Vinoutunut media ja politisoituneet tutkijat vääristävät kuvaa Lähi-idän konflikteista, Jarkko Tontti sanoo näkökulmassaan.
Joku ehkä vielä muistaa aktivistien ja heitä tukevien toimittajien ja tutkijoiden kesällä 2023 käynnistämän natsi- ja äärioikeistojahdin. Kiihkeän pohdinnan kohteena oli muun muassa ministeri Vilhelm Junnilan (ps.) solmio:
”Ministeri Junnilan solmiovalinta kiinnostaa, koska pesukarhuun on kansainvälisesti liitetty äärioikeistolaista symboliikkaa, vaikka yhteys ei ole kaikista ilmeisin”, kertoi esimerkiksi Ilta-Sanomat.
Heippa Lähi-idästä! Täällä ei tarvitse pohdiskella pesukarhujen piilomerkityksiä tai muita salaliittoteorioita, jos etsii natsismin sympatisoijia. Tätä kirjoittaessani on juuri paljastanut, että YK:n avustusjärjestö UNRWA:n työntekijöitä osallistui palestiinalaisten terroristien hyökkäykseen Israeliin 7. lokakuuta 2023.
Monikymmenkertaisesti suurempi joukko järjestön työntekijöitä ylisti terrorihyökkäystä sosiaalisessa mediassa. Israelilaiset ovat seuranneet UNRWA:n toimintaa tarkkaan jo pitkään.
Esimerkiksi vuonna 2017 julkaistussa raportissa havaittiin useiden UNRWA:n työntekijöiden lietsovan rasismia järjestön ylläpitämissä kouluissa.
ote verkkouutiset

Vastaukset 19
Vanhimmat
Ministeri Junnilan solmiovalinta kiinnostaa, koska pesukarhuun on kansainvälisesti liitetty äärioikeistolaista symboliikkaa, vaikka yhteys ei ole kaikista ilmeisin”, kertoi esimerkiksi Ilta-Sanomat.
Heippa Lähi-idästä! Täällä ei tarvitse pohdiskella pesukarhujen piilomerkityksiä tai muita salaliittoteorioita, jos etsii natsismin sympatisoijia. Tätä kirjoittaessani on juuri paljastanut, että YK:n avustusjärjestö UNRWA:n työntekijöitä osallistui palestiinalaisten terroristien hyökkäykseen Israeliin 7. lokakuuta 2023.
Vinoutunut media ja politisoituneet tutkijat vääristävät kuvaa Lähi-idän konflikteista, Jarkko Tontti sanoo näkökulmassaan.
Joku ehkä vielä muistaa aktivistien ja heitä tukevien toimittajien ja tutkijoiden kesällä 2023 käynnistämän natsi- ja äärioikeistojahdin. Kiihkeän pohdinnan kohteena oli muun muassa ministeri Vilhelm Junnilan (ps.) solmio:
”Ministeri Junnilan solmiovalinta kiinnostaa, koska pesukarhuun on kansainvälisesti liitetty äärioikeistolaista symboliikkaa, vaikka yhteys ei ole kaikista ilmeisin”, kertoi esimerkiksi Ilta-Sanomat.
Heippa Lähi-idästä! Täällä ei tarvitse pohdiskella pesukarhujen piilomerkityksiä tai muita salaliittoteorioita, jos etsii natsismin sympatisoijia. Tätä kirjoittaessani on juuri paljastanut, että YK:n avustusjärjestö UNRWA:n työntekijöitä osallistui palestiinalaisten terroristien hyökkäykseen Israeliin 7. lokakuuta 2023
linkistä löytyy mukava video
https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/maahanmuutto
näillä mennään
Jarkko Tontin juttu Verkkouutisissa on todella harvinaista herkkua VasemmistoMedian Suomessa. Siitä selviää,kuinka Suomalaistenkin VERORAHAT ovat valuneet suoraan HAMAS-terroristien taskuihin,ja kuinka Suomi on ollut rahoittamassa Kehitysapurahoilla HAMAS-NATSIEN Israelissa tekemää siviilien joukkomurhaa 7.10.2023.
Tiinat pitää karkoittaa
Oomi88
Jhfvju
Törkeää Rasismia tuo Ministeri Junnilan solmiovalinta. Juttu on ehdottomasti vietävä Valtakunnansyyttäjälle.
kohta on Joulupukki rasistinen?
Homovihreät alas
oku ehkä vielä muistaa aktivistien ja heitä tukevien toimittajien ja tutkijoiden kesällä 2023 käynnistämän natsi- ja äärioikeistojahdin. Kiihkeän pohdinnan kohteena oli muun muassa ministeri Vilhelm Junnilan (ps.) solmio:
”Ministeri Junnilan solmiovalinta kiinnostaa, koska pesukarhuun on kansainvälisesti liitetty äärioikeistolaista symboliikkaa, vaikka yhteys ei ole kaikista ilmeisin”, kertoi esimerkiksi Ilta-Sanomat.
Heippa Lähi-idästä! Täällä ei tarvitse pohdiskella pesukarhujen piilomerkityksiä tai muita salaliittoteorioita, jos etsii natsismin sympatisoijia. Tätä kirjoittaessani on juuri paljastanut, että YK:n avustusjärjestö UNRWA:n työntekijöitä osallistui palestiinalaisten terroristien hyökkäykseen Israeliin 7. lokakuuta 2023.
sodäär
mumssiBum Markooooo
Paikkakunnat
Uusimaa
Helsinki
Arvot suomi Ja Moktar Gubtat suomi
Anonyymi-ap
2024-02-14 23:59:24
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18268751/klo-10-aina-moktar-aloittaa#comment-126275026
SDP vaikuttaa?
Pesukarhu ei niele kaikkea paskaa mitä käsiinsä saa . Disinformaatioon tulee suhtautua samalla lailla .
Lisää yhdessä moktar
jälkipoltto nostaa PS kannatusta
PS-kansanedustaja Sebastian Tynkkynen kommentoi tapahtunutta: ”Kollegoiden puheiden sisältöä voi arvostella aivan vapaasti. Mutta se, että Miko Bergbomin puheen jälkeen Riitta Mäkinen menee kutsumaan häntä pikkupojaksi, on eduskuntatyössä täydellinen pohjanoteeraus. Voitte vain kuvitella, mikä valtakunnallinen huuto siitä alkaisi, jos joku ps-kansanedustaja kutsuisi salissa demarikansanedustajaa pikkutytöksi. En jotenkin olisi osannut kuvitella, että tällainen päivä eduskunnassa koittaisi.”
Riitta Mäkinen julkaisi myös itse äskettäin voimakkaan puheenvuoron vihapuheen torjumiseksi. Mäkinen kirjoitti: ”Nyt on kyllä aikuisten katsottava peiliin. Vihapuhe on jo hyvän aikaa sitten arkipäiväistynyt ja laskeutunut myös lasten ja nuorten maailmaan. Tuo tapa on OPITTU tapa. On aikuisten vastuulla opettaa, kuinka toista ihmistä voi kohdella, mitä kyky empatiaan tarkoittaa ja kuinka sitä osoitetaan. Tähän kai puheella tunne- ja vuorovaikutustaidoista viitataan.”
ote suomen uutiset
https://www.youtube.com/watch?v=GEsOFl-Oz00
suojelun tarvetta ei useinkaan ole...