Tehdään Suomesta hyvä, menestyvä ja taloudellisesti vakaa maa. Ei anneta enää perussuomalaiskokoomushallituksen koskea kenenkään palkkoihin ja työoloihin, heille ei mikään riitä. Riikka Purra väläyttelee jo lisää leikkauksia, milloin he leikkaavat omista eduistaan ja palkoistaan.
Ei ikinä kokoomuksen värisuoraa. Nyt on aika jokaisen suomalaisen olla hereillä. Suomessa koko ajan lisääntyvä militarismi jopa kokoomuspoliitikon Antti Häkkäsen suulla ei ole hyvä asia, me emme halua Suomea sotaan. Emme halua tuhota elämää, emme perheitä, emme luontoa emmekä nuorten tulevaisuutta. Äänestyspäätös eli ääni Pekka Haavistolle merkitsee rauhaa ja turvallisuutta kuudeksi vuodeksi.
Suomalaiset eivät enää halua etujensa heikentyvän ja yritysten menevän konkurssiin, sillä välin kun perusuomalaishallitus Riikka Purran johdolla nostaa omia palkkojaan. Emme halua Suomeen myöskään militaristihallitusta eikä kokoomuksen värisuoraa, joka siunaisi kyseiset tuhoisat päätökset. On aika äänestää rauhanmies Haavistoa!
Kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus tekee koko aajan tuhoisaa jälkeä, leikkaa pienimmältä palkansaajilta, opiskelijoilta ja työttömiltä. Suomea ajetaan vararikkoon ja samalla militaristihenkinen Antti Häkkänen aikoo ajaan Suomen sotatilaan naapurimaa Venäjän kanssa. Mielestäni Venäjä ei ole ollut missään vaiheessa vihamielinen viime vuosina Suomea kohtaan eikä sillä ole aikomusta hyökätä Suomeen.
Suomi kuitenkin erilaisilla toimillaan ärsyttää tahallaan, jotta saataisiin konflikti aikaiseksi kun olemme Natomaa. Nyt on aika äänestää rauhantekijä Pekka Haavistoa, jolla on vankka kokemus politiikasta ja asioiden hoidosta rauhanomaisin keinoin. Ääni Pekka Haavistolle on ääni rauhalle ja ääni turvalisuudelle, jonka haluamme jatkuvan myös seuraavat kuusi vuotta.
Ei palkkojen leikkaamista - Ei Militarismin nousua - Ei kokoomuspresidenttiä Suomeen
6
165
Vastaukset
- Anonyymi
Älkää nyt saamein työläiset äänetäko kokoomusta presidentikskin ettö nää mitä kokoomus tekee työläislle laitaa ne orjiksi
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18253644
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Suomessa kokoomushallitus lietsoo naapurimaa Venäjä vihaa. Kattokaas kaikki tänään nelosen ja Helsingin Sanomien vaalitentti 4-kavalta. Siellä esiintyy myös kokoomusmies Stubb, joka ei tiedä mitä 5 potenssiin kolme, vaikka on toiminut Investointipankin johtajana. Tosi teennäinen tyyppi kyllä
- Anonyymi
Olen äänestänyt Haavistoa. Mieluummin julkinen kuin kaapissa oleva Stubb.
- Anonyymi
Halla-ahon selvä viesti: äänestäkää Stubbia. Vaali taisi ratketa kerralla .
- Anonyymi
Kättä päälle vain ja jätetään valtion velat lapsille.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2994850Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1383099Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k543042Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn331590Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271272- 471209
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.141057Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781031Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais521019Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu581001