Ei enää palkkojen leikkaamusta - ei militarismin nousua eikä kokoomuspresidenttiä.
Tehdään Suomesta hyvä, menestyvä ja taloudellisesti vakaa maa. Ei anneta enää perussuomalaiskokoomushallituksen koskea kenenkään palkkoihin ja työoloihin, heille ei mikään riitä. Riikka Purra väläyttelee jo lisää leikkauksia, milloin he leikkaavat omista eduistaan ja palkoistaan.
Ei ikinä kokoomuksen värisuoraa. Nyt on aika jokaisen suomalaisen olla hereillä. Suomessa koko ajan lisääntyvä militarismi jopa kokoomuspoliitikon Antti Häkkäsen suulla ei ole hyvä asia, me emme halua Suomea sotaan. Emme halua tuhota elämää, emme perheitä, emme luontoa emmekä nuorten tulevaisuutta. Äänestyspäätös eli ääni Haavistolle merkitsee rauhaa ja turvallisuutta kuudeksi vuodeksi.
Suomalaiset eivät enää halua etujensa heikentyvän ja yritysten menevän konkurssiin, sillä välin kun perusuomalaishallitus Riikka Purran johdolla nostaa omia palkkojaan. Emme halua Suomeen myöskään militaristihallitusta eikä kokoomuksen värisuoraa, joka siunaisi kyseiset tuhoisat päätökset. On aika äänestää rauhanmies Haavistoa!
Kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus tekee koko aajan tuhoisaa jälkeä, leikkaa pienimmältä palkansaajilta, opiskelijoilta ja työttömiltä. Suomea ajetaan vararikkoon ja samalla militaristihenkinen Antti Häkkänen aikoo ajaan Suomen sotatilaan naapurimaa Venäjän kanssa. Mielestäni Venäjä ei ole ollut missään vaiheessa vihamielinen viime vuosina Suomea kohtaan eikä sillä ole aikomusta hyökätä Suomeen.
Suomi kuitenkin erilaisilla toimillaan ärsyttää tahallaan, jotta saataisiin konflikti aikaiseksi kun olemme Natomaa. Nyt on aika äänestää rauhantekijä Pekka Haavistoa, jolla on vankka kokemus politiikasta ja asioiden hoidosta rauhanomaisin keinoin. Ääni Pekka Haavistolle on ääni rauhalle ja ääni turvalisuudelle, jonka haluamme jatkuvan myös seuraavat kuusi vuotta.

Vastaukset 25
Vanhimmat
Olipa hyvä aloitus kirjoitus.
No varmaan oli hyvä kirjoitus, JOS haluaa Haaviston presidentiksi.
Muuten oli ihan vaan mielipiteitä sieltä änkyrä-vasemmistosta, joille kaikki pitäisi tulla vaan niin kuin on ennenkin tullut. Osittain oli ihan naurettava kirjoitus. Matalaotsaisen kirjoittama?
Hölö Hölö...kommarin lässytystä
Ei persuja luottamustoimiin, Suomi nousuun!
Kun heräsi päikkäriltä, niin mulla taas pasahti ja ajattelin tuon puolustusministeri Häkkäsen lausuntoa ja tein havainnon, että edellinen puolustusmisteri oli sanoissaan harkitsevaisempi. En tiedä oikein tuon Subinkaan suhteen, ettö onko ees pätevä presidentiksi.
No mitä sitä sillo 2015 katto ni ei ole. Edelleen sama lapsellinen egon pönkitys jatkuu…
No sinä varmaa eroat reservistä, jos et jo ole "käpykaartissa"?
Täysin varmaa on, että sinä et ole pätevä arvioimaan onko joku pätevä presidentiksi. Ymmärrä se.
Keskustaopiskelijat vaatii puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok) eroa. Keskustaopiskelijoiden mielestä Häkkäsen harkitsemattomat lausunnot ovat uhka maanpuolustustahdolle.
Enkä ole ees varna,että onko ees maanpuolustus halukkuutta sorretuilla työläisillä, joita sekoomus ja persut kyykyttävät. Sillä ei meitä arvosteta ollenkaan vaan olemme vain yhteiskunnan rasite. Molemmissa rintamissa kuuluu vain että olemme kommareita.
Ei me haluta enää. https://www.verkkouutiset.fi/a/antti-hakkanen-jonkun-tata-maata-pitaa-aina-puolustaa/#b3d158ac
Samaa sössötystä Stubbilta ku aina ennenkin…
Itse olen ns. duunari, mutta en voisi kuvitellakkaan kannattavani vasemmistolaista politiikkaa milloinkaan. Jokaisen pitäisi tajuta Suomen etu ja sitäkautta tulee oma etu. Vihervasemmistolaisuus, pahin sdp vie turmioon. Kalastellaan ääniä " köyhien puolustajina " ai velaksi tukiaisia, silläkö tämä ratkaistaan. Täyttä pa..k.. Työn teko on ainut lääke ja kilpailukyky. Kylkeen kovat leikkaukset ja veronkorotukset. Nyt nautitaan sdp talousosaamis hedelmiä ja kaikki maksavat ja pitkään.
https://blogit.perussuomalaiset.fi/reijo-tossavainen/stubbin-vahainen-jarjenjuoksu-heilahtelee-laidasta-laitaan/
Persut muistakaa äänestää 5!
Buahhahahhahahaaaaa!!!
Kas, kas, äänestin Stubbia, kun muita normaaleja ei ollut ehdolla. Te kommarit ootte pimeetä sakkia.
Pekka ei pidä suomalaisia kovin tarkeinä. Tärkeintä on kaikkien muiden maiden pojat.
En pysty äänestää Stubbia vaikka olen enemmän ehkä jopa oikealle kallellaan. Stubb ei herätä minkäänlaista luottoa minussa. Varmaan presidenttinäkin jatkuu tuo asioiden luettelu kolmesta pointista ja ”ei asiat ole niin yksinkertaisia” en ole saanut äijästä mitään irti ja jollain kumman keinolla se keikkuu tuolla kannastustilastojen ykkösenä??
Orpon tehtävä olisi nyt näyttää ovea Häkkiselle,että toi reservistä eroaminen loppuisi
Tarkoitit ilmeisesti Häkkästä
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/kun-stubb-halusi-poistaa-kartalta-kansallisvaltiot-kuten-suomen-ja-tehda-eusta-liittovaltio/
Persur Stubb haluaa meistä liittovaltion
Stubb toistaa sitä minkä on ulkoa opetellut ja sen takia ei minussa herätä luottamusta.
Stubb kannattaa myös liittovaltiota Suomesta.
Kannattaa vähän tutkia Stubbin taustoja myös ennen kuin rientää sunnuntaina uurnille. Ja tämän sanon siksi että näitte mitä tämä herra aai aikaan pääministerinä.
Stubbia ja Marinia yhdistää joku asia mut en oo varma mikä.
Tutkittu on ja siksi äänestin ennakkoon Haavistoa.
Poltiikoilta leikattava. Ja EU: lta saatava tukea tähän kyllmään suihkuvirtaukseen.
Asumistuki, mikä järjetön tuenmuoto. Sitä kun ei olisi ikinä keksitty, olisi asuminen halpaa ja markkinaehtoista. Siitä pitäisi päästä täysin eroon. Ketkä ovat viritelleet tämänkaltaiset tukijutut, nyt aletaan maksamaan kovaa hintaa...
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2c2aefc5-7b2b-4057-8096-0122b39f003d
Sano myös ei tälle pellelle