Tiesittekö että

naZi-saksan
hävittyä sotansa, siellä miehitetyssä Berliinissään poliiseilla oli "aseinaan" vain esim. pöytien ja tuolien jalkoja.
Heillä ei siis saanut olla oikeita aseita, eikä ihmekään.
Entiset ss-miehet toimivat mm. liikennepoliiseina, mutta tutkivat myös jopa henkirikoksiakin(!!!!)

Meilläkään naZiliittolaisina ei saanut olla tumppuritsoja järeämpää aseistusta, kuin vasta paljon myöhemmin, lisäksi ne kaikki piti hankkia nl:sta.

Mielestäni vielä tänä päivänäkin pitäisi olla sama käytäntö, esim. neonaZi häkkäselle sopis sellainen vaahtomuovista tehty raketinheitin, minkä ammukset myös olisivat vaahtomuovista.

Eli pellelle pellen leikkikalut.
Niillä se voisi "valloittaa koko maailman" naZikavereidensa kanssa.
Valtoska hiekkalapion kanssa kaivamaan "poteroita".
Leikisti. 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
3156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Putin on naZi.

Äänestä

Tiesitkö, että puna-armeijasta Berliinissä tuli muna-armeija? Sadat tuhannet saksalaiset naiset, miehet ja lapset tulivat raiskatuiksi näiden barbaaripetojen toimesta!

Äänestä

He kuitenkin olivat Euroopan parasta ja tärkeintä kansanosaa . Ilman heitä Eurooppaa ei olisi lainkaan .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

naZi-saksan
hävittyä sotansa, siellä miehitetyssä Berliinissään poliiseilla oli "aseinaan" vain esim. pöytien ja tuolien jalkoja.
Heillä ei siis saanut olla oikeita aseita, eikä ihmekään.
Entiset ss-miehet toimivat mm. liikennepoliiseina, mutta tutkivat myös jopa henkirikoksiakin(!!!!)

Meilläkään naZiliittolaisina ei saanut olla tumppuritsoja järeämpää aseistusta, kuin vasta paljon myöhemmin, lisäksi ne kaikki piti hankkia nl:sta.

Mielestäni vielä tänä päivänäkin pitäisi olla sama käytäntö, esim. neonaZi häkkäselle sopis sellainen vaahtomuovista tehty raketinheitin, minkä ammukset myös olisivat vaahtomuovista.

Eli pellelle pellen leikkikalut.
Niillä se voisi "valloittaa koko maailman" naZikavereidensa kanssa.
Valtoska hiekkalapion kanssa kaivamaan "poteroita".
Leikisti. 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu