Seuraamme kuinka maailman ihmisoikeusjärjestöt ovat tuomineet Israelin ja Israelissa asuvat judaistit julmasta ja epäinhimillisestä Apartheid-politiikasta palestiinalaisväestöä kohtaan. Tiedämme että Israel on miehittänyt laittomasti palestiinalaisalueita vuosikymmeniä, piittamaatta lainkaan YK:n antamista huomautuksista tms. eli maa toimii roistovaltion tavoin, mikä ei piittaa yleisestä ja yhdessä sovituista laeista ja säädöksistä. Viimeisimpänä Israel ja israelilaisotilaat ovat tuhoamassa Gazaa ja vainoamassa Gazassa asuvia palestiinalaisia. Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa Israelia syytetään palestiinalaisiin kohdistuvasta kansanmurhasta.
Pitääkö meidän tuntea syyllisyyttä kun tuollaiset tapahtumat herättävät antipatioita Israelia ja raakalaismaisia Israelin judaisteja kohtaan? Minusta Israel koettelee kaikkia Israelin ystäviä hirviömäisellä käytöksellään. Omassa rankiglistassani Israel ja judaistit ovat vajonneet melkoisen alas. En tiedä mitä pitäisi ajatella. Minulle alkaa usko ja luottamus loppumaan.
Parantavatko Gazan tapahtumat käsitystämme judaisteista?
28
247
Vastaukset
- Anonyymi
On taysin selvaa etta meneillaan olevat Gazan tapahtumat ovat omiaan lisamaan Israelvastaisuutta ympari maailman. Ihmiset huomaavat ja kauhistuvat! Israelin ei pitaisi kuulua lansiliitoumaan koska Israelin valtio ja sen asukkaat eivat eroa mitenkaan muista lahi-idan fanaatisista "ismeista"
- Anonyymi
On jo saaneet eliminoitua yli 10 000lasta . Nopeita on . Ukrainan sodassa kuollut muutama sata lasta . Kaikki ovat liikaa . Länsirannasta on vähän puhuttu , mutta sielläkin on tapettu .
70 vuotta Israel riistänyt tappanut vienyt maa alueita . Pitkä on viha ja viha kasvaa vaan . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On jo saaneet eliminoitua yli 10 000lasta . Nopeita on . Ukrainan sodassa kuollut muutama sata lasta . Kaikki ovat liikaa . Länsirannasta on vähän puhuttu , mutta sielläkin on tapettu .
70 vuotta Israel riistänyt tappanut vienyt maa alueita . Pitkä on viha ja viha kasvaa vaan .75 vuotta sitten juuri arabeille ei kelvannut YK:n jakoehdotus, vaan he aloittivat sodan ratkaistakseen sillä rajakysymykset.
- Anonyymi
"Kuin Natsi-Saksa konsanaan"?
Natsit surmasivat yli 90 % käsiinsä saamistaan juutalaisista. Israelin hallinnon alla Gazan asukasluku seitsenkertaistui. Miten tuo on "kuin konsanaan"? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuin Natsi-Saksa konsanaan"?
Natsit surmasivat yli 90 % käsiinsä saamistaan juutalaisista. Israelin hallinnon alla Gazan asukasluku seitsenkertaistui. Miten tuo on "kuin konsanaan"?Natsien pyrkimys oli "kitkeä" ( Helluntailainen Suomen presidenttiehdokas Sari Essayah puhuu "kitkemisestä" palestiinalaisten kansanmurhan yhteydessä ) juutalaiset pois uudistuneesta Saksasta. Näin toimii myös Israel. Israel kitkee palestiinalaiset pois tieltään levitäytymällä laittomasti palestiinalaisalueille, tappamalla ja sortamalla palestiinalaisia volumilla joka ylittää Apartheidpolitiikan tunnusmerkistön, ja nyt tilanne on eskaloitunut pisteeseen jossa Israel on Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa, syytteessä kansanmurhasta.
Vain sokea ei näe samankaltaisuutta tai mitään yhtäläisyyttä Natsi-Saksan ja Israelin kanssa. Sanotaan että kiusatuista on tullut kiusaajiensa kaltaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Natsien pyrkimys oli "kitkeä" ( Helluntailainen Suomen presidenttiehdokas Sari Essayah puhuu "kitkemisestä" palestiinalaisten kansanmurhan yhteydessä ) juutalaiset pois uudistuneesta Saksasta. Näin toimii myös Israel. Israel kitkee palestiinalaiset pois tieltään levitäytymällä laittomasti palestiinalaisalueille, tappamalla ja sortamalla palestiinalaisia volumilla joka ylittää Apartheidpolitiikan tunnusmerkistön, ja nyt tilanne on eskaloitunut pisteeseen jossa Israel on Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa, syytteessä kansanmurhasta.
Vain sokea ei näe samankaltaisuutta tai mitään yhtäläisyyttä Natsi-Saksan ja Israelin kanssa. Sanotaan että kiusatuista on tullut kiusaajiensa kaltaisia.Moninkertaistuiko siis Euroopan juutalaisten määrä natsihallinnon aikaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moninkertaistuiko siis Euroopan juutalaisten määrä natsihallinnon aikaan?
Tuo on hieman arka kysymys koska juutalaisuhrien määrää on ilmeisesti vääristelty suhteessa muihin keskitysleirin uhreihin joita olivat vammaiset, toisinajatelijat, mm. venäläiset ja muut sotavangit, romaanit jne, jne.
”Holocaust” tarkoittaa väitettä, että kansallissosialistinen Saksa olisi järjestelmällisesti tuhonnut kuusi miljoonaa juutalaista pääasiassa myrkkykaasulla (Zyklon B:llä tai hiilimonoksidilla eli häkäkaasulla) keskitysleireillään toisen maailmansodan aikana.
Walter N. Sanning arvioi kirjassaan ”the Dissolution of Eastern European Jewry” (3. p., 1990) juutalaisten määräksi maailmassa vuonna 1939 16,035 miljoonaa (s. 185), vuonna 1941 15,967 miljoonaa (s. 197, 199), vuonna 1945 14,7 miljoonaa (s. 199, 204), vuonna 1970 16,2 miljoonaa (s. 204) ja vuonna 1979 16,3 miljoonaa (s. 204). Luvut osoittavat, ettei tapahtunut mitään kuuden miljoonan juutalaisen joukkomurhaa sodan aikana (1939-1945).
Lähtökohtana arvioilleen Sanningilla ovat eri maiden ennen toista maailmansotaa (1920-luvun lopussa ja 1930-luvulla) suorittamat viralliset väestönlaskennat tai niiden esittämät viralliset arviot (lähde: American Jewish Year Book, 1944, vol. 46, s. 501). Laskemalla nämä yhteen saadaan maailman juutalaisten kokonaismääräksi 15 840 532.
Ei ole epäilystä siitä etteikö ihmisiä olisi surmattu noilla hirveillä keskitysleireillä mutta väitteet kuudestamiljoonasta surmatusta juutalaisesta on kyseenalaistettu monta kertaa ja monissakin eri asiayhteyksissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Natsien pyrkimys oli "kitkeä" ( Helluntailainen Suomen presidenttiehdokas Sari Essayah puhuu "kitkemisestä" palestiinalaisten kansanmurhan yhteydessä ) juutalaiset pois uudistuneesta Saksasta. Näin toimii myös Israel. Israel kitkee palestiinalaiset pois tieltään levitäytymällä laittomasti palestiinalaisalueille, tappamalla ja sortamalla palestiinalaisia volumilla joka ylittää Apartheidpolitiikan tunnusmerkistön, ja nyt tilanne on eskaloitunut pisteeseen jossa Israel on Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa, syytteessä kansanmurhasta.
Vain sokea ei näe samankaltaisuutta tai mitään yhtäläisyyttä Natsi-Saksan ja Israelin kanssa. Sanotaan että kiusatuista on tullut kiusaajiensa kaltaisia."Natsien pyrkimys oli "kitkeä"... ...juutalaiset pois uudistuneesta Saksasta."
Kyllä. Natsit pyrkivät tekemään etnisen puhdistuksen juutalaisista Saksassa.
"Helluntailainen Suomen presidenttiehdokas Sari Essayah puhuu "kitkemisestä" palestiinalaisten kansanmurhan yhteydessä"
Väärin. Hamas pyrkii tekemään Israelin alueella etnisen puhdistuksen eli kansanmurhan juutalaisista ja kaikesta juutalaisuuteen liittyvästä. Essayah ei puhunut kitkemisestä.
Essayah puhui kitkemisestä siinä yhteydessä, kun hän sanoi, että Israelin pitää kitkeä fasistinen terroristi järjestö Gazasta kurjistamasta gazalaisten elämää ja siksi, ettei Hamasilla olisi kykyä yrittää tehdä kansanmurhaa Israelissa.
On tyypillistä vihavasemmistolle, että kun se löytää saman sanan kahdesta täysin eri yhteydestä, tekee se siitä aivan liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on hieman arka kysymys koska juutalaisuhrien määrää on ilmeisesti vääristelty suhteessa muihin keskitysleirin uhreihin joita olivat vammaiset, toisinajatelijat, mm. venäläiset ja muut sotavangit, romaanit jne, jne.
”Holocaust” tarkoittaa väitettä, että kansallissosialistinen Saksa olisi järjestelmällisesti tuhonnut kuusi miljoonaa juutalaista pääasiassa myrkkykaasulla (Zyklon B:llä tai hiilimonoksidilla eli häkäkaasulla) keskitysleireillään toisen maailmansodan aikana.
Walter N. Sanning arvioi kirjassaan ”the Dissolution of Eastern European Jewry” (3. p., 1990) juutalaisten määräksi maailmassa vuonna 1939 16,035 miljoonaa (s. 185), vuonna 1941 15,967 miljoonaa (s. 197, 199), vuonna 1945 14,7 miljoonaa (s. 199, 204), vuonna 1970 16,2 miljoonaa (s. 204) ja vuonna 1979 16,3 miljoonaa (s. 204). Luvut osoittavat, ettei tapahtunut mitään kuuden miljoonan juutalaisen joukkomurhaa sodan aikana (1939-1945).
Lähtökohtana arvioilleen Sanningilla ovat eri maiden ennen toista maailmansotaa (1920-luvun lopussa ja 1930-luvulla) suorittamat viralliset väestönlaskennat tai niiden esittämät viralliset arviot (lähde: American Jewish Year Book, 1944, vol. 46, s. 501). Laskemalla nämä yhteen saadaan maailman juutalaisten kokonaismääräksi 15 840 532.
Ei ole epäilystä siitä etteikö ihmisiä olisi surmattu noilla hirveillä keskitysleireillä mutta väitteet kuudestamiljoonasta surmatusta juutalaisesta on kyseenalaistettu monta kertaa ja monissakin eri asiayhteyksissä.Et vastannut kysymykseeni. Palestiinalaisten lukumäärä on moninkertaistunut Israelin hallinnon aikana. Miten muuttui juutalaisten lukumäärä natsihallinnon aikana?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On jo saaneet eliminoitua yli 10 000lasta . Nopeita on . Ukrainan sodassa kuollut muutama sata lasta . Kaikki ovat liikaa . Länsirannasta on vähän puhuttu , mutta sielläkin on tapettu .
70 vuotta Israel riistänyt tappanut vienyt maa alueita . Pitkä on viha ja viha kasvaa vaan .Gazan tapahtumat on tuonut myös juutalaisten historiaa uudelleen tarkasteltavaksi. Holokausti on yksi maailman suurimmista teattereista, minkä totuusarvo on “juutalaiseliitin” tuottaman Hollywood-elokuvateollisuuden tasoa. Vähänkin lähempi asioiden tarkistaminen todistaa monen asian paikkansa pitämättömyyden, liioitelun ja valheen tuossa Holokaust-historiassa, joka näyttää olevan sellainen paskakasa mikä haisee sen pahemalle, mitä enemän sitä tonkii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Natsien pyrkimys oli "kitkeä" ( Helluntailainen Suomen presidenttiehdokas Sari Essayah puhuu "kitkemisestä" palestiinalaisten kansanmurhan yhteydessä ) juutalaiset pois uudistuneesta Saksasta. Näin toimii myös Israel. Israel kitkee palestiinalaiset pois tieltään levitäytymällä laittomasti palestiinalaisalueille, tappamalla ja sortamalla palestiinalaisia volumilla joka ylittää Apartheidpolitiikan tunnusmerkistön, ja nyt tilanne on eskaloitunut pisteeseen jossa Israel on Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa, syytteessä kansanmurhasta.
Vain sokea ei näe samankaltaisuutta tai mitään yhtäläisyyttä Natsi-Saksan ja Israelin kanssa. Sanotaan että kiusatuista on tullut kiusaajiensa kaltaisia.Israelin hirviömäinen toiminta on ollut omiaan lisämään juutalaisvihaa koko maailmassa! Tällä voi olla pahimassa tapauksessa kauaskantoisia vaikutuksia maailman mullistusten pyörteissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et vastannut kysymykseeni. Palestiinalaisten lukumäärä on moninkertaistunut Israelin hallinnon aikana. Miten muuttui juutalaisten lukumäärä natsihallinnon aikana?
Myös juutalaisten lukumäärä moninkertaistui esim. Amerikassa, kuin myös monissa Euroopan maissa, johtuen siitä että juutalaiset pakenivat maista jotka olivat natsihallinnon alla.
Onko sinulla tietoa montako prosenttia tuhoamisleireihin viedystä juutalaisista oli Saksan juutalaisia? - Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18254211
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Sinä yrität vihamielisenä antisemistinä muuttaa käsistyksen juutalaista.
Juutalaisia on vihattu (kuten sinä) ja uhattu kautta aikojen. Juutalaiset pakotettu maanpakoon kerran toisensa jälkeen.
Sitähän Gazan kaupunki, Länsi-Ranta, Hizbollah, Iran jne. ajavat takaa myös juuri nyt.
Historia toistaa itseään, erona on se että Israelilla on nyt vahva armeija.
Kerro missä ja milloin juutalaiaet ovat tehneet terrori-iskuja maailmalla tai aloittaneet sodan.- Anonyymi
Kun arvostellaan Israelin hirviömäistä ulkopolitiikkaa, pyritään arvostelia demonisoimaan valheellisesti natsiksi, rasistiksi, antisemitistiksi tms. Näin Israelin julmaa Apartheidpolitiikkaa arvostelevat halutaan hiljentää. Hallitaan pelolla leimamalla natsiksi tai Hamas myönteiseksi terrorismin kannatajaksi. Voi vain kuvitella minkälaisessa henkisessä pihtiotteessa ovat ne jotka kuuluvat noihin USA:sta Suomeen rantautuneisiin poliittiseen valtaan pyrkiviin kultteihin, hurmoslahkoihin, kirkkoihin yms. temmpeleihin joissa kieletään päivänvaloa sietämätön totuus ja joissa musta muutetaan valheella valkoiseksi jne.

Omalla älyllä siunattua helluntailaista kutsutaan uhkaksi koko helluntaiseurakunnalle ja varsinkin sen harhaoppeja suoltaville maalikkosarnaajille.
- Anonyymi
Kuinka palestiinalaiset voivat vihata juutalaisia jotka ovat kohdelleet mitä reiluimalla ja oikeudenmukaisimalla tavalla palestiinalaisia jo vuosikymmeniä?! Luulisi palestiinalaisten rakastavan Israelin juutalaisia koko sydämestään.

Jos venäläiset olisivat kohdelleet meitä suomalaisia yhtään samalla tavalla kuin Israel on kohdellut palestiinalaisia, palvoisin Venäjää ja pitäisin venäläisiä pyhinä jumalolentoina. Siis voiko ihminen enää parempaa pyytää kuin vaikka ennalta ehkäiseviä ilma ja maa-iskuja johonkin kasvukeskukseen jonka yhteydessä tuhannet saavat surmansa? Tietenkin sillä edellytyksellä että Venäjä olisi riisunut meidät ilmatorjunta-aseistuksesta jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun arvostellaan Israelin hirviömäistä ulkopolitiikkaa, pyritään arvostelia demonisoimaan valheellisesti natsiksi, rasistiksi, antisemitistiksi tms. Näin Israelin julmaa Apartheidpolitiikkaa arvostelevat halutaan hiljentää. Hallitaan pelolla leimamalla natsiksi tai Hamas myönteiseksi terrorismin kannatajaksi. Voi vain kuvitella minkälaisessa henkisessä pihtiotteessa ovat ne jotka kuuluvat noihin USA:sta Suomeen rantautuneisiin poliittiseen valtaan pyrkiviin kultteihin, hurmoslahkoihin, kirkkoihin yms. temmpeleihin joissa kieletään päivänvaloa sietämätön totuus ja joissa musta muutetaan valheella valkoiseksi jne.
Missä Israelissa olet nähnyt erillisiä vessoja tai teattereita mustille ja valkoisille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omalla älyllä siunattua helluntailaista kutsutaan uhkaksi koko helluntaiseurakunnalle ja varsinkin sen harhaoppeja suoltaville maalikkosarnaajille.
"Omalla älyllä siunattua helluntailaista kutsutaan uhkaksi koko..."
Tyhmä ilman omaa älyä oleva natsi ei ole vaaraksi kenellekään, ei edes itselleen.
Sellainen on vain yhtä tyhjän kanssa. - Anonyymi
Tämän hetken lähi-idän tilanteessa käsitystä Israelin juutalaisista ei voi kuin parantaa mutta sen aika ei ole ainakaan vielä. Toivotaan että sellainenkin aika koittaa tulevaisuudessa sillä onhan Saksakin tervehtynyt 1930-1945 ajoista. Nykyään Saksa on aivan OK toisin kuin Israel, joka on vtun kaukana ok:sta tällä hetkellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä Israelissa olet nähnyt erillisiä vessoja tai teattereita mustille ja valkoisille?
Vasemmistolainenhan niitä näkee kuten natsejakin joka paikassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä Israelissa olet nähnyt erillisiä vessoja tai teattereita mustille ja valkoisille?
Kun keskustellaan Israelin harjoittamasta Apartheidista tarkoitetaan sillä ensisijaisesti niitä alueita jotka Israel on miehittänyt laittomasti ja perustanut nk. siirtokuntiaan miehitetyille alueille. Eli näkyvimmin Israel harjoittaa Apartheidia miehitettyjen alueiden palestiinalaisia kohtaan mutta kyllä, syrjimistä ja kielteistä suhtautumista ei-juutalaisiin esiintyy myöskin Israelissa joka on juutalaisvaltio.
- Anonyymi
Israel on hävittänyt kaiken goodwillinsä. Hyvä niin. Ei pidetä enää pyhänä lehmänä kansojen joukossa.
- Anonyymi
Taas samaa propalestiina propagandaa mutta nyt ikäänkuin sivistyneemmin vaihteen vuoksi.
- Anonyymi
Onhan meillä runsaasti pyssypelien ja jenkkileffojen kasvattamia inceleitä, jotka varauksetta kannattavat murhaamista ja rosvoutta. Suurin sankari nyhveröille on se omasta mielestään yli-ihminen joka ampui äidin lapsineen kirkkoon.
- Anonyymi
Paljon on Venäjä ja Kiinan julkaisemaa länsivastaista propagandaa ja suoranaista sontaa, jota nämä "ihmisoikeusjärjestötkin" levittävät. Esimerkkinä käy syytökset kansanmurhasta, jotka ovat BRICS-maiden länsivastainen juoni. Tavoite on siirtää huomio Ukrainan sodasta ja Kiinan suorittamasta uiguurien kansanmurhasta tapahtumaan, jonka väitetään olevan länsimaiden suorittama kansanmurha (USA on Israelin liittolainen).
Gazan kriisi lähtökohtaisesti alkoi siitä, kun Hamas, Israelin valtion tuhoa toivova äärijärjestö, hyökkäsi (todennäköisesti Venäjän toimittamilla tiedustelutiedoilla) Israeliin, tappoi ja raiskasi sekä naisia että lapsia, jotka olivat tapahtuneeseen täysin viattomia. Uhreja oli pitkälti yli tuhat. Samalla he sieppasivat panttivankeja. Israelin sotilasoperaation tavoita on koko sen keston ajan ollut vain näiden panttivankien vapauttaminen, ei Gazan siviiliväestön hävittäminen, vaikka tietyt BRICS-maat näin väittävätkin omassa länsivastaisessa propagandassaan.
Hamas on terroristijärjestö, joka käyttää toiminnassaan terroristeille tunnusomaisia menetelmiä. He piilottelevat siviilien seassa, mikä tekee jokaisesta siviiliasumuksesta, juna-asemasta ja sairaalasta potentiaalisen kohteen. He käyttävät siviilejä sekä suorasti että epäsuorasti ihmiskilpinä, mikä lisää kuolonuhrien lukumäärää. Monet mediassa toistetut tarinat Gazan sodasta perustuvat Hamasin lähteisiin, joissa näitä kuolonuhreja käytetään argumentteina Israelin hirviömäisyydestä. USA vastaisessa kiihkossaan muslimeja puolustamaan säntäävä vihervasemmisto ostaa tämän kaiken kritiikittä.
Oikea ratkaisu Gazan tilanteeseen olisi kahden valtion malli, johon myös Suomi on sitoutunut. Tätä mallia Hamas ei kannata. Hamas on ehkä suurin este sille, ettei kyseistä mallia ole jo pantu täytäntöön ja samalla suurin syy sille, että palestiinalaiset joutuvat elämään alistettuina kurjissa oloissa. Hamas on syys sille, miksi Israel ei luota palestiinaan eikä palestiinalaisiin, koska Israelin oma olemassaolo on kyseenalaisettu, mikä pakottaa sen selviytymistaisteluun. Silti Hamasin liput liehuivat Suomessakin vihervasemmiston mielenosoituksissa.
Israelin sotilasoperaatio saattaa olla ylimitoitettu, ja sota on aina traagista. Silti se on pohjimmiltaan itsepuolustusta Hamasia vastaan ja siepattujen siviilien pelastusoperaatio. Israel on provosoitu tähän ihmisoikeuksien vastustajien toimesta, mikä naurattaa hieman, koska "ihmisoikeusjärjestöt" ovat niin voimakkaasti Hamasin puolella.- Anonyymi
Sinä joka syytät jokaista joka ei hyväksy Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa antisemitistiksi, natsiksi ja vihervasemistolaiseksi, tunnut olevan itse vihaa täynnä. Venäjä on tietenkin syynä kaikkeen, koska Venäjä tekee kauppaa ja yhteistyötä Syyrian ( jonka kanssa Neuvostoliitolla nyk. Venäjällä on ollut yhteistyösopimus 1950-luvulta lähtien ) ja Iranin jonka Israel olisi halunnut tuhotavan samaan aikaan Irakin kanssa kun Israel painosti Yhdysvallat aloittamaan laittoman hyökkäysotansa Irakiin. Ilmeisesti tuon vuoksi myös Gazassa tapahtuva palestiinalaisten kansanmurhakin on mielestäsi venäläisten syytä ja Israelia täällä arvostelevat ovat antisemitistisia vihavasemistolaisia. Viha jota epäilet muissa olevan, on sinussa itsessäsi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 881184
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511016En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse50701Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14700Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287685- 60674
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107660En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42614Viime yönä mietin paikkoja luonnossa, missä olen kulkenut
kävellyt ja ikävöinyt, ja ollut niin yksin. Monet kerrat. Ne palauttavat mieleeni sinut ja sen, kuinka kipeää on se kaip57602Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?35585