Sillä on kaikki kehitysmaan tunnusmerkit, mukaanluettuna surkea ja toimimaton jätehuolto.
Suurinta jätettä tosin ovat venäläiset itse. Esimerkiksi heidän hallitsijansa. Katsoin tänään dokumentin Venäjän ensimmäisestä tsaarista, Iivana Julmasta, joka oli sadistinen lapsentappaja. Iivana mm valmisti valtavia paistinpannuja, joilla hän paistoi ihmisiä elävältä. Hän myös upotti ihmisiä ensin kuumaan ja sitten kylmään veteen, vuorotellen, kunnes heidän ihonsa irtosi. Myöhemmin mm Stalin pyrki palauttamaan Iivana Julman kunniaan, sillä olihan hän itse samanlainen. Nykyään tietysti myös Putin on samanlainen. Venäjällä hallitsijana on siis aina ollut mielenvikainen sadisti, joten on syytä epäillä, että venäläiset ovat kansanluonteeltaan mielenvikaisia sadisteja ja lapsentappajia. Siitä pohjimmiltaan johtuu, ettei Venäjästä koskaan ole kehittynyt sivistynyttä länsimaata vaan se on jäänyt kehitysmaan tasolle.
Venäjä on kehitysmaa
Anonyymi-ap
3
574
Vastaukset
- Anonyymi
Miks venäjällä on kautta aikain ollut kansan teurastajia mikä tätä kansaa vaivaa. Ovatko täysin idiootteja.
- Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18263340
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞 - Anonyymi
Mikä tahansa muu kansa olisi tehnyt venäjänkaltaisesta maasta rikkaan paratiisin? On luonnonvaroja, öljyä.kultaa mineraaleja. Paljon viljelymaata eli kaikkea mitä tarvitaan? Mutta venäläiset eivät ole saaneet aikaan kuin paskalätin?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 265023
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333583Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543474Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203360Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232970Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282700Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint172389Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1202380MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142195- 381836