Salaam!
Olen oman linjani ja Harun Yahyan linjaa koskien Mahdia liikaa sekoittanut keskenään. Olen puhunut hänestä Hoosean kirjan lo Ammina ja lo Ruhamana eli että hän nostaisi kaikki sorretut takaisin omaan asemaansa. Olen myös perustamassa YK kilpailijaa nimeltä BONA alkuperäiskansoille ja heimoille ollut. Lisäksi lupailin Evankelistan virkaa heille omien uskomustensa evankeliointiin. Tämä kaikki on osottautunut olevan hieman ristiriidassa Harun Yahyan käsitystä vastaan.
Hänelle ei pelkkä Hoosean kirja ole ainoa, vaan hän ottaa huomioon KAIKKI PROFEETAT. Se merkitsee YK , kansojen ja demokratian ottamista huomioon ja enemmistön mielipiteen asettamista etusijalle.
Kansat ovat lähempänä Mahdin politiikan keskiötä kuin heimot. Yleinen etu ja kansojen tarpeet hän ottaa huomioon ennen kuin heimojen asioita. Hän on kansojen ystävä ja knowledgessä suurin niitä koskien.
Pyydän anteeksi että sekoitin omaa kantaani liikaa Harun Yahyan kantaan, vaikka erot ovat selkeät.
Olen oman linjani ja Harun Yahyan linjaa koskien Mahdia liikaa sekoittanut keskenään. Olen puhunut hänestä Hoosean kirjan lo Ammina ja lo Ruhamana eli että hän nostaisi kaikki sorretut takaisin omaan asemaansa. Olen myös perustamassa YK kilpailijaa nimeltä BONA alkuperäiskansoille ja heimoille ollut. Lisäksi lupailin Evankelistan virkaa heille omien uskomustensa evankeliointiin. Tämä kaikki on osottautunut olevan hieman ristiriidassa Harun Yahyan käsitystä vastaan.
Hänelle ei pelkkä Hoosean kirja ole ainoa, vaan hän ottaa huomioon KAIKKI PROFEETAT. Se merkitsee YK , kansojen ja demokratian ottamista huomioon ja enemmistön mielipiteen asettamista etusijalle.
Kansat ovat lähempänä Mahdin politiikan keskiötä kuin heimot. Yleinen etu ja kansojen tarpeet hän ottaa huomioon ennen kuin heimojen asioita. Hän on kansojen ystävä ja knowledgessä suurin niitä koskien.
Pyydän anteeksi että sekoitin omaa kantaani liikaa Harun Yahyan kantaan, vaikka erot ovat selkeät.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Salaam!
Saattaa olla jopa niin että heimot ovat vertauskuvallinen Constantinnopoli, joka vallataan.
Heimoilla on yhä TAIKAUSKOA, darwinismia, polyteismia, ateismia ja esoteerisuutta opeissaan. Ne eivät ole puhtaat ja rationaaliset knowledgen suhteen.
Fragmentit kansan keskuudessa olevat tahdotaan yhdistää kansan joukkoon kuuluviksi.
Voi olla että Harun Yahyan profetaalista näkyä värittää ja perustaa pelko Kurdistanin eroamisesta Turkin kansan yhteydestä, vaikka sitä voisi pitää vain yhtenä heimona.
Kuitenkin on tunnustettava KANSAT ovat suurempia kuin heimot.
2 Mooses 22
Kirjassa Hazrat Mahdi and Prophet Isa pdf puhutaan myös KNOWLEDGESTÄ enemmän kuin SORRETTUJEN aseman parantamisesta.
Mahdilla tulee olemaan kaksi tai useampi miekkaa Knowledgen. Yksi niistä on Turkki, toinen on epäilemättä Palestiina. Muita en tiedä.
Knowledegen avulla on tarkoitus KAIKENLAISEN TAIKAUSKON , Darwinismin, ateismin yms. Voittaminen intellektuaalisesti.
Rationaalinen Totuus saattaa mennä siinä tapauksessa jopa uskon totuuden ylitse.
Paljon kerrotaan myös erilaisista Mahdin ilmenemismuodoista. Hän toimii tavalla jos toisellakin jo nyt. Eräs vertauskuva koskee Palestiinaa Mahdina, jota lyödään keskeltä kahtia vatsaan, rintaan tai selkään. Palestiina Mahdin katsotaan olevan Antikristuksen kynsissä kädet ja jalat sidottuna. Toinen käsistä on Turkin knowledge miekka jota NATO jäsenyys sitoo niin että se ei voi auttaa.
Sidotut ovat ne kädet joilta apua voisi Palestiinalle odottaa.
Sorretun asema on näytelmää ja valmisteluja hävitys hyökkäyksille
ISLAMISSA EI MUUTA OLEKKAAN KUIN HELVETTIÄ KAIKKI
Salaam!
Eli vielä kerran pyydän anteeksi että katsoin liian paljon Mahdin OLEVAN PELKKÄ SORRETTUJEN VAPAUTTAJA.
Hän on hyvin paljon kaikkea muuta. Hän on esim. Kansojen paras ystävä.
1. Totuus 2. Oikeus 3. Rauha 4. Vauraus 5. Knowledge 6. SORRETTUJEN auttaminen 7. Jne.
Tässäkin luettelossa on vain pieni osa kaikesta. En saisi esittää omia mielipiteitä lainkaan koskien Mahdia. Koska ne ovat hyvin, hyvin pienen vähemmistön mielipiteitä.
Yleinen etu , kansojen tarpeet ja kansojen ystävyys ja monet muut vastaavat enemmistöjen asiat niin NIISTÄ EN ITSE TIEDÄ MITÄÄN.
Salaam!
P.S. Hazrat Mahdi and Prophet Isa pdf kirja on käynyt merkittävässä määrin toteen. Omat teokseni ovat kaikki valumassa hukkaan vailla toteen käymistä. Olisi parempi mun nyt vaieta ja jäädä odottamaan Mahdia ja Isaa.
Imaami joka on ollut kadoksissa 1200 vuotta
Satuja saduissa
IMAAMIT ON NÄITEN AJUREITA PÄIN TUHOAAN JA KIVEÄ KIERTÄMÄÄN LUKITTUJA
Todellinen Jumala ei kehota valehtelemaan ja rikkomaan sopimuksia, eikä kehota järjettömään ihmisten tappamiseen, eikä erottele ihmisiä kaikkein huonoimmiksi tai parhaimmiksi. Koraanin kirjaimellinen käsky, jota ei ole kumottu kehottaa muslimeita tappamaan vääräuskoisia. Tästä syystä koraania kirjaimellisesti uskovat muslimit käyvät koko ajan sotia ja harjoittavat terroristitekoja. Sota ja terrorismi ei ole muslimien syy ja vika, sillä syy siihen on koraanissa. Muslimi ei ole yhtä kuin terroristi, mutta muslimi, joka uskoo kirjaimellisesti koraania tulee terroristiksi.
TAPPAMISEN JA VIHAN TAITOISIA OVAT
Sahih al-Bukhari osa 4, kirja 52, numero 54 (Hadith): ... Haluaisin tulla marttyyriksi Allahin tähden ja herätä kuolleista ja tulla taas marttyyriksi ja sitten herätä kuolleista ja sitten tulla marttyyriksi ja sitten herätä kuolleista ja tulla marttyyriksi.
Hadithit selittävät koraania ja ihannoivat sekä opettavat marttyyrikuolemasta Allahin tähden taistelussa vihollista vastaan. Islamin perimätieto kannustaa taistelemaan vääräuskoisia vastaan sekä kuolemaan Allahin tähden. Todellisuudessa Islam ei ole rauhan uskonto, vaan sodan ja vihan uskonto.
KOSKAS LÄNSI HERÄÄ PISTÄMÄÄN RAJAT NÄILLE MAILMAN TUHOLAISILLE
Suomi on kristitty maa, islam ei kuulu tänne. Jeesus on Messias ja pelastaja. Tulossa on vain valhe messias, jota pelastumattomat voivat pitää messiaanaan.
SALLIMEKOS TÄMÄN JULMUUDEN SEASSAMME SEILAAVAN VAPAUTTAAN
Taistelkaa ja lyökää pakanoita missä ikinä tapaatte heitä sanoo suura 9:5.
- Nykyajan tapahtumat muslimimaissa kertovat meille sen, että kirjaimellisesti koraania ja haditheja uskovat muslimit pyrkivät elvyttämään Islamin uskon sellaiseksi millainen se oli Medinan valtauksen jälkeen,
- joka tarkoittaa sitä että väkivaltaisen uskonnon ja poliittisen järjestelmän kautta Islam pyrkii alistamaan koko maailman valtansa alle.
= >>> Esittelyssä kauppakeskus Puhos - islamisoitunut kauppakeskus Helsingissä
Sen sijaan, että koristelisivat aluetta hienosti, maalaisivat seinät uusiks, toisivat jotain kulttuuriaan näkyviin ja tekisivät ikään kuin sellasen makeen näköisen lähi-itä fantasia teema-ostoskeskuksen, niin tämän sijaan he päättivät likaannuttaa aluetta, antaa seinien rapautua ja muutenkin tehdä enemmän samannäköiseks kuin kotimaissaan.
=>>> Finlandia flashmob - KYL @ KCM Järvenpää 5.12 2023 - 16:9 landscape
https://www.youtube.com/watch?v=wAYN59I6Eg0
Tänäänkin
- Hyvää ja rauhallista Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää!
Sieltä näitä hyökkää itärajan takaa ja julmasti, asemiin ovat jo käyneet miten raja läpäistään valmiuteen.
Siis miten hyökkääminen tuhoaminen voi olla oikeutettua
VAIN ELÄMÄN LAILLA ON OMAT MITTARIT MITEN TOIMIA
- toisen ottaa ja vieressäolevan jättää, tiputtaa elämästä.
Mahdollinen vaara itärajan takana uhkaa keväällä – hallitus valmistelee kiireellä jopa perustuslain ohittavaa rajalakia
Voimassaolevalla lainsäädännöllä on pärjätty tähän saakka, mutta nyt pyritään tunnistamaan tehokkaampia tapoja toimia, sanoo hallitusneuvos Sanna Palo.
MITÄ TÄMÄ OIKEIN ON
Saija Tuupanen ja Aki Metsälä Sinut haluaisin - Viimeinen heinäkuu
https://www.youtube.com/watch?v=Xel8lzuw4Vo
Ķyllä on ihana laulu ja mahtav asrtisti
Kiitos kun saa täällä rajan takananakin kuunnella
- >>>Valkoinen ruusu - Seija Tuupanen
Sydän tahraamaton
Se on siinä, kun sanotaan kaatuvansa omaan miekkään, tämähän on kuvainollisesti sanottua tälle miekan käyttäjälle, siis tämä hykkäjä huoma olevansa ilman tulevaisuuden toivoa, näin tältä häviää elämästään happi.
KYLLÄ NÄITÄ RYHMISSÄKIN MENEE KUIN KALOJA KUIVALLA AALLA
Tulevaisuutensa hävittä vihalla ja miekalla AAMEN
Paljonhan näitä meni kun alotivat järkyttävyyksin hyökäyksensä.
Tukholman keskustassa oli taas viikonloppuna islamilainen mielenosoitus, johon otti osaa noin 5 000 muslimia. Mielenosoitus oli suunnattu Israelia vastaan, mutta kuuluipa huudoissa se klassinen "illallallaa lallallaa", eli ei ole muita jumalia kuin allah.
Keskiviikko 28.2.2024
Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu.
1. Kor. 10:12
Sairastumisen tai loukkaantumisen jälkeen saatamme joutua opettelemaan kävelemisen aivan uudestaan. Se on taito, joka vaatii jatkuvaa harjoittamista. Samoin hengellinen askeltaminen on taito, jossa on turha luulla tulleensa valmiiksi: ”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu”, varoitti Paavali (1. Kor. 10:12).
Salaam!
Kansat vai pyhät on kiista joka koskee myös Suomea. Profeetan lahjaksi saama Sharia laki mielestäni tekee pyhistä koskemattomat ja suojatut. Mutta tänä päivänä Sunnaa, joka opettaa kansoille Profeetan (saas) esikuvaa pidetään samana kuin Sharia. Sunna ei pyri siinä määrin pyhien suojaamiseen kuin mitä alkuperäinen Sharia.
1. Alkuperäinen Sharia on pyhiä suojaavaa.
Mutta se on kätketty ja kumottu Nykyisin.
2. Sunna jota Nykyisin kutsutaan Shariaksi on kansoja tukeva ja tekee heistä Profeetan (saas) vertaisia.
Sira kertoo että kaiketi Suomen kuninkaan ja Profeetan (saas) välille nousi kilpailu siitä pitääkö pyhät suojata tuholta vai kansat suojata tuholta.
Profeetta (saas) oli pyhien puolella. Kuningas kansojen puolella.
Ilmestys 13 kertoo että merestä nouseva peto kukistaa kaikki pyhät. Tämä on menossa tänä päivänä.
Intian Ramajana teos kertoo 10 päisestä Ravana hirviöstä joka 2000-2500 jkr salaa tuhoaa kaikki erakot , pyhät ja vanhurskaat. Tämä on menossa tänä päivänä.
Eli Harun Yahya joka väittää Mahdin olevan kansojen puolella on vallinnut enemmistön ja voittajien puolen. Sen sijaan itse olen ajautunut yhä tulevasta tappiosta huolimatta pyhiä puolustamaan.
Raamattu kertoo Elian ajasta että Iizebel ja Atalja naiset ilkeät vainosivat Herran profeettoja tappaen melkein kaikki. Naisten iljettävästä porttoudesta siis on kyse.
Toki sunna sanoo nousee 73 lahkoa joista vain yksi pelastuu eli enemmistön kannattama. Sekin viittaa kansojen voittoon ja pyhien tuhoon. Mahdi ei voi asialle mitään. Portto nainen ratsastaa pedon selässä ja tekee selvää pyhistä. Toki on epämääräinen huhu että Mahdi yrittää pelastaa kolme täysin totuudellista ja totuuden tuntevaa ryhmää islamista jotta Totuus säilyisi ikuisesti.
Hyvin vaikea AIONI on edessä kuitenkin pyhillä. Heistä lähes kaikki tuhoutuu. Ilmestys kertoo toivoa on niillä jotka eivät ole tappaneet ketään eikä vieneet oikeuteen ketään. Eli eivät ole todistaneet kansojen syntistä elämää vaan ovat antaneet sen jatkua. Viemättä asiaa oikeuteen.
Tämä aika on Danielin kirjan mukaan:
NÄKY JA PROFETIA SINETILLÄ SULJETAAN...
On alkamassa Vesimiehen aikakausi jota luonnehtii MAAILMAN HENGEN voitto.
Jeesuksen Kalojen aikakautena Totuuden Henki oli tärkein.
Näin siirrytään pikku hiljaa Vesimiehen aikaan.
MITES PAHUUDEN VOISI KAUNISTAA, SITÄ KYSYN MA VAIN
Eino Leino, Rauhattoman rukous
https://www.youtube.com/watch?v=_M19PHS88mg&pp=ygUeRWlubyBMZWlubywgUmF1aGF0dG9tYW4gcnVrb3Vz
Olen väsynyt lauluni valheeseen
Elegia
https://www.youtube.com/watch?v=wyKBG9ByJ_I&pp=ygUKZWlubyBsZWlubw==
Armoa ajassa on kulkuni muuten karua, löytää kululle tarkoitusta.
- Tuskan Voittoni on tyhjää ilman KORKEIMMAN KOSKETUSTA
Hymyilevä Apollo
https://www.youtube.com/watch?v=F3Bsh8EYijc&pp=ygURaHlteWlsZXbDpCBhcG9sbG8=
Olipa ihana kuunnella runo, josta osan lausuin oppikoulussa 1950-luvulla. Leino on yksi lempirunoilijoistani "oi ihmiset toistanne suvaitkaa, niin suuri, suuri on maa".
- Rakastan varsinkin säettä," kas hymy on puoli jo hyvettä ja itkeä ei voi ilkeä, oi ihmiset toistanne rakastakaa, niin kaunis, kaunis onmaa.
Miks islam kaiken hyvän pyrkii nurinpäim runnomaan pahuissaan
"Miks islam kaiken hyvän pyrkii nurinpäim runnomaan pahuissaan"....
En tiedä miten hyvin olette perehtyneet Koraaniin eri käännöksinä sekä Sunnaan ja Siraan.
Ne ovat hieman eri tyyppisiä luonteeltaan, mutta päällisin puolin Islam vaikuttaa olevan ihan tavallinen uskonto muiden uskontojen joukossa. Kun tutustuu tuon uskonnon kirjallisiin lähteisiin.
SIRA eli Profeetta Muhammedin elämänkerta on kyllä noista kolmesta teoksesta melko paljon raakaa kuvaustakin sisältävä. Ja myös SUNNA sisältää esim. täydellisen tottelevaisuuden velvoitteen Profeettaa (saas) kohtaan. Profeetan henkilökohtaiseksi lahjaksi saama SHARIA laki on salattu eikä sitä tunneta kovin hyvin. Itse uskon sen sisältäneen PROFEETAN TÄYDEN KOSKEMATTOMUUDEN JA VOITELUN lainalaisuudet. Profeettaa ei saanut uhata tai pilkata millään tavoin. Häntä pidettiin Kristuksen ennalta lupaamana TOISENA PUOLUSTJANA, TOTUUDEN HENKI, HÄNENÄ. Jonka pilkkaaminen on mahdotonta ilman rankaisua.
Esim. te olette kyllä sydämellinen ja ajattelevainen, isänmaallinen ja kaikin tavoin hieno persoona, mutta toivon teidän ymmärtävän meitä kirjanoppineita ja hieman tekopyhyyteen ja sovinnaisuuteen taipuvaisia. Ei ole mukava kuunnella kenenkään arvostelevan liian ankarasti Profeettaa (saas) kun tietää SHARIA lain ja SUNNAN häntä koskevia pykäliä, jotka tekevät Profeetasta (saas) koskemattoman ja loukkaamattoman.
Tosi islam on tänä päivänä harvinaista kuin vaahto valtameren pinnalla. Mutta Profeetta (saas) seuralaisineen olivat oman aikansa parhaat ihmiset ja Profeetta (saas) oli muutakin kuin vain lähettiläs ja sanansaattaja. Hän kertoi jälkeensä tulevan Mahdin, Kokoojan ja avatar Kalkin??? joilla saattaa olla myös asema loukkaamaton???
On ajattelematonta puhu islamista vain pahaa. Huolimatta siitä että sen tosi harjoittajia on tänä päivänä hyvin vähän. Sen sijaan luopuneita löytyy paljon. Esim. islam uskoinen ei saa missään olosuhteissa tapaa toista islam uskoista ja silti oli Iranin ja Irakin välinen sota ja nyt Syyrian sota. Sekin osoittaa kuinka kauas on menty islamin pyhien kirjojen antamista ehdottomista ohjeista.
Olen myös itse Eino Leino fani. Digitoin kaikki hänen runonsa 1995 ja laitoin internettiin.
En koe Kalevalan tai Eino Leinon runojen mitenkään torjuvan islamia, vaan ennemmin ne suhtautuu vakavasti asiaan. Hyviä hetkiä teille musiikin ja runojen parissa!
Vain usko Jeesukseen Kristukseen pelastaa ikuiselta helvetiltä.
Islamissa on uskoa profeetta Isaan myös. Ja on sellainenkin teos kuin Barnabaan evankeliumi tullut tutuksi islamin suosituksesta.
Usko Jeesukseen kätkeytyy moniin maailmanuskontoon. Tavalla tai toisella.
Mutta miksi juuri sinun tavallasi pitäisi uskoa.
Ja vaikka Islam puhuukin Jeesuksesta profeettana ei se tarkoita ettei hän olisi Sana ja Henki myös.
Jopa Sunnan sanavalinnoista Exalted Allah termi näyttäisi joskus viittaavan Jeesukseen.
Miksi Jeesukseen pitäisi uskoa juuri sinun tavallasi?
Ylösnoussut Kristus vieraili Amerikassa Mormonien luona, Skandinaviassa ja Intiassa ennen nousuaan taivaaseen. Erään ei islamilaisen käsityksen mukaan.
Ikuinen elämä merkitsee Jumalan ja Lähetetyn tuntemuksen ETSINTÄÄ ikuisesti.
Jeesus on Herra! Eikä minulla ole mitään tietoa miksi uskon Profeetta Isaan ei katsota riittävän.
Hänen on määrä hallita kristittyjen opillisia käsityksiä ne kaikki puhdistaen. En tiedä hänestä kuin vain vähän tekstien pohjalta mutta olen luottavainen että hän onnistuu täysin tehtävässään.
Joka tulee taivaasta on epäilemättä korkeampi kuin kukaan maallinen uskonnon edustaja. Isa tulee taivaasta. Nykyiset uskontojen pääedustajat kilvoitelkoon toki pyhyydessä ja opin puhtaudessa taivaasta lähetetyn kanssa. Jos tahtovat. Kilparata on vapaa ja kohta valmis?
Hovioikeuskin on islamistin ystävä , puolittamalla kuolemaan johtaneen pahoinpitelyn vankesurangaistuksen . Lapasella islamin pelossa oikeuskin toimii
ON KIRJOITETUNA JOTTA POHJOLA TUHOAA ISLAMIN JULKEUDEN
SITÄ ODOTELLEN TAPAHTUVAKSI
Se tuhoaminen tarkoittaa sitä, islami menettää täysin merkityksensä, tulee luotaan työntäväksi ja mauttomaksi pöläykseksi - mitään sanomattomuuttaan ihmiselle.
