Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Heikon hallitus koskaan

Anonyymi-ap

Valheilla valtaan päässeet kieltäytyvät tunnustamasta itselleen, että he saivat valheilla vallan.

He uskottelevat itselleen ja yrittävät uskotella kansalle, että kansa on muka
antanut heille "mandaatin" ja että kansa muka haluaisi kaikkea sitä,
mitä he ajavat.

Missään muussa Pohjoismaassa ei ole tehty sellaisia heikennyksiä työntekijän oikeuksiin kuin Suomen hallitus EK:n tukemana yrittää tehdä.
Työntekijän turva tulee olemaan Pohjoismaiden heikoin.
Hallitus on tietoisesti valinnut konfliktin tien.

40

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä jää nähtäväksi kuinka kauvan istuu tämä hallitus!

      • Anonyymi

        Kyllä minustakin oikea vastaus on CANADA!!


    • Anonyymi

      Sanon jo nyt et toivottavasti se on Antti Kaikkonen🤗

    • Anonyymi

      Suurempi osa suomalaisista on ay-liikkeen kuin hallituksen puolella.

      Yli puolet vastustaa hallituksen "työelämämuutoksia" eli
      työntekijän aseman heikentämisiä.
      Tällä hetkellä lähes puolet suomalaisista kannattaa lakkoja
      ja kun hallitus kevään mittaan ilmoittaa uusista kansan kurittamisistaan
      sen kannatus tullee laskemaan lisää.
      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010222739.html

      • Anonyymi

        Loppupeleissä valta on kansalla eikä valheilla vallan varastaneella hallituksella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loppupeleissä valta on kansalla eikä valheilla vallan varastaneella hallituksella.

        Tuon demaritkin ehkä joskus oppivat.... Onneksi istuvat nyt oppositiossa


    • Anonyymi

      Juuri näin

    • Anonyymi

      Natsi toimintaa hallitukselta

      • Anonyymi

        Mutta eihän Antti istunut hallituksessa, tuli vasta SS jälkeen johtoon....?


    • Anonyymi

      Tämä maa ansaitsi näin osaamattoman hallituksen .

      • Anonyymi

        En tiedä ansaitsiko, mutta sellaisen SDP takkienpyörityksen ME:llä sai aikaiseksi ja valtaan kaudeksi 2019-2023, joka kausi jää kyllä historiankirjoihin kauhukabinetin toimesta....


    • Anonyymi

      Ruotsissa työntekijää pidetään ihmisenä. Suomen hallitus ja EK
      pitävät suomalaista työntekijää koirana, jonka olisi annettava tassua,
      tulee mitä vaan heikennyksiä.

      • Anonyymi

        Kohta koirillakin on Suomessa paremmat oltavat kuin työntekijöillä. Kiittäkäämme siitä Riikka Purraa , Petteri Orpoa, Elinkeinoelämää ja Työnantajia.


    • Anonyymi

      Hallitusneuvotteluihin Säätytalolle käveli pienituloisten paras ystävä Riikka Purra
      ja ulos tuli palkansaajan eli työntekijän pahin painajainen Riikka Purra.
      Perussuomalaiset ei ajanut vaalien alla näitä muutoksia,
      joita se hallituksessa ajaa nyt väkisin eteenpäin.
      Puolue päinvastoin linjasi työntekijäjärjestö SAK:n kyselyssä muun muassa
      vastustavansa lakko-oikeuden rajoittamista.

      • Anonyymi

        Man skäms över sfp som är med i den här regeringen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Man skäms över sfp som är med i den här regeringen.

        Just det, det tycker jag också, förlot meg, minulla on vähän heikko ruotsi,
        mutta samat selkkaukset on aina, kun rikkaitten puolustajat pääsevät valtaan.
        Kun pitäisi hoitaa asiat koko kansan parhaaksi oikeisto alkaa lappaa rahaa rikkaille,
        nyt jopa velkarahaa ja poliittinen eliitti ei haluaisi ilmeisesti olla ollenkaan
        tekemisissä tavallisen kansan kanssa.


    • Anonyymi

      Rikkkaitten hallitus on niin rahanahne, että ne näyttäisivät olemaan valmiita vaikka
      myymään isänmaansa kunhan vain rikkaat rikastuisivat lisää.

      Häkämies selittelee, että taloustilanne vaatii "uudistuksia" eli palkansaajan
      aseman heikennyksiä. Kokoomus ja EK siis uskovat, että työntekijöitten
      halveksiminen ja orjuuttaminen jotenkin parantaisi asioita ?!?

      Eiköhän nyt pikemminkin kannattaisi kohdella työntekijöitä hyvin ?
      Rikkaat unohtavat, että tarvitsevat välttämättä työntekijöitä säilyttääkseen
      asemansa.

    • Anonyymi

      Onko ministerinvalalla mitään merkitystä hallitukselle ?
      Eikö hallituksen pitäisi toimia koko kansan parhaaksi ?
      Niinhän Orpon hallituksen ministerit ainakin vannoivat valassaan,
      mutta valheilla valtaan päässeille valat on tietenkin yhdentekeviä,
      ideologia menee kaiken edelle.

    • Anonyymi

      MIKSI hallitus pakottaa hoivalaitoksia sulkemaan, vaikka paikat eivät riitä ?
      Hallituksen leikkausten takia kunnioitettavat vanhuksemme eivät
      saa tarvitsemaansa hoivaa ❗️

      Kyseiset vanhukset ovat veroja maksamalla ylläpitäneet koko sairaalalaitosta
      elinikänsä ja ovat maksaneet myös poliitikkojen palkkoja niin kauan kuin
      ovat veroja maksaneet.

      Kun he itse saisivat hyötyä maksamistaan veroista ja heidän kuuluisi saada apua hallitus torppaa sen !!!

      Hallitus on räikeän epäoikeudenmukainen.

      • Anonyymi

        Ei uskoisi, että hallituksessa on mukana KD:kin. Kyllä on kristillisyys kaukana tästä hallituksesta, vaikka KD:nkin edustaja piti "kauniin" vaalipuheen, että jokaisen
        suomalaisen on tunnettava kertomus Lasaruksesta !
        Mikä paradoksi Essayh'lta !!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei uskoisi, että hallituksessa on mukana KD:kin. Kyllä on kristillisyys kaukana tästä hallituksesta, vaikka KD:nkin edustaja piti "kauniin" vaalipuheen, että jokaisen
        suomalaisen on tunnettava kertomus Lasaruksesta !
        Mikä paradoksi Essayh'lta !!!

        Rahaa on, mutta Orpon hallitus otti ensi töikseen sotesta 1,4 miljardia ja antoi
        rikkaita suosivan miljardin veroalen ja korotetun KELA-korvauksen
        eli 500 miljoonaa Mehiläisissä käyville useimmiten hyvin toimeentuleville
        varakkaille ihmisille.

        Eikö sen suuren enemmistönkin, joka verorahoillaan pyörittää lakisääteisiä palveluja
        kuulu saada verorahoillaan palveluja ?
        Hallituksen mielestä ei kuulu. Turhaan olemme me tavalliset ihmiset
        veromme maksaneet !


      • Anonyymi

        Tutustu sinäkin Marinin Sote uudistukseen ja siihen mikä on sen tavoite. (sulkea sairaaloita ja hoitolaitoksia ja keskittää palvelut suuriin yksiköihin).


    • Anonyymi

      Useitten ekonomistien mukaan pääministeri Häkämiehen vaatimuksilla
      ei ole todellisuuspohjaa eikä perusteita, vaikka sen apupoika Petteri
      kovasti yrittää vakuuttaa.......

      • Anonyymi

        Päästyään pääministerin pallille Häkämies todellakin on toteuttamassa talousunelmaansa ja apunaan hänellä on kaksi uskollista:
        juoksupoika ja juoksutyttö, Petteri ja Riikka plus RKP ja KD.


    • Anonyymi

      Olisi mielenkiintoista tietää, miten RKP:lle myytiin Kokoomuksen politiikka. Riittikö pelkkä opetusministerin pesti ja lause rasismista?

      Halvalla meni palkansaajan asema.

      Ahvenanmaan kunniaksi voi mainita Haaviston ylivoima. Suvaitsemattomuuden ei annettu tulla pintaan.

      Mielenkiintoista seurata, miten RKP äänestää paikallisesta sopimisesta, jonka tavoitteena on Satosen sanoin kannattavuuden parantaminen. Työpaikkojen luomisesta ei enää puhuta. Hallitus ajaa palkkojen jäädyttämistä. Ymmärtääkö RKP sen?

    • Anonyymi

      Hallituksen ministerit toistavat kuin papukaijat loukkaantuneisuuttaan siitä,
      että heidän "alamaisensa" eivät kunnioita vaaleissa heille annettua
      "mandaattia" laittaa voimaan EK:n sanelemat pelisäännöt työelämään.

      Ihan kuin eivät tajuaisi, että he puhuvat juuri samoille kansalaisille joilta se valta
      on valheella saatu ja joka sen voi myös ottaa pois jos sitä käytetään väärin.

      • Anonyymi

        Sinimustalla hallituksella on "nesteet" nousseet ikävällä tavalla päähän ja he kuvittelevat
        Suomen nousevan sillä, että puolet kansasta poljetaan kyykkyyn.

        Suomi nousee vain sillä, että koko kansakunta haluaa puhaltaa yhteen hiileen.
        Ei siten, että herroilla on lämmin ja muut värjöttelevät ulkona toimittamassa lisää hiiliä herrojen lämmityskattiloihin.


      • Anonyymi

        Tapahtui petos. Asiakkaalle myyty tuote ei ollut lupauksen mukainen.

        Mandaatista puhuminen kuulostaa tämän jälkeen irvokkaalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tapahtui petos. Asiakkaalle myyty tuote ei ollut lupauksen mukainen.

        Mandaatista puhuminen kuulostaa tämän jälkeen irvokkaalta.

        Todella irvokasta. Joka kerran, kun hallituksen ministerit tulevat kuviin
        julkisuuteen tulee jotain irvokasta, mitä on vaikea katsella ja kuunnella.
        Niin irvokasta on kaikki.


    • Anonyymi

      Suomen "hallitus" on valehtelevaa roskasakkia.

      Päästi pääministeriksi EK:n Häkämiehen, vaikka häntä ei kukaan äänestänyt.

    • Anonyymi

      Mitä kummaa täällä taas höpistään valheista???!!
      Jos joku on niin typerä, että uskoo vaalilupauksiin, niin olkoon jo hiljaa!!!
      Kaikkihan tietävät, tai ainakin pitäisi tietää, ettei vaalilupauksia ole koskaan tarkoitettukaan pidettäviksi!!"!"
      Vappusatasta odotellessa, vai kuinka!!!

      • Anonyymi

        Mitä se merkitsee demokratialle?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se merkitsee demokratialle?

        Se merkitsee sitä, että demokratiassa enemmistö päättää.

        Demarit aloittivat vapaussodan, mieti sitä, mikä on demarin mentaliteetti!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se merkitsee sitä, että demokratiassa enemmistö päättää.

        Demarit aloittivat vapaussodan, mieti sitä, mikä on demarin mentaliteetti!

        Kannattiko persu 21:04 kommentoida ? Kelapersuille todentuvat hallituksen
        ensimmäiset leikkaukset 1.4 alkaen.
        Hallituksen valheet alkavat realisoitua.


      • Anonyymi

        Moni näyttää uskoneen valheisiin, koska meillä on nyt kauhein hallitus ikinä.


    • Anonyymi

      Eiköhän anneta pitkät taputukset 'Suomelle', jonka rikkaat globalistit amerikasta omi omakseen taistelutantereeksi yhtä miestä vastaan.

      • Anonyymi

        Mistä ja miksi on kaikkein hölmöimmille tullut rakkaaksi sanaksi tuo "globalistit"?

        Putinin trolleille siis!


    • Anonyymi

      Hallituksen arvomaailmalta on katkennut yhteys todellisuuteen.
      Hallituksesta tulee mieleen chileläinen juntta Pinochetin malliin.
      Mikä vinksahtaminen on tapahtunut päässä, kun ihmisten elämän
      kurjistaminen ja ihmisten nitistäminen tuottaa niin suurta nautintoa ?

    • Anonyymi

      Hallituksen arvomaailmalta on katkennut yhteys todellisuuteen.
      Hallituksesta tulee mieleen chileläinen juntta Pinochetin malliin.

      • Anonyymi

        Naurattaa, kun hallitus puhuu ay-liikkeestä ulkoparlamentaarisena vaikuttajana,
        koska HALLITUSTA JOHTAA ulkoparlamentaarinen vaikuttaja.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2404
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      65
      2151
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      1983
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1692
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1612
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1410
    Aihe