Meillä on tässä maassa kallis kruununjalokivi

Ja se on edustuksellinen parlamentarismi, ja joka vielä toimii. Vaalituloksia ei manipuloida koska se on huipputarkasti suojeltu. Näin kansantahto pääsee esille. Maailmassa on vaikka kuinka monta valtiota jossa tällainen ei ole edes teoriassa mahdollista joten tyytyväisyyteen on aihetta.

Ainoa, joka ei arvosta ja kunnioita tuota kruununjalokiveä, on vihervasemmisto. Tämä on suorastaan kauhistuttavaa huomata. Kun vaalitulos ei miellytä vihervasemmistoa, niin ollaan kaduilla istumassa, soppatykit jakaa hernekeittoa, kansalaistorit ja muut tilat ovat jatkuvan mielenosoituksen näyttämönä. Junat ja satamat seisovat ja julkinen liikene on seis ja kaupat eivät saa ruokaa myytäväksi. Tällainen käytänne on kuin suoraan jostain afrikan maasta eikä kuulu millään muotoa sivistysvaltion toimintaan.

Vihervasemmisto on murtamassa meidän kalleinta ominaisuutta. Apulaispormestari sotkee aerosolimaaleilla valtion omaisuutta sekä potkii autoja Herttoniemenrannassa. Huumeita vaaditaan laillisiksi ja ilmaisen rahan jako täytyy jatkua niille jotka eivät pane tikkuakaan ristiin oman elämäsä puolesta. Väkivallalle ja raiskauksille haetaan syytä kantaväestöstä ja valtion politiikasta vaikka raiskaaja ja pahoinpitelijä on yksin se syyllinen.

Olisi mielenkiintoista tietää, että mistä vihervasemmisto ammentaa tuon elämänsä eliksiirin?

Tulee mieleen sananlasku "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".
26247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Eiku se on juuri näin.

Äänestä
  • "Ja se on edustuksellinen parlamentarismi, ja joka vielä toimii. Vaalituloksia ei manipuloida koska se on huipputarkasti suojeltu."

    Ennakkoäänien käsittely ja kuorien ennakkoon tapahtuva koneellinen aukaisu ennen tarkastuspöydälle päätymistä ovat mahdollinen vaalivilppiriski, jos samanmielinen vajaa 10 hengen joukko pääsee toimintaan mukaan ennakkoäänien käsittelyketjussa. Itse vaalipäivän ääniä on vaikea manipuloida, koska paikalla ovat vaalitarkkailijat ja laskijat eri puolueista.

    Kannatan silti vaalilipun ainutlaatuista tunnistenumeroa sekä "hiilikopio"tositetta äänestäjälle, jossa tunnistenumero ja hiilikopio kirjoitetusta numerosta sekä HASHattua vaalitulostiedostoa, josta oman äänensä perillemenon oikealle ehdokkaalle voi tarkistaa online/offline-tiedostosta, kuten myös kaikki muutkin tarkastusnumerot ja ketä niillä kullakin äänestettiin, tyhjäksi jääneet ja virheellisesti täytetyt. Kaikki vaaliliput ovat tietyn numerosarjan puitteissa, ja ne jaetaan eri äänestyspisteisiin tarkan numerosarjan väliltä. Jokaisen täytetyn, täyttämättä jääneen ja virheellisesti täytetyn vaalilipun liikkeet tiedetään, eli vaaliin ei voi ilmestyä lisää lippuja tai kadota.

    Äänestä

Miksi Purra ei osallistu EU:n valtiovarainministereiden kokouksiin?

Äänestä

Täysin korruptoitunutta on leikkidemokratia. Ihmisille annetaan aina välillä mahdollisuus antaa sirkusta pyörittäville samoille naamoille mandaatti jatkaa kusetusta.

Äänestä
  • Sinä ainakin olet se kaikkein tyypillisin vassari.

    Äänestä

Entäs viime vaalikaudella? Miten oppositio kunnioitti kansanvaltaa? Häh? Onko joku opposition jäsen joka muistaisi? Varmaan on, on mutta löytyykö rehellisyyttä?
Harmi. Minä muistan. Naisena olin siitä naisvihasta ja epäoleellisesta vihapuheesta aivan järkyttynyt.


No, nythän hallitusta oikeasti kannattaa vain alle puolet kansasta.