Fraasien kertaamisiin ihmiset turtuu ja muista poikkeaviin sääntöihin ja huutoihin mitä pitäväät uskoaan kajuuttaen huutamalla.
Ei tuollaisiin pölinöihin oppimisiin lapsia kotimaihin tarvii lähetelle sitäs muka oppimaan.
Luonnolisuuta ei pidä turhaan huutaa turhuuttaan:
7Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
Rangaistus tästä on hetiolevaa, koska tällaista henkilöä vierastetaan
ON SIIS VAIN KÄSITETTÄVÄ ELÄMÄN VOIMAN ANTAJA, ILMAN HÄNTÄ EI OLISI YHTÄÄN MITÄÄN EIKÄ IKUISUUTTA
28.3.2024
Raamatunteksti(t)
Jeesus asettaa ehtoollisen
26Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: »Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.» 27Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: »Juokaa tästä, te kaikki. 28Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. 29Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.»
Voikos SANA OLLA NÄINKIN LÄHELLÄ OLEMUSTA HETKESTÄ HETKEEN
JOO MUTTA ISLAM SE PORSKUTTAA NEITSEPALKINNOIN
- on se hirveetä ees aatella tätä mieltä
ON VAI YKSI IASLAM
SODAN ISLAM
Salaam!
Kali yougan lopussa tulee Kalki ja käydään viimeinen taistelu Kristinuskon ja Islamin välillä.
Tuolloin on enää Afrikka kristillinen.
Se häviää Kalkin joukoille jotka koostuu islamista, buddhalaisuudesta ja hindulaisuudesta.
Alkaa uusi youga. Eli JOKO Dvapara tai Satya yuoga. Siellä uudessa aikakaudessa sitten ilmeisesti sodat hieman taukoovat?
Siellä on autuaampaa kuin Kali yuogan aikana.
Kaikki entinen unohtuu, ja kyyneleet myös. Mikään entinen ei nouse enää mieleen.
Tämä Ilmestyksen Lopun ennustus ei ehkä koske tuota uutta aikakautta vaan kokonaan uutta maailmaa jossa ei näitä vanhoja uskontoja enää ole? Kuitenkin se on toivona myös suuri ajatellen uutta yuogaa?
Islam on kyllä kykyinen pahuutensa piilottamaan ja pistämään pahuuttaan kehityvätkin yhteiskunnat sanattomiksi tämän pahuuden edessä
IHMINEN ELÄÄ AINA NYT AIKAANSA,,, EIKÄ KAUKAISUUS TULE MEILLE KOSKAAN TUTUKSI
MUTTA KYLLÄ ISLAM ON OLLUT ELÄNYT AINAISTA TUHOISTA AIKAANSA JA TULEE SITÄ JATKAMAAN SILLÄ TYYLEIN
Islam kaikki on hämäystä ja pahinta sellaista.
Elikkä lyhyenläntää valesta ja kiemuraa hirmu elein ja töin vielä
tulkkien-kaytosta-miljardikulut-pelkastaan-terveyspalveluissa/
https://www.suomenuutiset.fi/kehno-kotoutuminen-maksaa-maltaita-tulkkien-kaytosta-miljardikulut-pelkastaan-terveyspalveluissa/
Kyllä tulee erittäin kalliiksi tälläinen maahanmuutto suomalaisille.
TÄMÄ ON TOTTA : JOKA HETKI JA OLEMASSA OLEVAA MEISSÄ
29.4.2024
Raamatunteksti(t)
16Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.
Johannes 15:16
Maailma vihaa Jeesuksen omia
18»Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. 19Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.
20»Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne. 21Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. 22Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, he eivät olisi syyllisiä, mutta nyt heidän on mahdotonta puolustella syntiään. 23Joka vihaa minua, vihaa myös Isääni. 24Ellen olisi tehnyt heidän keskuudessaan tekoja, joita kukaan toinen ei ole tehnyt, he eivät olisi syyllisiä. Mutta nyt he ovat nähneet minun tekoni ja vihaavat sekä minua että Isääni. 25Näin täytyi käydä, jotta toteutuisi heidän kirjoitustensa sana: ’He ovat syyttä vihanneet minua.’
26»Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. 27Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.
EI KAIKKI MAALISUUS OLE KUOLEMAN OMAA VAAN AIVAN MUUTA
Funsikaa Miettikää Ikuisuutamme
Eipä voida isompaa asiaa tuoda julki elikkä kaikkeuden pysyvyyttä
- mutta näinse vain menee yli hilseeme elämä, PYSYTÄÄN RAUHALLISINA