Suomen hallitus käyttää vaaleissa saamaansa mandaattia,tehdesään näitä päätöksiä.
Takana on nämä ikäryhmät joilla menee hyvin,eli Eläkeläiset ja paremminkoulutetut
joiden toimeentulo on turvattu. Nämä lakot joilla saadaan aikaan vain EK-puolelle
tulosta,lisäävät hallituksen valtaa jatkaa toimintaa.Kuntien ja Kaupunkien tulisi osoitaa köyhtymistä hallituksen toimien kautta.jolloin päästäisiin vastakkais asetelmaan ,Valtiovalta ja Kuntaverotus.Tämä toisi näille väliinputoojille tasaarvoa
kotitalous tuloihin. On hyvin pitkälle suuniteltu.kansan säästöjen tyhjääminen,hallituksen toimesta kuin kuntatasollakin.Sote toi onkelmat joita jatketaan,liitoskuntien avulla ja ihmisten palvelut heikkenee,samalla valtaapitävien tulot kasvaa. EK-puheenjohtaja on "Jäävi" hommaansa.Ministeritason kaveri,jota kyllä ministerit kuuntelee.Niinistöllä oli vähän samantapainen käytäntö kuunella sikariportaiden kavereiden tapaamisia. Suomi on hyväverkoistunut valtio joka lappaa
veroeuroja sota maihin,joiden "Ajatushautomo"kaverit pakenee ulkovaltoihin.
Ukrainan Pressa ,on ajatushautomon uhri!Jota länsi käyttää hyväkseen/nähtäväksi jää ketkä joutuu kansanväliseen sotaoikeuteen.Amerikassa jopa edellistä Presidentiäkin viedää tuomiolle.Jää nähtäväksi milloin nykyistä viedää,

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tehdessään päätöksiä hallituksen tulee olla ottamatta niiltä mitään pois.joilla on saavutetut edut jo tulleet lakkoilujen kautta.
Suomessa näyttää olevan tapana otta joiltain pois ja antaa toisaalle.
Kaikilta terveiltä työikäisiltä,jotka eivät halua töitä tehdä,niin kaikki rahallinen tuki pois. Ruokatili kauppaan max 300 euroa,ja soluasunto. JAG HAR TALAT.
👍👍👍👍👍👍👍
Kunhan ei sairaita ahdistella ja rääkätä.
Kun kolmikannassa on tilanne 2-1: hallitus ja työnantajat samaa mieltä, ja työntekijät toista mieltä, niin SAK aloittaa lakon. Mitä kolmikantaa se sellainen on?
SAK ei osaa kolmikannan pelisääntöjä.
SAK:lla ei ole veto-oikeutta.
Kolmikanta on kuollut.
Mitä järkeä on pysäyttää junaliikenne?
Mitä järkeä on pysäyttää satamaliikenne?
Mitä järkeä on estää lapsia menemästä päiväkotiin?
... sen takia, että kolmikannassa on tilanne 2-1?
Punaisten ammattiliittojen edustajat itkevät, että pitäisi neuvotella. Heitä on kuunneltu ja he ovat saaneet olla neuvottelupöydässä, ovat kävelleet ulos, mutta ei se tulos 2-1 miksikään muutu jakuttamalla, jahkailemalla toiset 16 vuotta, tai kiristämällä lakoilla.
BKT on heikentynyt lakkojen takia jo miljardin verran. Suomi on joutumassa EU:n aljäämämenettelyyn. Alijäämä suhteessa BKT:hen ei saa ylitää 3%. Kun SAK on lakoillaan aiheuttanut BKT:n aleneman, niin alijäämämenettely lähestyy nopeammin. Se on karhunpalvelus isänmaata kohtaan. Ei taida kiinnostaa ay-aktiiveja. Kuten ei kiinnostanut silloinkaan, kun aiheuttivat syvän laman 1990-luvulla. Vastuuttomat ay-pomot.
Onko sellainen yhteisö yleishyödyllinen, joka vahingoittaa valtion BKT:tä miljardilla? Vieläpä tahallaan. Ei ole. Elikkä yhteisön osingot verolle!
Marssi hallituksen puolesta! 🇫🇮❤️👍
SAK ei saanut lakoillaan mitään muuta aikaan kuin lisää työttömiä jäsenistössään.
Vappuna taas näillä kommareilla marssit ja puheet Neuvostoliiton mahtavuudesta.
Hallituksrn oma vika kun suomi pysähtyy ja pysäytetään täysin. Köyhälle ei hätä tule kun on oppinut niukasti elämään.
Vettä suolaa ja riisiä varattuna. Ei me huonompia olla kuin kiinalaiset orjat.
Orpon takapirut tätä haluaa ja tulevat saamaan. Se katkeaa pinna kun tarpeeksi kiusataan. Eikö Vantaan koulusurma opettanut mitään. Kun ihmiseltä viedään ihmisyys niin siitä tulee peto.