YLE AamuTV jälkidigi

Puhuvat ja arvostelivat nämä "asiantuntijat" eduskunnan Tictok kiellosta.
Kaikilla heillä oli vankkoja mielipiteitä ja yrittivät vääntää jutun vitsiksi.
KUKAAN HEISTÄ EI TIENNYT MIKSI TIKTOK KIELLETTIIN
Antoivat lausuntoja asiasta josta eivät tienneet edes perusasioita.
Me täällä S24-sivuilla tiedämme, että kiellon syy on se, että Kiinan lain mukaan jokaisen kiinalaisen yrityksen tietoihin ja tietokantoihin on administrator tasoinen pääsy Kiinan tiedustelupalvelulla.
Eli Tiktok käyttäjät jakavat kaiken Kiinan tiedustelulle.
Asiantuntijat eivät tätä tienneet mutta ilmeisesti tiesivät, että Tiktot sovellus ei sisällä koodinpätkää joka jalaisi jotain muutakin kyseisestä laitteesta.
6379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Besserwisserit jauhavat skeidaa😂😴

Äänestä

Asiantuntijat tietävät, että Kiinan kanssa pitää olla kavereita.

Äänestä

Olin yllätynyt panelin näkemyksestä, että tietokoneet yleistyivät kodeissa vasta 1997 alkaen. Hankin ensimmäisen PCn kun aloitin yliopisto-opiskelut vuonna 1984. Ei kaikilla ollut silloin omia koneita, mutta kyllä 90 luvun alkupuolella kaikilla tutuillani oli. Windows 3.1 oli mielestäni ensimmäinen oikeasti käyttökelpoinen Windowsin versio. Nyt 88 vuotias isäni hankki oman koneen myös 1984. Hän ei työskennellyt tekniikan parissa, mutta kirjoitti paljon.

Äänestä
  • Joo, gradu tuli väsättyä Wp5.0:lla ja 386-koneella.

    Äänestä

Kummallista panikointia Tik tokista, yhdestä firmasta.
kukaan ei ole huolissaan amerikkalaisista firmoista jotka kerää dataa meistä jokaisesta.
Ollaan kyllä omituisia

Äänestä

Todellisuudessa kaikki tietoneiden ja television kautta leviävät videot pitäisi ensitakastaa ja ne, jotka sisältävät vähäkän väkivaltaa, pitäisi poistaa. Samoin telkkarin kaikki tappamiväkivaltaa ja katuväkivaltaa sisältävät leffat tulisi kieltää. Niissä nuorille suorastaan vakuutetaan, että "hyvyys" voittaa kun tehdään kasapäin ruumiita.

Tämä on tutkittu facta, että tämän päivän ihmiset, etenkin nuoret ovat niin väkivallan ja tappamiskulttuurin kyllästämiä, että tappamisen ja vakavan väkivallan rima on laskenut niin alhaalle, että jo 12 vuotiaat lapset eivät tunne suurtakaan syyllisyyttä puukottaessaan ja tappaessaan toisiaan.

Tämä on aivan yleismaailmallinen ilmiö ja syynä siihen on nykypäivän tietotekniikka joka mahdollistaa tuollaisen saastan katsomisen. Tästä täytyisi tehdä maailmanlaajuinen päätös, että tuollaista saastaa ei päästettäisi levitykseen. Ennakkotarkastus on siis välttämätöntä. Tästä ajasta on tullut täydellisen kestämätön juuri tuossa suhteessa.

Esimerkkinä tämä käpylän murha jossa nuoret natiaiset riistivät hengen nuorelta pojalta pitkän pahoinpitelyn seurauksena. Hekin olivat saaneet vaikutteita väkivalta/tappamisvideoista. Eivätkä edes osanneet katua tekoaan. Se oli ns, "siistii".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ReservinNostomies kirjoitti:

Puhuvat ja arvostelivat nämä "asiantuntijat" eduskunnan Tictok kiellosta.
Kaikilla heillä oli vankkoja mielipiteitä ja yrittivät vääntää jutun vitsiksi.
KUKAAN HEISTÄ EI TIENNYT MIKSI TIKTOK KIELLETTIIN
Antoivat lausuntoja asiasta josta eivät tienneet edes perusasioita.
Me täällä S24-sivuilla tiedämme, että kiellon syy on se, että Kiinan lain mukaan jokaisen kiinalaisen yrityksen tietoihin ja tietokantoihin on administrator tasoinen pääsy Kiinan tiedustelupalvelulla.
Eli Tiktok käyttäjät jakavat kaiken Kiinan tiedustelulle.
Asiantuntijat eivät tätä tienneet mutta ilmeisesti tiesivät, että Tiktot sovellus ei sisällä koodinpätkää joka jalaisi jotain muutakin kyseisestä laitteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu