Kansa kyykkyyn rikkaitten edessä, se on hallituksen tavoite.
Persuhallitus kaataa yrityksiä ja työpaikkoja
Anonyymi-ap
9214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Orpo kertoi joutuvansa tekemään "vaikeita päätöksiä".
Eivät ne Orpolle ole vaikeita, koko hallitushan nauttii
sadistisesti kansan kyykyttämisestä.
Suuryrityksille kyllä löytyy verohelpotuksia ja tukirahoja. Ja tunnin juna kaiken päälle. Ei se Turun arvoa nosta, vaikka pääsisikin vähän nopeammin Helsinkiin.
Kaikki menee täysin päinvastoin mitä vaalivalheet olivat.
Valheella on lyhyet jäljet.
Mitä Orpo-Purra-hallitus eli rikkaitten etujärjestö aikoo tehdä sen jälkeen,
kun se on ajanut Suomeen totaaliseen lamaan ?
Aikooko se paeta Suomesta ?
Se on kohta kaapannut valtion kassan sidosryhmilleen.
EK:n ulkoparlamentaarinen painostus ja hallitus aiheuttavat yrityksille
ja Suomen taloudelle valtavat tappiot.
Hallitus yrittää aivopestä kansaa, että kansa on syyllinen sen tekoihin.
Kyllä se on ihan sen nollakorkokauden lopun syytä 🤣 kylvivät velkarahaa niin että koko kansa oli velkainen niin alkoi korkojen nosto 😠
Minä tiesin tämän ,mutta en ajoitusta , aina siirrettiin lisävelalla eteen päin
Ei Suomessa ole koskaan ollut eikä ole persuhallitusta.
Millä perusteella noin väität?