Uskonnoista

Tulevina vuosikymmeninä, satoina ja tuhansina suuret maailmanuskonnot jatkavat taaperrustaan, eivät menetä voimiansa. Kaikki, siis ihan kaikki uskonnot, ovat valjastetut poliittisille päämäärille. Tai ehkä idän filosofiat eivät sittenkään... Aabrahamilaisista uskonnoista (kristinusko ja muslimit) ovat muslimit levittäytyneet huomattavan voimakkaasti, ei pääosin pakottamalla kuten kristittyjen ristiretket, vaan siten, että ihminen on kokenut sen oikeaksi ja liittynyt. Länsimaissa on nyt aika pohtia, millä resursseilla he mahtavat toimia. Länsimaisissa kulttuureissa muslimien uskoa pidetään pääsääntöisesti pahana, mutta onkohan noin ? Keskiverto muslimi ei ole ääriainesta, rukoilee ja on rakkaudellinen. Ehkä siinä piilee heidän uskontonsa kantava voima.

Maailman rauha tulee olemaan suurten maailmanuskontojen keskinäinen rauha ja sopuisa yhteiselo. Vaihtoehdosta on nyt turha edes puhua.

Suuria maailmanuskontoja, pienempiä uskontoja sekä lahkoja yhdistää se, että mikään näistä ei voi olla absoluuttinen totuus. Jos kuitenkin vahva usko ohjaa ihmisen rakkaudelliseen elämään, se on oikea kyseiselle yksilölle.

7

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oiskohan nyt kuitenkin niin, että sellainen uskonto, joka hyväksyy ja jopa kehoittaa:

      - valehtelemaan vääräuskoisille (ei synti)

      - teeskentelemään ystävää, ennen vääräuskoisen alistamista.
      - tappamaan vääräuskoisia

      - pyhään sotaan vääräuskoisia vastaan

      - soluttautumasn vääräuskoisiin yhteiskuntiin, lisääntymään ja tekemään sitten vallankaappauksen.

      Eikö tuollainen oppi ole pahasta? Etkö nää mitä tuo tälläkin hetkellä tekee maailmassa ja esim. Afrikassa? Kokonaisia vääräuskoisia kyliä tuhotaan ja ohmiset tapetaan - koska väärä usko?

      Ja sinä selität täällä jotain tyhjiä korulauseita "hyvästä" lempeästä muslimista, joka hymyilee kaikille? Koitappa selittää juttujasi niille jotka on tämän "rauhan uskonnon" kohdannut ja läheisensä sille menettänyt?

      Mutta mitäpä tosiasioista, kun ei logiikastakaan. Vai mihin perustuu väitteesi, ettei mikään uskonto voi olla oikeassa.

      Tottakai voi olla.

      Se on looginen mahdollisuus ja toteutuessaan, koska uskonnot on melko erilaisia, on jopa todennäköistä että joku niistä on oikeassa eikä kaikki - ja silloinhan muut on väärässä.

      • Kysymys onkin nyt siitä, että ymmärrämmekö me täällä lännessä niitä mekanismeja, joihin nojautuen tuo uskonto kasvattaa kannatustaan ? Sitten kun ymmärrämme, voimme paremmin puolustautua.


      • Anonyymi
        Environment kirjoitti:

        Kysymys onkin nyt siitä, että ymmärrämmekö me täällä lännessä niitä mekanismeja, joihin nojautuen tuo uskonto kasvattaa kannatustaan ? Sitten kun ymmärrämme, voimme paremmin puolustautua.

        Edellinen kommentoija ajattelee ilmeisen mustavalkoisesti. Kommentissa näkyy selvästi ajatus siitä, että viittaamassaan uskonnossa olisi vain yksi äärilaita, johon kaikki uskonnollinen ajattelu olisi keskittynyt. Kommentoijalta jää täysin huomioimatta se, että sekä uskonnossa kuin politiikassakin, löytyy niin maltilliset kuin äärelliset linjat ja molemmilta suunnilta.

        Kommentoijan täytyy siis edustaa konservatiivista ajattelua, koska jyrkkä polarisaatio edustaa nimenomaan konservatiivisia suuntauksia. Liberalistisessa ajattelussa polarisaatio nähdään skaalautuvana eli tunnistetaan maltilliset sekä äärelliset linjat erilleen toisistaan ja siksi liberalistisen linjan ajattelussa katsanto on laveampaa.


    • Anonyymi

      Jokaisessa valtiossa on uskonto joko oma tai vieras.
      Samoin sanotaan armeijasta.

      • Anonyymi

        Eikö kuitenkin kaikki uskonnot ole ihmisten henkilökohtainen asia?

        Miksi ei uskontoja voisi pitää poliittisesta toiminnasta erossa?

        Meilläkin on kaksi uskontopuoluetta!


    • Anonyymi

      Mutta mites nää uskonnot liittyy palstan aiheeseen?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe