Voi Tytti Tuppurainen, häpeäisit edes

Täyspunainen Tytti Tippurinen puhkui punavihaa Jussi Halla-ahoa ja samalla myös perussuomalaisia kohtaan. Mikähän mahtoi olla syy?
Siinä meni luottamus demareita kohtaan täydellisesti. Onkohan hän olevinan puolueen puheenjohtaja ?
30316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Itse aioin jättää toisella kierroksella äänestämättä, mutta tämän päivän eduskunnan puheenjohtajavaalin ja siellä nähdyn lapsellisen käytöksen jälkeen päätin että kiusallani äänestänkin Stubbeloa.

Äänestä
  • Älä kirjoita typeryyksiä ettet ole sellainen. Velvollisuutesi on estää äärioikeistolaisen riistoporvarin valinta ja käydä kirjoittamassa äänestyslappuun numero 10!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Älä kirjoita typeryyksiä ettet ole sellainen. Velvollisuutesi on estää äärioikeistolaisen riistoporvarin valinta ja käydä kirjoittamassa äänestyslappuun numero 10!

    Ei. Vaan pärjää "riistoporvarikaan" riistovasurille, joka hallituskaudellaan 2019-2023 vei yli 30% sen kaikkein köyhimmänkin suomalaisen ostivoimasta, velkaannutti NOUSUKAUDELLA maamme talouden ö-luokkaan ottamalla 40 000 000 000€ lainaa ja jakamalla senkin rahan "taivaantuuliin".... Alasajoi väkisin läpiajamallaan Sote sekoilulla suomalaisen sosiaali- ja terveyshuollon.... jne. Vieläkö 10 on muka parempi ja muka suomalaisten asialla??!! EI TODELLAKAAN. Ainoa vaihtoehto, kun parhaat taktikoitiin jo pihalle, on Hra numero 8

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ei. Vaan pärjää "riistoporvarikaan" riistovasurille, joka hallituskaudellaan 2019-2023 vei yli 30% sen kaikkein köyhimmänkin suomalaisen ostivoimasta, velkaannutti NOUSUKAUDELLA maamme talouden ö-luokkaan ottamalla 40 000 000 000€ lainaa ja jakamalla senkin rahan "taivaantuuliin".... Alasajoi väkisin läpiajamallaan Sote sekoilulla suomalaisen sosiaali- ja terveyshuollon.... jne. Vieläkö 10 on muka parempi ja muka suomalaisten asialla??!! EI TODELLAKAAN. Ainoa vaihtoehto, kun parhaat taktikoitiin jo pihalle, on Hra numero 8

    Ruuan hinta on keinotekoisesti nostettu pilviin ja juuri S ryhmä kertoi ennätyksellisestä tulos kasvusta (v.-22 =42 miljoonaa, nyt 53 miljoonaa).

    Esim. vehnäjauhon hinta n. kolminkertaistui ukrainan sodan alkaessa - vaikka varastoissa oli ed. vuotista viljaa. Nyt sentään sen hinta normalisoitunut.
    Monet tuotteet pysyvät korotetuissa hinnoissa, tuskin enää laskevatkaan kun kunnollista kilpailua ei tule

    Äänestä

Sossu mikä sossu.

Äänestä
  • ja vielä sossuista tyhmin.

    Äänestä

Tytti vihaa kansanvaltaa. Aito demari siis.

1Äänestä
  • oman edun tavoittelija , kuten kaikki demukat.

    Äänestä

Tytti puhuu asiaa, Persut on haitta ihmisiä

Äänestä
  • Eikös tuo kommentti täytyä vihapuheen määritelmän?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eikös tuo kommentti täytyä vihapuheen määritelmän?

    Demarit ovat kokovartalokytrpiä.

    Äänestä

  • Kerrotko koska muka puhui ja mitä asiaa? En kehtaa tässä sanoa, mitä äärivasurit edustaa, jos maamme pelastajat Persut on haittaihmisiä.... saat itse arvata... Sinne ei päivä paista...

    Äänestä

Tytti oli siinä hölmöjen idealistien tiimissä, joka onki esiin puolueen nimissä toimivan tarkoitusperäisen ryntäilijän, Nasiman.
Kyllä ongelmia ja korjattavaa riittää.
Toivon puoluejohdolla tuuman verran terveempää tyhmyyttä.

1Äänestä
  • Oiko tämä puhemies vaali taas tätä Demarien taktista äänestämistä. Taitaa kusta reisille niinkuin ennenkin. Kuulostaa aivan Stupin tukemiseltä. 🤪🤪🤪

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Oiko tämä puhemies vaali taas tätä Demarien taktista äänestämistä. Taitaa kusta reisille niinkuin ennenkin. Kuulostaa aivan Stupin tukemiseltä. 🤪🤪🤪

    Tytin oikea loppusijoituspaikka on ongelmajätelaitos.

    Äänestä

Tytti Tuppurainen, häpeäisit edes
Tytti Tuppurainen vaatii verotuksen yleistä lisäämistä runsaasti vaikka yritykset ja rahamiehet pakenevat ulkomaille rahoineen, sairaalloisen verotuksen seurauksesta.
Tytti Tuppurainen arvelee että koko Suomi voi siirtyä nauttimaan päivärahoja ja sosiaalitukia.
Tytti Tuppurainen laskettelee näitä asioita paksun pakkelikerroksen takaa, viitsisikö hän omalla naamallaan puhua näin paksua kakkaa, vain eikö hän todella ymmärrä minkälaisiin ongelmiin hän ja kumppaninsa ovat Suomen ajaneet.
Paksu punainen huulipuna huulillaan hän lähetti jotain muuta viestiä varsinkin miehille.
Valkoisen polvensa esittely Tv-sä pani epäilemään että mikä on hänen ykkös kauppatavaransa, istuuko hän sen päällä.
Vahva paklaus ja pukeutuminen oli kuin suoraan Reepepaanilta, onko hänellä salainen sivubisnes.

Äänestä
  • tuolla pärställä ei Reeperpaanilta saisi kuin syytteen ympäristörikoksesta, on se se niin hirveän näköinen elähtänyt kurppa.

    Äänestä

Tytissä yhdistyy kaksi hyvää demariominaisuutta : rumuus ja tyhmyys.

Äänestä

Sdp on syöpä.

Äänestä

Sdp on syöpä.

Äänestä

Tytti on varmaan kateellinen kun Halla-aho on vain ylivertaisen älykäs verrattuna Tyttiin ja ihan jokainen näkee sen. Myös Tytti itse. Siksi nämä katkerat ja kateelliset ulostulot demarin suunnalta.

Äänestä

Halla-Aho sai presidentinvaaleissa 6-0 pataan punavihreiltä. Taitaa mestaria vituttaa ja se kyllä näkyy naamasta.

Äänestä
  • 6-0viherpunikit hävinneet kaikki vaalit.ja lisää tulee.stubbi on jo voittanut.teistä ei olekuin sak lampaiksi.hoitakaa te vaan palestiinan asioita.sieläkin tilanne 6-0 Israel johtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    6-0viherpunikit hävinneet kaikki vaalit.ja lisää tulee.stubbi on jo voittanut.teistä ei olekuin sak lampaiksi.hoitakaa te vaan palestiinan asioita.sieläkin tilanne 6-0 Israel johtaa.

    Stubbin voitto on ihan ok. Nauramma makeasti sille kuinka helppoa oli pudottaa "mestari" toiselta kierrokselta. Liberaali Stubb kelpaa punavihervasemmistolle hyvin.

    Äänestä

  • En olisikaan käynyt ilman vaalikeplottelua? No, siihenhän ei äärivasurit pysty, oppi tulee idästä... meilläkään kohta enää vaaleja tarvita, mikäli äärivasureiden toiveet toteutuu, koska heistä suomalaiset vaan ovat niin äärettömän tyhmiä, etteivät edes äänestää osaa...

    Äänestä

Varmaankin punaruusun kuihtuminen Kiukuttaa. Kaikella on aikansa. Sille ei edes itkupotkuraivarikaan voi mitään.

Äänestä

NYTKÖ VASTA sinulta meni luottamus ääääääääripunaisiin ääääääärivasureihin!!?? Tyttikin paras arvostelemaan, kun muistelee hänen "neuvottelutaitojaan"...

Äänestä

Tytti puhui totta. Halla aho on hoitanut työnsä huonosti ja sai nyt vielä mahdollisuuden säälistä korjata virheet ja tehdä työt. Muuten lähtee vaihtoon.

Äänestä

Tuppurainen on parasta mitä demarit voivat meille tarjota. Jeesus meitä armahtakoon!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Täyspunainen Tytti Tippurinen puhkui punavihaa Jussi Halla-ahoa ja samalla myös perussuomalaisia kohtaan. Mikähän mahtoi olla syy?
Siinä meni luottamus demareita kohtaan täydellisesti. Onkohan hän olevinan puolueen puheenjohtaja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu