Kiinnostaisi tietää, miten suhtaudutte kaksoisuskoviin latinalaisessa amerikassa:
käyvät messussa ja harjoittavat samalla Hoodoota (jes, tunnetaan yleisemmin voodoona, mikä kai tarkoittaa maagisia menetelmiä, kuntaas hoodoo olisi orisha uskonnon jäänne)?
Esiintyykö vastaavaa muilla katolisilla, esim. Suomessa?
käyvät messussa ja harjoittavat samalla Hoodoota (jes, tunnetaan yleisemmin voodoona, mikä kai tarkoittaa maagisia menetelmiä, kuntaas hoodoo olisi orisha uskonnon jäänne)?
Esiintyykö vastaavaa muilla katolisilla, esim. Suomessa?
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Esiintyykö vastaavaa muilla katolisilla, esim. Suomessa?"
Hassu kysymys. Aivan kuin kysymyksessä olisi jokin katolinen erikoisuus. Ei Suomessa ole sellaisia katolilaisia, jotka harjoittaisivat myös jotakin luonnonuskontoa.
Suomen uusnoidat ja luontouskovat ovat käsittääkseni lähinnä maallistuneita entisiä luterilaisia, joille on tullut tarve toteuttaa myös henkisyyttä, mutta joille kirkot eivät kelpaa.
onko luonnouskovissa myös katolilaisia, esimerkiksi katoliseen perheeseen syntyneitä tai tälläkin hetkellä myös katolisen kirkon toimintaan osallistuneita. Sinulla tuskin on tutkimusaineistoa väitteesi tueksi. Minulla on tuttavapiirissäni monta katoliseksi kastettua ja heillä vasta on hurjat touhut ja melkoiset henkilöhistoriat. Ja totta kai Latinalaisessa Amerikassa katolisuus esiintyy äärimmäisen synkretistisessä muodossa, kun taas Suomessa viime vuosina katoliseen kirkkoon ovat liittyneet esimerkiksi entiset helluntailaiset ja jehovantodistajat eli käännynnäisvirta on tullut vapaista suunnista ja ääriliikkeistä. Ei kovin imartelevaa katoliselle kirkolle Suomessa.
Olet oikeassa, en voi olla varma. Se oli sellaista mutu-tietoa.
Onko muuten totta, että käännynnäiset tulevat nykyisin ääriliikkeistä? Itse tunnen käännynnäisiä, jotka tulevat maallistuneista perheistä tai körttiläisistä.
uskoa, että kukaan körtti tuntisi vetoa katoliseen kirkkoon, kaikki muut herätysliikkeet (lestadiolaisia lukuunottamatta) voisin kuvitellakin, mutta körtti tuskin tuntee tarvetta moiseen. Rukoilevaissudeulla on paljonkin kääntyneitä, tietääkseni. Ja tietenkin joitakin, joille kääntyminen on lapsellista kapinaa omaa luterilaista pappisperhettä ja vahvasti hengellistä taustaa vastaan. Ovat semmoisia koettelemuksia ne käännynnäiset!
Mistäs tiedät, että käännynnäisvirrat tulevat ns. vapaista suunnista? Sinulla tuskin on tutkimusaineistoa väitteesi tueksi.
oma kantanikin, korvin kuultua ja aika monissa haastatteluissa olen samaan törmännyt. Varsin monessa paikassa on muuten tullut esiin tuo yllättävä profiilinmuutos katoliseen kirkkoon liittyvien joukossa, joten en toki sitä ihan omasta päästäni napannut. On noussut joskus esille täällä listallakin, kun keskustelu on liipannut jotain uskonnollista ääriliikettä. En siis väittänytkään tarjoavani tutkimustietoa, en edes tiedä onko sitä vielä olemassa tästä aiheesta, mutta halusin hieman hillitä sitä "uskonvarmuutta", jolla Michael oman väitteensä kovin varmoin sanakääntein esitti.
muuta kuin, että suurin osa tuntemistani käännynnäisistä ovat olleet joko lut.kirkon jäseniä tai jo aiemmin eronneet ko. kirkosta. Toki, niin kuin kirjoititkin, heitä tulee myös ns. vapaista suunnistakin kuin myös sellaisia, jotka eivät ikinä ole kuuluneet mihinkään kristilliseen kirkkoon.
Piip. Moni katolinen saattaa hyvinkin tuntea vetoa körrtiläisyyteen ja toisinpäin. Körtit eivät ole mikään ääriliike. Mutta ei kaikki täällä olekaan aina täysin oikeaa tietoa.
Itseäni kyllä kiinnostaisi miten moni entinen jehovantodistaja on liittynyt katoliseen kirkkoon... itse tiedän varmuudella vain yhden (jos kyseessä on nyt siis roomalaiskatolinen kirkko) ja jehovantodistajien oppirakennelma on paitsi antikatolinen myös hyvin reippaasti kristinuskosta eroava eli tuosta vain kääntyminen ei tapahdu. Tälläkin esimerkkitapauksella seurakuntakotinsa löytämiseen meni pitkähkö aika jehovantodistajistalähdöstä, käsittäen elävään uskoon tulon lisäksi vielä muunkinlaista henkistä kypsymistä.
Helluntaipiireistä jne saattaakin olla käännynnäisiä enemmän, ja sen ymmärrän oikeastaan erittäin hyvin. Se ei mielestäni myöskään ole katoliselle kirkolle Suomessa mitenkään huono juttu.
esimerkiksi tuhota vihollinen voodon menetelmin, uskon suuntauksesta riippumatta. Vai onko katolisilla jokin varmempi ja vielä siistimpi menetelmä?
Turust
Se on nykyajan inkvisitio. Ehkä sillä on omat menetelmänsä? Mene ja tiedä.
preiviä paaville ja kysäiskää. On juluma häiskä ja kristää kidutuslaitteen ruuvia hymy naamalla.
tohon ylempään vatsaus:varmaa paavi tietää.se muutenki varmaa pelkää sellasia voimia koska ennen voodoota ja hoodoota pidettiin mustana magiana, ja paavihan ei mustaa magiaa harrasta koska se harrastaa jumalaa ja kaikkee muuta kirkasta ja hyvää.
ja kyllä se Hoodoo ja Voodoo on olemassa jos ite siihen vaan uskoo - mä oon ainaki kiinnostunut Hoodoosta ja Voodoosta mutta en löydä mistään sellaista tietoa mikä tyydyttäisi minun tiedonhaluni näistä aiheista - ei kellään ole varmaa tietoa yhtään ? haluaisin tietää !