Paunun uljas volvo lähti täysin kuormin

Paunun uljas volvo lähti täysin kuormin Tamperen linja-auto asemalta ja huhtiksen ruoska jäi köhimään katoksen alle ja kuski käveli pois
11438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Viimenen päivä ylistetyn Väinö Paunun bussilla ja silti ihan täydet kuormat. Onnibussikin taitaa kääntyä voitolliseksi firmaksi Paunun ostoksen jälkeen.

Äänestä

Nyt tultiin hämeenlinnaan eikä kaikki edes enään mahdu kyytiin!

Äänestä

Nykyään taidankin olla paronimielinen, kun kuskikin on sen verran mukava ja täydet kuormat tosiaan täällä on

Äänestä

Kilisee kolisee nousee sauhu
mäen takaa kuuluu kauhia pauhu
sieltä tulee vaivavaunu
jonka kyljessä lukee paunu

Äänestä

Toivotaan hartaasti, että Tampereen ja Helsingin välille tulee joku oikea liikennöitsijä ajamaan pikavuoroja. Muussa tapauksessa minun ja monen muun bussimatkat ko. välillä loppuvat ja on pakko siirtyä junan tai henkilöauton käyttäjäksi. Mahtaisiko kiinnostaa vaikkapa Vainiota tai Pohjolan Matkaa? Länsilinjat voisi myös palauttaa kolmostien vuorojaan. Savonlinja on aloittanut monia uusia linjoja, tulisipa myös tälle välille.

Äänestä
  • Kulje Pupulla!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kulje Pupulla!

    Pupua ei ole lähivuosina olemassa, kun Onnibus.com syö sen elävältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Pupua ei ole lähivuosina olemassa, kun Onnibus.com syö sen elävältä.

    Molemmat mainitut firmat ovat auringonlaskun yrityksiä. VL kaatuu omaan tunarointiinsa ja Onnibussin lopettavat tai myyvät rahoittajat. Raskasta kivirekeä ei kannata kenenkään raahata mukanaan.

    Äänestä

pönäri lähti viimeiselle matkalle ainoastaan vanhoja korttinsa juoneita tältä kanavalta ja muutama säälittävä harrastaja kyydissä

Äänestä
  • Aika paljon bussiharrastajia sattuu olemana, jos auto täyttyi pelkästään heistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Aika paljon bussiharrastajia sattuu olemana, jos auto täyttyi pelkästään heistä.

    facebookin puolella yks sun toinen julisti suureen ääneen olleensa kyydissä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Paunun uljas volvo lähti täysin kuormin Tamperen linja-auto asemalta ja huhtiksen ruoska jäi köhimään katoksen alle ja kuski käveli pois

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu