Rikkaiden pitäisi ajaa ylinopeutta.

Anonyymi-ap

Se olisi parasta lääkettä valtion talouteen.
Painakaa kaasua tollot ja ottakaa sakko.

11

217

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No nyt on luovaa ajattelua! Turvallisesti ylinopeutta ajamaan vaan kaikki yli keskituloiset. Tarkempia ohjeita on vaikea antaa, kun se turvallisuus on kuljettajan itse havaittava ja pääteltävä, mutta moottoriteiden ohituskaistaa voi suositella, jos liikennevirtaa on sikseen vähän, ettei siellä näy muita autoilijoita. Lisäksi pitää huomioida, ettei sakkoja kannata kerätä sarjana, koska siitä voi ajokortti lähteä kuivumaan.

      • Anonyymi

        Yhteiskuntavastuuta voi lisätä vielä pitämällä luuria korvalla.


      • Moottoriteillähän ei ole peltipoliiseja, joten ylinopeutta voi joutua ajamaan paljonkin, ennen kuin tärppää. Siksi vähän enemmän asiaa mietittyäni tuli mieleen, että peltipoliisin tervehtiminen ylinopeudella vähäisen liikenteen aikaan olisi varmempi keino päästä maksamaan liikennesakkoja. Toinen yhtä hyvä keino on ohittaa valvontatehtävissä ajeleva poliisiauto. Toki hälytystehtävissä liikkuvankin maijan ohittaminen tuo sakot, mutta siinä on turhaa haittaa ja vaaraa.


      • Anonyymi
        tuttuM kirjoitti:

        Moottoriteillähän ei ole peltipoliiseja, joten ylinopeutta voi joutua ajamaan paljonkin, ennen kuin tärppää. Siksi vähän enemmän asiaa mietittyäni tuli mieleen, että peltipoliisin tervehtiminen ylinopeudella vähäisen liikenteen aikaan olisi varmempi keino päästä maksamaan liikennesakkoja. Toinen yhtä hyvä keino on ohittaa valvontatehtävissä ajeleva poliisiauto. Toki hälytystehtävissä liikkuvankin maijan ohittaminen tuo sakot, mutta siinä on turhaa haittaa ja vaaraa.

        Ehkä sitten niin, että jos löytää peltipoliisin jostakin, niin rikas ajaa siitä edestakaisin ylinopeutta useaan otteeseen ja sponsori siten valtion kassaa.


    • Anonyymi

      Olen rikas. En omista autoa. Mitä tehdä?

      • Anonyymi

        Tue palveluita vuokraamalla auto. Jos ei ole korttia, palkkaa vielä kuljettajakin.


    • Anonyymi

      Liikennesääntöjen tahallinen rikkominen osoittaa suurta asennevammaisuutta.

    • Anonyymi

      Eat the rich.
      Niin kai se oli.

    • Anonyymi

      No lähes 50 vuotta jo ajanut ylinopeutta mutta yhdet sakot vasta saanut ja nekin 50 km/h alueella

    • Anonyymi

      Samaa mieltä. Hanaa!!!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      811
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      716
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      515
      711
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe