Isonvihan aikoihin 1700- luvun alussa Sydänmaan alueen väestö, joko pakeni aina Peräseinäjoen soille ja Jalasjärvelle saakka, tai kuoli. Piilopirteille jäi muutama perhe mm Postiristin ja Kuotesjärven louhikkoon. Todellinen siittäjä on Topias Topiaan poika Rissa (ruotsiksi kirjoitettu Ritzas). Olojen parannuttua naisia haettiin, mistä niitä saatiin. Kytöpolttaja Simeon Rasva tuli kolmen tyttärensä kanssa jonnekin Saukkojärven/Kuorasjärven rantamaille. Tyttäret kelpasivat pitkin kylää synnyttämään niille muutamalle miehelle, joita oli ja panetti.
Sodan 1809 jälkeen kasakkapartiot siitti kelvolliset naiset ja tuloksena ovat nämä nykyiset ”vanhat suvut” järvien rannoilla. Myöhemmin rautatienrakentajien joukosta löytyi miessiementä ja lopuksi rautatieläistä kylille. Kylän väki kasvoi venäläis-suomalaisella yhteistyöllä. Nämä 1900- luvun siittäjät ovat tehneet ehkä mahtisukuihin puolet jälkeläisistä, jotka nyt luulevat olevansa jotakin erikoisen hyvää taustaltaan. No, kiertokauppias Vilikki tai teurasostaja Kalle voisi olla viimeisimmät mestarit.
Isonvihan aikoihin 1700- luvun alussa Sydänmaan alueen väestö, joko pakeni aina Peräseinäjoen soille
14
360
Vastaukset
- Anonyymi
Hieno historiikki ,kiitos.
- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🍒 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Mäkin oon sitten jokin Venäjän keisarikunnan kasakan äpärä
- Anonyymi
Kyllä niitä kovin tumman sorttisia on pitkin poikin pohojammaata, alavurellaki.
- Anonyymi
Seisakkeillekin alkoivat junat pysähtyä ja niistä hyppäsi vieras mies taloon. Siinä sai kastetta sitten emäntä ja piiat. Arvaahan sen, että iti sen lapseksi.
- Anonyymi
Karttusen "Alavuden kirja" ja myöhempi Alavuden historia antavat kuvan, että järvien rannat Kuorasjärvi, Jääskä-, Saukko-, Saarijärvi, Kuotes- ja Putulanjärven olisivat olleen Isonvihan aikaan hylättyjä taloja. Kummassakin kirjassa on sitten ristiriitaista tietoa kirkossa käyntiin ja veroluokkaan kuuluneiden talojen määristä. Kuinkahan sekin selitetään?
Asutus ei tullut lännestä Kyröjoki tai Lapuanjoki vartta, vaan metsiä pitkin idästä. Se oli savo-kainuulaista kurjallistoa, joka kalasti ja metsästi, asuen kotamuotoisissa maakuopissa. Ajoivat pois ja tappoivat saamelaiset Suomenselän alueelta vielä 1500- luvulla Kustaa Vaasan käskystä. - Anonyymi
Paavo oli kyllä suht tumma ja varmaan oli geenit tuolta idästä.Moni muukin Sydänmaan ympäristön isäntä on tummahko.Geenit sieltä pustalta.
Hanteja.Manseja - Anonyymi
Lisää ny seisoo
- Anonyymi
Jalasjärveläisen sukututkijan mukaan heidän vähäiseen väestöönsä 1700- luvulla tuli sekä alavutelaisia, että savolaisia. alavutelaiset osaksi palasivat, mutta jättivät mm. muutaman sydänmaalaisen sukuhaaran paikkakunnalle.
- Anonyymi
Jalasjärvellä on muuten sydänmaalaisia sukunimiä, kuten Saarijärviä, Saukkoja ja Jääskiä. Olisko jo 1700- luvulla ollut vain tilannimiä Sydänmaalta. Miehillähän ei ollut silloin varsinaista sukunimeä vaan isänsä etunimi.
- Anonyymi
Antura Järvellä on myös Hunnakkoja joka on Sydänmaan.Sääskiniemen .Niinimaan kantasukuja
- Anonyymi
Maalaisia haukutaan Citytörsään keskuures sisäsiittoisiksi, mutta kyllä tääläpäi ainaki näköjää on kovasti saatu uutta geeniperimää runsaasti.
- Anonyymi
Aulis onkin urbaani kaupunkilainen ja hörppii konjakkia Hotelli Tammerin baarissa kulttuuriheebojen kanssa
- Anonyymi
Olivat siis tarpeeksi hulluja palatakseen? No, se kertookin nykysydänmaalaisten omituisen käytöksen.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901249
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511046En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63797Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14740Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287695- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?37646En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634- 60628