Jenni Vartiainen häikäisee Emma gaalassa.

Upea ja näyttävä nainen. Sininen luomus yllä jonka hän kantaa tyylillä ja ryhdillä. Jenni Vartiainen on ollut juhlassa kuin juhlassa illan kuningatar. Laulajana lahjakas ja kauneudessaan maailman luokkaa. Saamme olla ylpeitä hänestä.
7296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jenni Vartiainen on kaunis ja todella lahjakas laulaja.❤️

Äänestä

Haastattelussa Jenni kertoi että työstää uutta musiikkiaan. Odotan innolla hänen uutta tuotantoa. Kyllä on kaunotar ihanassa asussa💕

Äänestä

Muistan Jenni Vartiaisen itsenäisyyspäivän juhlissa hurmaavassa oranssisessa asussa. Hänelle sopii voimakkaat värit, vaikka nyt kertoi että on ensimmäinen kerta kun pukee sinisen asun. 😍

Äänestä

Jennin asu on Mert Otsamon suunnittelema. Takuuvarmaa designia.👍

Äänestä

Kyllä Alma on paras!!!

Äänestä

Suomalaiset naiset, ottakaa oppia Jenni Vartiaisesta. Tyyli kuningattaresta. Hän ei diivaile eikä yritä esittää. Tottunut esiintymään. Eikä ponkaise karkuun. Kestää hyvin julkisuutta.

Äänestä
  • Lähinnä noloa "mikä meininki". Ei sopinut hänen suuhunsa yhtään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Upea ja näyttävä nainen. Sininen luomus yllä jonka hän kantaa tyylillä ja ryhdillä. Jenni Vartiainen on ollut juhlassa kuin juhlassa illan kuningatar. Laulajana lahjakas ja kauneudessaan maailman luokkaa. Saamme olla ylpeitä hänestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu