaneista yrityksistä ei olisi tarvinnut tukea, koska ne olisivat pysyneet voitollisina myös ilman sitä. Asia ilmenee Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimuksesta, joka tarkastelee koronakriisin seurauksena käyttöön otettujen yritystukien kohdentumista erilaisille yrityksille.
Lisäksi jo ennen koronapandemiaa tappiolla olleet yritykset saivat tutkimuksen mukaan koronatukia jopa muita yrityksiä useammin.
Koronatuet nostivat tutkimuksen mukaan vain hyvin harvan yrityksen voitolliseksi.
”Voitollisuuteen liittyvät tulokset ovat hyvin kiinnostavia, koska ne liittyvät vahvasti konkurssiriskiin”, sanoo tiedotteessa tutkimuksesta vastannut Etlan tutkimuspäällikkö Olli Ropponen.
Etlan mukaan on huomionarvoista, että tuet kohdentuivat systemaattisesti useammin vähemmän tuottaville yrityksille sekä sellaisille yrityksille, jotka eivät vaikuta normaaliaikanakaan elinkelpoisilta. Tuottamattoman toiminnan keinotekoinen säilyttäminen vaikuttaa tutkimuksen mukaan haitallisesti tulevaan tuottavuuskehitykseen.
”Huolestuttavaa on, että tuet kohdistuivat muita useammin mediaanituottavuuden alapuolella oleviin yrityksiin. Tämä vaikuttaa tulevaan tuottavuuteen negatiivisesti, koska työvoima ja pääoma jäävät herkemmin matalamman tuottavuuden yrityksiin sen sijaan, että ne siirtyisivät tuottavampaan toimintaan”, Ropponen sanoo tiedotteessa.
Lintilän TEM:in jakamat yritysten koronatuet valuivat harakoille Etlan mukaan
29
224
Vastaukset
- Anonyymi
Moni työläinen joka olisi tarvinnut koronatukea jäi sitä ilman. Koronan takia lomautettu tai irtisanottu tarjoilija ym. sai vain normaalin työttömyyskorvauksen, kun elinkeinotteluelämän hyvätuloisille yrittäjille jaettiin toisen standardin sossutukea koronatuen nimellä. Yli 20 000 yritystä sai keskimäärin 50 000 euroa koronatukea pelkästään Business Finlandin kautta, Elystä vielä paljon suurempia tukia. BF tukien saajissa miljonäärin brändivaatekauppoja, kuparipannukauppiaita, twerkkaajia, monen lajin konsulttia ja tv- sekä 7pävää julkkua jne. Taike jakoi vielä Suomen ykköskaartin suurituloisille tähtiartisteille Uusivirroille, Ville Galleille, Lenni-Kalle Taipaleille, Michael Monroeille jne. 20 000 - 25 000 euroa sossutukea (monen täysaikaduunarin vuoden nettopalkka) näiden 200 000 - 400 000 euron vuositulojen päälle. Ja nyt näitä miljardien eurojen yrittäjätukia leikataan OrpoPurran toimesta ja elinkeinoelämän vaatimuksesta köyhiltä sekä työläisiltä työelämän heikennyksillä ja pian ruoan ALV.n noston kautta. Moniko hyvätuloinen koronatukiensaaja osallistuu Suomitalkoisiin?
- Anonyymi
Hallituksessa on vastuuministerit, koska pääministeri ei pysty tekemään kaikkea. TEM:in elinkeinoelämän vastuuministeri oli Mika Lintilä kepusta. Onneksi SDP ja vaemmistoliitto vaativat koronatukien jakoa poikki, kun huomasivat TEM:in, Business Finlandin ja ELY:n holtittomuudet.
Business Finlandin rahanjako kuumentaa tunteita – SDP:n kansanedustajilta kovaa kritiikkiä, selvitystä vaaditaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f668a52b-18e6-4b56-92ca-5925e79f6561
Business Finlandin 800 miljoonan euron avustukset nostattavat kasvavaa kritiikkiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksessa on vastuuministerit, koska pääministeri ei pysty tekemään kaikkea. TEM:in elinkeinoelämän vastuuministeri oli Mika Lintilä kepusta. Onneksi SDP ja vaemmistoliitto vaativat koronatukien jakoa poikki, kun huomasivat TEM:in, Business Finlandin ja ELY:n holtittomuudet.
Business Finlandin rahanjako kuumentaa tunteita – SDP:n kansanedustajilta kovaa kritiikkiä, selvitystä vaaditaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f668a52b-18e6-4b56-92ca-5925e79f6561
Business Finlandin 800 miljoonan euron avustukset nostattavat kasvavaa kritiikkiä.Kai nyt vastuuministereistä huolimatta kaikki hyvä voidaan panna Sannan piikkiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksessa on vastuuministerit, koska pääministeri ei pysty tekemään kaikkea. TEM:in elinkeinoelämän vastuuministeri oli Mika Lintilä kepusta. Onneksi SDP ja vaemmistoliitto vaativat koronatukien jakoa poikki, kun huomasivat TEM:in, Business Finlandin ja ELY:n holtittomuudet.
Business Finlandin rahanjako kuumentaa tunteita – SDP:n kansanedustajilta kovaa kritiikkiä, selvitystä vaaditaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f668a52b-18e6-4b56-92ca-5925e79f6561
Business Finlandin 800 miljoonan euron avustukset nostattavat kasvavaa kritiikkiä.Porvarijohtoinen BF
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksessa on vastuuministerit, koska pääministeri ei pysty tekemään kaikkea. TEM:in elinkeinoelämän vastuuministeri oli Mika Lintilä kepusta. Onneksi SDP ja vaemmistoliitto vaativat koronatukien jakoa poikki, kun huomasivat TEM:in, Business Finlandin ja ELY:n holtittomuudet.
Business Finlandin rahanjako kuumentaa tunteita – SDP:n kansanedustajilta kovaa kritiikkiä, selvitystä vaaditaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f668a52b-18e6-4b56-92ca-5925e79f6561
Business Finlandin 800 miljoonan euron avustukset nostattavat kasvavaa kritiikkiä.Niin, olisihan se typerää määrätä vastuuministereitä, jos he eivät hoitaisi oman hallinnonalansa tehtäviä. No toisaalta Marin on koksupersuista politiikan supertähti joka hoitaa aina kaiken itse ja muut ministerit ovat etätöissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksessa on vastuuministerit, koska pääministeri ei pysty tekemään kaikkea. TEM:in elinkeinoelämän vastuuministeri oli Mika Lintilä kepusta. Onneksi SDP ja vaemmistoliitto vaativat koronatukien jakoa poikki, kun huomasivat TEM:in, Business Finlandin ja ELY:n holtittomuudet.
Business Finlandin rahanjako kuumentaa tunteita – SDP:n kansanedustajilta kovaa kritiikkiä, selvitystä vaaditaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f668a52b-18e6-4b56-92ca-5925e79f6561
Business Finlandin 800 miljoonan euron avustukset nostattavat kasvavaa kritiikkiä.Huh, huh, onneksi ei ollut kokoomus vallassa, sehän vaati kovaan ääneen paljon lisää yritysten koronatukemista tuolloin ja EK, Suomen Yrittäjät, MaRa ja tapahtumateollisuus yhtyi huutoon. Kuinka paljon velkaa meillä olisikaan ollut kokoomuksen ja elinkeinoelämän vaatiman "helikopterirahan" jäljiltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksessa on vastuuministerit, koska pääministeri ei pysty tekemään kaikkea. TEM:in elinkeinoelämän vastuuministeri oli Mika Lintilä kepusta. Onneksi SDP ja vaemmistoliitto vaativat koronatukien jakoa poikki, kun huomasivat TEM:in, Business Finlandin ja ELY:n holtittomuudet.
Business Finlandin rahanjako kuumentaa tunteita – SDP:n kansanedustajilta kovaa kritiikkiä, selvitystä vaaditaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f668a52b-18e6-4b56-92ca-5925e79f6561
Business Finlandin 800 miljoonan euron avustukset nostattavat kasvavaa kritiikkiä.Politiikan supertähti Sanna pystyisi ihan yksin hoitaa Suomen asiat kuntoon.
Tule Sanna takaisin ja pelasta Suomi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksessa on vastuuministerit, koska pääministeri ei pysty tekemään kaikkea. TEM:in elinkeinoelämän vastuuministeri oli Mika Lintilä kepusta. Onneksi SDP ja vaemmistoliitto vaativat koronatukien jakoa poikki, kun huomasivat TEM:in, Business Finlandin ja ELY:n holtittomuudet.
Business Finlandin rahanjako kuumentaa tunteita – SDP:n kansanedustajilta kovaa kritiikkiä, selvitystä vaaditaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f668a52b-18e6-4b56-92ca-5925e79f6561
Business Finlandin 800 miljoonan euron avustukset nostattavat kasvavaa kritiikkiä.Esim Paula Vesalan voitolliset yritykset saivat koronatukea.
https://www.finder.fi/Äänituotanto/Maailmanloppu+Oy/Helsinki/yhteystiedot/1607140 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksessa on vastuuministerit, koska pääministeri ei pysty tekemään kaikkea. TEM:in elinkeinoelämän vastuuministeri oli Mika Lintilä kepusta. Onneksi SDP ja vaemmistoliitto vaativat koronatukien jakoa poikki, kun huomasivat TEM:in, Business Finlandin ja ELY:n holtittomuudet.
Business Finlandin rahanjako kuumentaa tunteita – SDP:n kansanedustajilta kovaa kritiikkiä, selvitystä vaaditaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f668a52b-18e6-4b56-92ca-5925e79f6561
Business Finlandin 800 miljoonan euron avustukset nostattavat kasvavaa kritiikkiä.Nämä hyväkkäät Vesalan Tapahtumateollisuus, EK, SY, MaRa ja Kokoomus vaativat vielä koronapassia vahvimmin ja joka paikkaan laajennettuna mm. työpaikoille. Perustuslaki tai kansalaisen perusoikeudet eivät merkitse mitään kun bisnesedut ovat kyseessä, muunhan takia perustuslain yli ei edes kävellä kuin bisnesten eli rahan ja woketuksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksessa on vastuuministerit, koska pääministeri ei pysty tekemään kaikkea. TEM:in elinkeinoelämän vastuuministeri oli Mika Lintilä kepusta. Onneksi SDP ja vaemmistoliitto vaativat koronatukien jakoa poikki, kun huomasivat TEM:in, Business Finlandin ja ELY:n holtittomuudet.
Business Finlandin rahanjako kuumentaa tunteita – SDP:n kansanedustajilta kovaa kritiikkiä, selvitystä vaaditaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f668a52b-18e6-4b56-92ca-5925e79f6561
Business Finlandin 800 miljoonan euron avustukset nostattavat kasvavaa kritiikkiä.Rinteen/Marinin aikana jopa SY avautui ja ihmetteli miksi hallitus ei löytänyt yritystuista leikkauksia, joita olisi kuulemma voinut saada jopa 500 milj.€. Tiesivät ettei kepu suostunut hallitusohjelmassaan mihinkään yrittämisen tai omistamisen heikennykseen, mutta vääränväristä hallitusta piti mustamaalata.
Kummasti sitä edellisen Sipilän hallituksen Mauri Pekkarisen yritystukityöryhmä ei löytänyt euron euroa leikattavaa yritystukiin, ei ihmetytä, eikä SY pitänyt pihausta.
Nyt kun oikeisto on vallassa Suomen Yrittäjät ei ole ottanut turhien ja haitallisten yritystukien leikkauksia esille, vaikka maa on todella kusessa ja lisäsopeutuksia pitäisi keksiä jopa 3-4 miljardia euroa. No ei tietenkään, koska eihän SY näitä yritystukia oikeasti halua perkaa.
Samalla tavalla Kojomoa pidetään esillä kun puhutaan verottomista yhteisötuotoista, kummasti vaan SY, EK, KKK, Perheyritysten liitto ja Kokoomus vaativat kepua estämään tällaiset lähdeverot, joita SDP ehdotti hallitusneuvotteluissa 2019, ei koska oikeiston/elinkeinoelämän omatkin yhteisöt olisivat joutuneet maksumiehiksi.
Ay-liikkeen Kojomosta on hyvä ulista kun tarvitaan mustamaalauspropagandaa taas. Pelkkaa bullshittia näiden jutut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rinteen/Marinin aikana jopa SY avautui ja ihmetteli miksi hallitus ei löytänyt yritystuista leikkauksia, joita olisi kuulemma voinut saada jopa 500 milj.€. Tiesivät ettei kepu suostunut hallitusohjelmassaan mihinkään yrittämisen tai omistamisen heikennykseen, mutta vääränväristä hallitusta piti mustamaalata.
Kummasti sitä edellisen Sipilän hallituksen Mauri Pekkarisen yritystukityöryhmä ei löytänyt euron euroa leikattavaa yritystukiin, ei ihmetytä, eikä SY pitänyt pihausta.
Nyt kun oikeisto on vallassa Suomen Yrittäjät ei ole ottanut turhien ja haitallisten yritystukien leikkauksia esille, vaikka maa on todella kusessa ja lisäsopeutuksia pitäisi keksiä jopa 3-4 miljardia euroa. No ei tietenkään, koska eihän SY näitä yritystukia oikeasti halua perkaa.
Samalla tavalla Kojomoa pidetään esillä kun puhutaan verottomista yhteisötuotoista, kummasti vaan SY, EK, KKK, Perheyritysten liitto ja Kokoomus vaativat kepua estämään tällaiset lähdeverot, joita SDP ehdotti hallitusneuvotteluissa 2019, ei koska oikeiston/elinkeinoelämän omatkin yhteisöt olisivat joutuneet maksumiehiksi.
Ay-liikkeen Kojomosta on hyvä ulista kun tarvitaan mustamaalauspropagandaa taas. Pelkkaa bullshittia näiden jutut.Menee kansaan kuin häkä tämä jaska. Kertoo jotain Pisa-tulosten ja ÄO:n laskusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Porvarijohtoinen BF
Joo.
- Anonyymi
Etla esittää, että
"VALTAOSA koronatukea saaneista yrityksistä ei olisi tarvinnut tukea, koska ne olisivat pysyneet voitollisina myös ilman sitä. Asia ilmenee Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimuksesta, joka tarkastelee koronakriisin seurauksena käyttöön otettujen yritystukien kohdentumista erilaisille yrityksille.
Lisäksi jo ennen koronapandemiaa tappiolla olleet yritykset saivat tutkimuksen mukaan koronatukia jopa muita yrityksiä useammin."
Lisäksi
"ETLAN mukaan on huomionarvoista, että tuet kohdentuivat systemaattisesti useammin vähemmän tuottaville yrityksille sekä sellaisille yrityksille, jotka eivät vaikuta normaaliaikanakaan elinkelpoisilta. Tuottamattoman toiminnan keinotekoinen säilyttäminen vaikuttaa tutkimuksen mukaan haitallisesti tulevaan tuottavuuskehitykseen.
”Huolestuttavaa on, että tuet kohdistuivat muita useammin mediaanituottavuuden alapuolella oleviin yrityksiin. Tämä vaikuttaa tulevaan tuottavuuteen negatiivisesti, koska työvoima ja pääoma jäävät herkemmin matalamman tuottavuuden yrityksiin sen sijaan, että ne siirtyisivät tuottavampaan toimintaan”, Ropponen sanoo tiedotteessa."
Ehkäpä hallitus nyt säästövimmassaan kohdentaisi kaikki säästöt näihin "mediaanituottavuuden alapuolella oleviin yrityksiin", mikä vaikuttaa tuottavuuteen negatiivisesti, koska työvoima ja pääoma jäävät herkemmin matalamman tuottavuuden yrityksiin sen sijaan, että ne siirtyisivät tuottavampaan toimintaan”
Tässä yksi säästötoimi hallitukselle, joka voisi lisätä BKT:tä sen sijaan, että kohdentuisi nykyisen tuotantorakenteen ylläpitoon, joka globaalin kilpailun lisääntyessä vain vähentää BKT:tä.
PS. En ymmärrä budjettikehys-ajattelua, jossa menot ovat fiksatut, vaikka ulkopuoliset kriisit aiheuttavat lisämenopaineita ja vähentävät valtion kassaan tulevia tuloja - täysin käsittämätöntä, miksei voida verotusta korottaa ja nostaa tuloja, aina vaan pitää leikata valtion menoista ... valtio olemme me ja meidän hyvinvoinnistamme pitää leikata arvon hallitus? - Anonyymi
Nyt olisi sitten yritysten aika maksaa takaisin nuo ylimääräiset tuet! Mitä Orpon hallitus aikoo asialle tehdä?
- Anonyymi
Sieltä saataisiin sievoinen summa kun perittäisiin tuet takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sieltä saataisiin sievoinen summa kun perittäisiin tuet takaisin.
Vaan ei pataporvarin kokoomusta korppi toisen korpin nokkaa noki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sieltä saataisiin sievoinen summa kun perittäisiin tuet takaisin.
Ei sieltä mitään takaisin saada. Kaikki on tuhlattu jo ajat sitten. Lisää pitäisi saada siksi Marin II hallitus heti kasaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sieltä saataisiin sievoinen summa kun perittäisiin tuet takaisin.
Kyllä.
- Anonyymi
Väitetään, että suomalainen yhteiskunta on velkapulassa. Tarvitaan velan maksamista varten yksinhuoltajien ja osatyökykyisten panosta. Valitettavasti köyhästä ei voi puristaa enempää, jotta hän pysyisi suurin piirtein lämpimänä ja kykenisi tehtaisiin. Köyhän resurssit ovat siis rajalliset.
Tämäkin tutkimus siis todistaa, että yritystukia valuu turhuuteen.
Ilmainen vinkki hallitukselle: Ottakaa sieltä, mihin on vuosia palkansaajilta kerättyjä veroja ohjattu, eli yritystuista. Eikö sitä paitsi ole turhaa byrokratiaa, että yritykset ensin maksavat palkkaa, mitä valtio verottaa ja sitten palauttaa yritystukina. Ja turhuuteen menneet koronatuet niiltä firmoilta takaisin, jotka eivät ole vielä lopettaneet ja 100 000 euron koronatuen saaja makaa Espanjan lämmössä, kuten Jethro.
Kansa laitetaan maksamaan nyt näitä milardiyritystuloja korkojen kera, yritykset ja niiden omistajat,, usein varakkaat, on vielä vapautettu Purran ja Orpon puheiden mukaan Suomitalkoista. - Anonyymi
Jos Sipilän tai Orpon oikeistohallitus olisi ollut vallassa koronapandemian ajan, Etla eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ei tällaista julkituloa olisi tehnyt. Nyt syytä yritetään vierittää Marinin hallituksen niskoille, vaikka oikeisto vaati koronatukia yrityksille vielä paljon enemmän.
- Anonyymi
Osa meni konkurssiin
- Anonyymi
Velkaa otettiin kylvettiin runsaasti
- Anonyymi
Kaappijuopoille ei saa antaa mitään tehtäviä rahat vain meneee
- Anonyymi
Velkaa otetaan ennätyksellisesti ja kylvetään runsaasti hyvätuloisille veronalennuksina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Velkaa otetaan ennätyksellisesti ja kylvetään runsaasti hyvätuloisille veronalennuksina.
Totta.
- Anonyymi
Kyllä muistetaan niitä jaettiin myös toimimattomille yrityksille oli kova kiire ettei tietoja joutanut tarkistamaan
- Anonyymi
Agraarisosialisti TEMin johdossa sai kerrankin toteuttaa itseään, jakaa rahaa eturyhmilleen. Missäs muuten KRP:n selvitys meemikännisekoilusta, piilossa tietenkin.
- Anonyymi
Voihan vee. MIssä muuten paljon rahaa niellyt KRP:n tutkimus Lintilän kännisekoilumeemikohusta? Veronmaksajat maksoi ja nyt koko juttu piilotettiin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y23416720Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van232118- 1101940
- 1901712
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1191453Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101092Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten216962- 119857
Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu61738Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu212731