kokoomus/persut

kokoomuksesta olemme tienneet aina että se on duunarivastainen puolue, siis paska. Mutta persut ovat sysipaska puolue, puhuvat ennen vaaleja ihan toista mitä vallassa ollessaan.
9139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Täällä vasuriduunarit iloitsevat kun Stubb voitti presidentinvaalit.

Äänestä
  • Mikä persua risoo stubissa?

    Äänestä

Vasen laita vaikuttaa tyytymättömältä. Miksi? No siksi, että vaalien yhteenlaskettu äänisaalis lähehenteli jo kymmentä prosenttia. Yli odotusten. Vasenta skeidaa kun ei vaan kannata kuin marginaali ja siitäkin vain tyhmin osa. Jos johto on jauhojengiä, spray-töhertelijöitä ja muita natseja niin ei kai tuota kannatuslukemaa pidä edes ihmetellä. Ay-johto taas ei välitä kuin omista tienesteistään ja mobilisoi rasvakourat hoitamaan likaiset työt eli lakkoilemaan loputkin työpaikat alta.

Äänestä
  • Et6 taida käydä töissä, kun et ymmärrä mitkä ovat AY liikettä ja niiden agenda, Silkkihansikkaisten Akava vastustaa myös hallituksen yksipuolisesti sanelemia työnantajan laatimia työelämän huononnuksia. Esimerkiksi hallituksen kaavailema potkulaki on yritysten suunnittelema muutos siksi, että pystyvät laittamaan suomalaisen duunarin pellolle ja ottamaan tilalle ulkomaalaisen halpatyöläisen. Tällaista ei Suomen talous kestä, kun työttömyys lisääntyy ja verotulotkin pienenevät koska halpatyöläinen maksaa vähemmän veroja.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Et6 taida käydä töissä, kun et ymmärrä mitkä ovat AY liikettä ja niiden agenda, Silkkihansikkaisten Akava vastustaa myös hallituksen yksipuolisesti sanelemia työnantajan laatimia työelämän huononnuksia. Esimerkiksi hallituksen kaavailema potkulaki on yritysten suunnittelema muutos siksi, että pystyvät laittamaan suomalaisen duunarin pellolle ja ottamaan tilalle ulkomaalaisen halpatyöläisen. Tällaista ei Suomen talous kestä, kun työttömyys lisääntyy ja verotulotkin pienenevät koska halpatyöläinen maksaa vähemmän veroja.

    Totta.

    Äänestä

Persuleille ihan oikein, että varatuomari RKP:n Anna-Maja Henriksson veti ne kölin alta maahanmuuttoasiassa. Ai miten naurattaa!

Äänestä

Keskusta POIS PELISTÄ!

Äänestä

Vähiin käy persujen äänestäjät takinkääntöpolitiikan vuoksi. Joskus suhtauduin persuihin myönteisesti, mutta sitten EU ja Natokin alkoivat olla yhä vähemmän ongelmia ja lopulta takki muljahti ihan perusteellisesti.

Äänestä

Persut ovat Kokoomuksen soluttautujaosasto jonka tarkoitus on tuhota AY-liike sisältä käsin. Tapahtuu niin, että Persut teeskentelevät olevan työväestön asialla ja kun pääsevät valtaan, niin ottavat käskyt vastaan suoraan Kokoomukselta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kokoomuksesta olemme tienneet aina että se on duunarivastainen puolue, siis paska. Mutta persut ovat sysipaska puolue, puhuvat ennen vaaleja ihan toista mitä vallassa ollessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu