Ala-asteikäisenä olen jo hyvin vahvasti ilmaissut lasten psykiatrisella poliklinikkalla, että en pidä muista ihmisistä, haluan olla yksin, enkä halua lähteä ulos tai tavata ketään vapaaehtoisesti. Harrastukset lopetin heti kuin äiti antoi periksi ja polikliniikalla käynnin lopetin yläasteella omasta tahdosta. Toiselle asteelle mentäessä valitsin sellainen lukion minne tiesin ettei kukaan tuttu ole tulossa. Lukiossa tarkoituksella irtauduin muista enkä edes yrittänyt löytää ystäviä. Myös esim. wanhat ja penkkarit jäivät käymättä. Nyt olen lukion viimeisellä lukulomalla. Tuntuu onneliselta olla ns irrallaan yhteiskunnasta, ei tarvitse nähdä ketään tai tehdä mitään. Minulla ei ole mitään kiinnostunut työn tekoon eikä ole unelmia tai haaveita. En halua olla osa yhteiskuntaa tai ihmiskuntaa.
Haluan syrjäytyä
Anonyymi-ap
11607
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kannattaakin pysyä tiukasti valitsemallaan tiellä niin varmistaa kurjuuden.
En koe tätä kurjana vaan nimenomaan iloisena asiana.
Jokainen mielensä mukaan. Nyt mulla on sellanen vaihe. sillä erotuksella että on unelmia ja haaveita.
Kaikella kunnioituksella, olisi mielenkiintoista tietää vähän enemmän MIKSI tunnet näin ihmisiä ja yhteiskuntaa kohtaan, koska se ei todellakaan ole mitenkään pahaa tai kurjaa vaan selkeä selvä merkki siitä, ettet pidä jostain tässä maailmassa (valitsen ennemmin tuota sanaa kuin yhteiskuntaa) ja mielestäni nimenomaan SINÄ olet tärkeä, koska voit jakaa ajatuksiasi meidän kanssa ja kertoa syyn, niin monet oppisivat jotain uutta.
Itsekin tuntenut samalla tavalla.
Jos uskallan kysyä, onko maailman tilanne se mikä masentaa ihan hirvittävästi (niin kuin tiedämme että loputtomasti nuoria tuntee samalla tavalla)?
Ymmärrän todella hyvin vaikka olenkin työelämän toisesta päästä ja kokenut yhtä sun toista.
Mutta 40 kymppisenä huomaa että on syrjäytynyt muista ikätovereista jo joskus 30 senä kun erosi kihlatusta jonka kanssa oikein omakotitalokin ja useimmista kavereista , kun erot jakaa muttei juuri yhdistä ja ystäviä ei koskaan ollutkaan.
Ehkä kun niillä perheet, mummut ja vaarit , asuntovelat ja tenavat siitä maailmasta yksinäinen miesihminen putoaa pois ja kun seurustelukumppania etsiessä lapsettomuus on jotenkin tabu tai vahvasti kyseenalaistavaa.
Monet ovat jo toisella kierroksella laatimassa uutta perhettä ja uusia velkoja , itse ei vittu voi kiinnostaa, kerta riitti.
50 ikäisenä sinkkuna ei haluakaan kuulua sukuunsa eikä serkkujuhliin eikä ainakaan mihinkään työpaikan synttärit kaffeille, ei luokkakokouksiin, koska ei ole komeaa ammattia , koulutusta , menestystä , perhettä, omakotitaloakaan tehnyt, mökkiä ei ole eikä juuri mitään muutakaan, käyn vain töissä.
Baarista saan kyllä komeana tupakoimattomana vatsattomana seuraa seksiinkin mutta kun kertoo että elää vain rivarikaksiossa eikä ole todellakaan purjevenettä tai jotain upeaa omaisuutta alkaa 50; sen naisen kiinnostus laskea ja vatsakkaammatkin saavat mahdollisuuden
Sitä alkaa myös välttämään niitä kontakteja niihin joilla sitä on eli ei todellakaan kiinnosta mennä kylään jonkun mökille tai isolle veneelle partyihin kun itse ei ole voinut tarjota mitään vastaavaa takaisin, ei paripulloa giniä ole mitään.
Yhtenä varmaan oli jo 2004 vuonna kun toiset työpaikassanin sai lainaa pankista tuosta vaan 150 000€ ,
niin minä vain maalaiskunnan kaksioon joten pankkisuhteetkin jäi siihen tai ainakin lainaaminen pankista.
Jos yksinäisellä ihmisellä on jo aikoja sitten hankittu kaksio, niin muuta ei tarvita.
Siinä on edullinen vastike eikä remonttien osuuskaan nouse kovin suureksi.
Itse asiassa pitää olla tyytyväinen, siis pirun tyytyväinen siihen mitä on onnistunut
hankkimaan itselleen ja niissä puitteissa on hyvä asustella.
Voihan sitä harrastusten kautta saada seuraa pidemmäksikin aikaa.
Tuossa on kyllä ideaa. Suurin osa ihmisistähän on aivottomia sopuleita, kuten esim tämänkin palstan kirjoituksista näkee. Typerysten kanssa seurustelu ei kannata, koska seura tekee kaltaisekseen. Työllä jos tarkoitetaan jonkun toisen alaisena palkattuna tekemistä, niin sehän on yksi varmimpia köyhyysloukkuja. Kannattaa tosiaan välttää.
Mutta sinnikkäällä säästämisellä voi palkansaajakin kerätä itselleen sievoisen omaisuuden.
Laita kalja sekä tupakkarahat toiselle tilille, niin kerääntyy huomattavia summia.
Tuo on luonnollinen primitiivinen tarve. Moni muukin haluaisi vetäytyä pois vapauteen ilman yhteiskuntaa. Joku tekeekin niin, mutta sitten Poliisi hakee: Kadonnut 30-vuotias mies, välttelee toisia ihmisiä, ei pysty huolehtimaan itsestä. - Ei varmaan pystykään, kuka muka pystyisi yksin.
Vaikka olisi mikä tilanne, niin kannattaa varautua myös pitkälle tulevaisuuteen
hankkimalla esim. se pieni edullinen asunto, missä voi olla työelämän
jälkeenkin vähillä kustannuksilla. Pitkällä juoksulla se on palkitsevaa.
Ihmiset ei älyä suunnitella tulevaisuutta yhtään vaan elävät kuukausi kerrallaan
tuhlaten aina saamansa tilin. Pitää asettaa itselleen lyhyen ajan sekä pitkän
ajan tavoitteita ja pysyä tiukasti niissä päämäärätavoitteisesti.
Näin sitä saa jo melko nuorena itselleen oman asunnon, missä on vähäiset kulut.
Sitä vasta vanhemmalla iällä tajuaa, että tärkeintä ei ole hankkia suurempia
ansioita vaan pitää kulunsa kurissa, sillä siitä on hyötyä koko loppuelämän.