Äänestä
  • Siihen voi olla syynsä?

    Että kaikkiin kriiseihin hallitus löysi syntipukin: Suomen köyhät, pienituloiset ja kelatukia saavat.

    Ei sota Euroopassa, ei velkataakka, joka on EU:n keskitasoa, ei maahanmuuttajien työllisyys, koska työllistyvät samoilla prosenteilla kuin kantaväestö, ei Venäjän energiantuonnin korvaaminen. Ei.

    Vaan köyhät, jotka ovat mässänneet velkarahalla.

    Äänestä

  • Eduskunnan eräs tehtävä on haastaa hallitusta. Se on aivan normaalia toimintaa. En muista, että kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kepu olisi järjestänyt mielenosoituksia ja estänyt talouden rattaita pyörimästä. No en muista koska niin ei ole koskaan tapahtunut vaan vaalitulosta on aina kunnioitettu. Em, puolueet eivät ole milloinkaan rankaiseet yhteiskuntaa vaalituloksen perusteella.

    Äänestä

Jos Ay-liikeellä vielä on voimaa, vaikka osakesijoittajat ja kapitalistit myivät työpaikkanne ulkomaille, puolustakaa meitä suomalaisia!

Rähinä päälle vaan!

Äänestä
  • "Rähinä päälle vaan"
    Tämä on juuri sitä mihin vihervasemmisto kykenee ja on parhaimmillaan.

    Äänestä

Itänaapuri on täysin vastakohta Suomelle, siellä on kaikki korruption läpitunkemia, duunarista Kremlin haukkoihin. Kamala valtio.

Äänestä
  • Suomi on siirtymässä vastaavaan käskytysyhteiskuntaan ja komentotalouteen kun palkoista ja työehdoistakin halutaan päättää tällä kaudella hallituksessa EK/SY/KKK/Etla-oligarkkien tahdon mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Suomi on siirtymässä vastaavaan käskytysyhteiskuntaan ja komentotalouteen kun palkoista ja työehdoistakin halutaan päättää tällä kaudella hallituksessa EK/SY/KKK/Etla-oligarkkien tahdon mukaan.

    Ei ole mahdollista, täällä ei ole valtionmedia joka voisi aivopestä kansalaiset, kuten Venäjällä, meillä on monia eri toimijoita, joita ei kukaan uhkaa, jos kirjoittavat valtaapitäviä arvostelevia juttuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ei ole mahdollista, täällä ei ole valtionmedia joka voisi aivopestä kansalaiset, kuten Venäjällä, meillä on monia eri toimijoita, joita ei kukaan uhkaa, jos kirjoittavat valtaapitäviä arvostelevia juttuja.

    Hah! Meillä on valtion media joka on vuosikausia aivopessyt kansalaisia vihervasemmistolaiseen ideologiaan, ja hyvällä menestyksellä kaiken lisäksi! Se media on verorahoillamme toimiva YLE!

    Äänestä

Ens kaudella otetaankin sitten takaisin oikein kunnolla. Velkaa niin että porvarin tukka lähtee ja tukia lisätään, lisää woketusta ja lisää tottelemattomuutta. Ja lättähattuja.

Äänestä
  • Ensi kaudella Suomi ei saa enää lisää velkaa mistään!!
    Kansalaiset voisivat jo vähitellen uskoa ettei Suomen huono taloustilanne ja liian suuri velkamäärä ole satua vaan totta ja nyt on tullut aika maksaa laskut ja saattaa kulut tulojen tasolle!

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ensi kaudella Suomi ei saa enää lisää velkaa mistään!!
    Kansalaiset voisivat jo vähitellen uskoa ettei Suomen huono taloustilanne ja liian suuri velkamäärä ole satua vaan totta ja nyt on tullut aika maksaa laskut ja saattaa kulut tulojen tasolle!

    Paska puhetta. Se on kylmää kyytiä ens kaudella ja nähdään, että nämä lyhennykset olivat vain pelkkä pieru saharassa.

    Äänestä

Edellisellä kaudella nähtiin kyllä opposition demokratian kunnioitus!

Siis nykyisen hallituksen. Oliko sitä?

Vääryydellä ja viekkaudella voittivat vaalit ja nyt ollaan niinkuin ei mitään. Että kehtaavat.
Halvemmat elinkustannukset! Halpaa bensaa! Haloo pahvit, meitä on jymäytetty.
Hillotolpalle päästessään vaihtoivat levyä. Nyt kaikki onkin köyhien vika! Ja verot nousee, ruuat ja lääkkeet, terveysasemat lopetetaan, mutta yksityisille annetaan satoja miljoonia kelatukea! Tunnin juna rakennetaan Turku- Helsinki -välille.

Näin se menee. Meillä pitäis olla joku sellainen kuin vihervasemmisto, mutta kun ei ole. Ollaan vain suomalaisia , nöyriä ja kyykyssä!

Äänestä

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä oikeistopopulismilta!

Äänestä
  • Nukkuuko se vai eikä se kuule?

    Äänestä

  • Oikeisto ei harrasta populismia. Oikeisto tukeutuu matematiikkaan, valtiontalouden oikeaoppiseen hallintaan sekä tulevaisuuden veronmaksajien suojeluun. Oikeisto ei sysää vastuuta tämän päivän lapsille jotka joutuvat selkänahastaan maksamaan vihervasemmiston siheuttaman holtittoman velkaantumisen.

    Mikä tässä on se kohta jota nimenomaan et ymmärrä?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Oikeisto ei harrasta populismia. Oikeisto tukeutuu matematiikkaan, valtiontalouden oikeaoppiseen hallintaan sekä tulevaisuuden veronmaksajien suojeluun. Oikeisto ei sysää vastuuta tämän päivän lapsille jotka joutuvat selkänahastaan maksamaan vihervasemmiston siheuttaman holtittoman velkaantumisen.

    Mikä tässä on se kohta jota nimenomaan et ymmärrä?

    näin kai sitten on vasemmistovaltiossa, ilmankos Trump on siellä suosiossa.
    https://www.usdebtclock.org
    101000 dollaria/asukas

    Äänestä

Ostetut gallupit vaalilampaille.

Äänestä
  • Venäjällä sitä on, ei Suomessa..m.o.t.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Venäjällä sitä on, ei Suomessa..m.o.t.

    Lampaat katuu kohta valintaansa,
    Stubbin valinnasta raju reaktio Venäjällä: ”Venäjän on suunnattava ydinaseensa kohti Suomea”

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Lampaat katuu kohta valintaansa,
    Stubbin valinnasta raju reaktio Venäjällä: ”Venäjän on suunnattava ydinaseensa kohti Suomea”

    Nato on pelotteena kestävä, ei edes mielipuolet Moskovassa uskalla mitään muuta kuin uhota.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja se on edustuksellinen parlamentarismi, ja joka vielä toimii. Vaalituloksia ei manipuloida koska se on huipputarkasti suojeltu. Näin kansantahto pääsee esille. Maailmassa on vaikka kuinka monta valtiota jossa tällainen ei ole edes teoriassa mahdollista joten tyytyväisyyteen on aihetta.

Ainoa, joka ei arvosta ja kunnioita tuota kruununjalokiveä, on vihervasemmisto. Tämä on suorastaan kauhistuttavaa huomata. Kun vaalitulos ei miellytä vihervasemmistoa, niin ollaan kaduilla istumassa, soppatykit jakaa hernekeittoa, kansalaistorit ja muut tilat ovat jatkuvan mielenosoituksen näyttämönä. Junat ja satamat seisovat ja julkinen liikene on seis ja kaupat eivät saa ruokaa myytäväksi. Tällainen käytänne on kuin suoraan jostain afrikan maasta eikä kuulu millään muotoa sivistysvaltion toimintaan.

Vihervasemmisto on murtamassa meidän kalleinta ominaisuutta. Apulaispormestari sotkee aerosolimaaleilla valtion omaisuutta sekä potkii autoja Herttoniemenrannassa. Huumeita vaaditaan laillisiksi ja ilmaisen rahan jako täytyy jatkua niille jotka eivät pane tikkuakaan ristiin oman elämäsä puolesta. Väkivallalle ja raiskauksille haetaan syytä kantaväestöstä ja valtion politiikasta vaikka raiskaaja ja pahoinpitelijä on yksin se syyllinen.

Olisi mielenkiintoista tietää, että mistä vihervasemmisto ammentaa tuon elämänsä eliksiirin?

Tulee mieleen sananlasku "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu