Kiinan olisi hyvä tehdä irtiotto Venäjän yhteistyöstä.
Kiina ei tarvitse Venäjää .Kiina on moninkertainen mahtimaa Venäjään verrattuna.
Kiinalle tosin on etu jos sota pitkittyy,on myös sen etu heikko Venäjä.Venäjä on osoittanut olevan terroristinen valtio ydinaseineen.
Venäjä on vajonnut takaisin vainojen ja vainoharhaisuuden aikakauteen.
Venäjän seura ei ole hyväksi yhdellekään maalle.Kiinakin aikanaan uskoi Venäjältä tulleeseen kommunismiin ja yksilön vapauden täydelliseen rajoittamiseen.
Kiina maksoi tästä kokeilusta nälkäkuolemina ja valtavana köyhyytenä kovan hinnan.Vähän vapauksia ja markkinataloutta lisäämällä alkoi Kiinan ahkeran kansa valtava nousu.
Kiinan ei pidä toistaa samoja virheitä ,vaan sen on annettava Venäjän kulkea omaa harhaista polkuaan.
Venäjän on ehkä parempi olla aina Pohjois-Korean kaltainen eristäytynyt alkukantainen valtio.
Venäjä on kuin nukkuva myrkkykäärme,kukaan ei halua sen läheisyyteen ja käärmeeseen ei voi luoda luottamuksellista suhdetta.
Kiina ei tarvitse Venäjää .Kiina on moninkertainen mahtimaa Venäjään verrattuna.
Kiinalle tosin on etu jos sota pitkittyy,on myös sen etu heikko Venäjä.Venäjä on osoittanut olevan terroristinen valtio ydinaseineen.
Venäjä on vajonnut takaisin vainojen ja vainoharhaisuuden aikakauteen.
Venäjän seura ei ole hyväksi yhdellekään maalle.Kiinakin aikanaan uskoi Venäjältä tulleeseen kommunismiin ja yksilön vapauden täydelliseen rajoittamiseen.
Kiina maksoi tästä kokeilusta nälkäkuolemina ja valtavana köyhyytenä kovan hinnan.Vähän vapauksia ja markkinataloutta lisäämällä alkoi Kiinan ahkeran kansa valtava nousu.
Kiinan ei pidä toistaa samoja virheitä ,vaan sen on annettava Venäjän kulkea omaa harhaista polkuaan.
Venäjän on ehkä parempi olla aina Pohjois-Korean kaltainen eristäytynyt alkukantainen valtio.
Venäjä on kuin nukkuva myrkkykäärme,kukaan ei halua sen läheisyyteen ja käärmeeseen ei voi luoda luottamuksellista suhdetta.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Kiina Tiltuilee! "Kiinan ulkoministeri Wang Yi peräänkuulutti rauhanneuvotteluiden aloittamista Ukrainan ja Venäjän välillä. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Wangin mukaan Kiina on työskennellyt väsymättömästi rauhanneuvotteluiden eteen eikä aio luovuttaa asian suhteen. Wang sanoi tiedotteessa Reutersin mukaan, että neuvottelut tulisi aloittaa mahdollisimman pian.
Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba kertoi lauantaina keskustelleensa Münchenin turvallisuuskokouksessa Ukrainan rauhasta Kiinan ulkoministerin kanssa".
"Ihan käsittämätön idea, koska 50 mrd on jo laitettu EU-rauhanrahastoon aseita ja sotaa varten" pohti eräskin netin nimimerkki Naton rautaa rajalle tuohtuneessa kommentissa Twitterissä.
>50 mrd on jo laitettu EU-rauhanrahastoon aseita ja sotaa varten" pohti eräskin netin nimimerkki Naton rautaa rajalle tuohtuneessa kommentissa Twitterissä.
Vaikka jotenkin tulisi jonkinlainen rauha, Ukraina tarvitsee kovan ja kalliin pelotteen, sillä Venäjä ei luovu imperiumihaaveistaan niin kauan kuin Kremlissä huseeraa nykyinen sekopäähallinto.
Lähes kaikki maailman maat varustautuvat estääkseen sodan, eivät suunnitellakseen sellaisen aloittamista. Venäjä on suurin poikkeus tässä.
Samoin Kiina ärähti Israelille ja Usa:lle palestiinalaisten kansanmurhasta.
Sota loppuu kun Ukraina siirtyy Venäjän puolelle joka on helppoa koska kielimuuria ei ole.
Mutta rauhanrahasto on luotu sodankäynnin jatkamiseen. Ei kai 50 000 000 000 000 jätetä käyttämättä/antamatta EUn asetehtaille.
No ei, sillä aseeton Ukraina lakkaa pian olemasta, vaikka solmittaisiin millainen rauhansopimus. Venäjänhän ei tarvitse pitää mitään "itselleen epäedullisia" sopimuksia, kuten Vova-setä ilmoitti hyökkäyksensä alla.
Miksi EU-n ideologia on kommunistinen?
Aloittaja ei käsitä, että nykyvenäjän järjestelmä ei ole kommunistinen, vaan kapitalistinen.
heh,heh,venäjä kapitalistinen...??milloin diktatuuri ollut vapaa markkinatalous ??..älä naurata kuoliaaksi...
Kyllä vaikkapa pitkin latinalaista Amerikkaa on paljon historiallisia esimerkkejä verisen diktatuurin ja kapitalismin murtumattomasta liitosta. Kapitalismi ja vapaa markkinataloushan eivät suinkaan ole täysiä synonyymeja. Alkujaan kapitalismi tarkoitti suurpääoman valtaa, joka yhä on sanan yksi merkitys.
Gilbert Keith Chesterton määritteli kapitalismin talousjärjestelmäksi, jolle on tunnusomaista, että pääoma on kertynyt suhteellisen pienelle omistajien joukolle ja että suuri enemmistö väestöstä palvelee mainittuja omistajia palkkaa vastaan.
Tätä määritelmää vasten Venäjä on enemmän kapitalistinen kuin Suomi.
Älä nyt sekoita riistokapitalismia joka monissa sotilasdiktatuureissa on.
Suomikin on kapitalistinen markkinatalousmaa.
Mielestäni myös kommunistidiktatuureissa on riistokapitalismia. Vai millä nimellä Kiinan talouspolitiikkaa nimitetäänkään. On sanottu, että kommunismi ja äärioikeisto ovat hyvin lähellä toisiaan, monissa asioissa. Näin myös valtioiden talouspolitiikassa, vaikka järjestelmät ovat vastakkaiset.
Ehkä Kiina laskee, että taloudelliset edut voittavat vielä ne poliittiset tappiot joita tulee tukemalla Venäjän hyökkäys sotaa.
Kuppaamalla Venäjän energiaa, itse määrittelemillä hinnoilla on etunsa, mutta Kiina pelaa samalla itseään paitsioon, kun Ukrainaa aletaan jälleenrakentamaan.
Kiinan mainehaitta on jo erittäin suuri. Ulkomaalaiset sijoittajat ja yritykset ovat kiihtyvään tahtiin vetäytyneet Kiinan markkinoilta, eikä uusia sijoituksia Kiinaan juurikaan tehdä, kun pelätään valtion lisääntyvää kontrollia, ja mahdollista hyökkäystä Taiwaniin.
Venäjä tappio on siinäkin mielessä tärkeä, että se antaa myös Kiinalle singnaalin, että aseellinen hyökkäys ei koskaan tuo mitään hyötyä pitkässä juoksussa.
Tai sota loppu kun länsi maa lopeta myy Ukrainalaiset unelmia linnuista
Aikuisten suomen kielen koulutusta järjestävät erilaiset oppilaitokset. Kurssitarjonta on monipuolista ja sopivia kursseja on kotivanhemmille, työssäkäyville ja työttömille. Myös kotoutumiskoulutukseen kuuluu suomen kielen opiskelua.
Olen varma sinä ymmärrät viesti hyvin
Olen varma yöllä näet unta minusta
Muista salamat iske vain huippuihin ja Kardox on huippu
Monet noista kursseista on maksuttomia .
Minulle paljon Suomalaiset naiset heidän kanssa yritän haheha
Ehkä osallistumisen pitäisi olla palkallista.😏
No minä maksaa myös kun menen suomalaiset naiset kanssa sänky he auta sitten minun suomen kieli
Ei ilmaisia
hasheha
Myös Suomessa on seksuaalisesti epätoivoisia naisia.
Sekin tiedä kiitos sinä huoli minusta
Yhtä narsisti kuin MG, ja gay.
hahehaheha
Terve mieli terveessä ruumiissa
Hei -Kiina tulee auta länsi ja Amerikka Ukraina sodan lopettamiseksi
Mutta hei Kiina länsi ja Amerikka he tulevat auta Taiwan
Länsi on vanha ja seniili
Kiina auta Länsi mutta Länsi auta Amerikka Taiwan
Kiina auta Kiina, länsi, auta Kiina, Amerikan auta länsi, Taiwan auta Kiina, Amerikan auta länsi, länsi auta Taiwan, Ukraina, auta Venäjä, Amerika auta Kiina....Suomi auta hoono Suomi seniili.
Olen varma lammas ymmärsit hyvin mutta kun pieni lammas pää ja aivo ei osa vastata yritä tekee itse hauskaa vanha peli
Kiina tosiaan voisi lopettaa sodan, jos haluaisi.
Onneksi Trumpista tulee ensi vuonna presidentti ja sota Ukrainassa, Jemenissä ja Gazassa loppuu.
Don tuskin edes tietää, missä nuo maailmankolkat sijaitsevat. "Soittaisin Ruotsin presidentille ja sanoisin että..."
Avustajaraporttien mukaan Porkkanasetä suhtautuu lukemiseen kuten Teuvo Hakkarainen: siitä tulee vain pää kipeäksi.
Vertaisin Venäjää ennemminkin kuristajakäärmeeseen.
"Sota loppuu kun Kiina siirtyy Ukrainan puolelle."
Nato Tiltu ajattelee Naivisti että Ukraina kestää ikuisesti kulutussotaa. :)
Niin se menisi videopelissä ehkä. :D
Kiiina ei Ukrainaa tue.
Totta,venäjä tottunut kurjuuteen ,kuolemaan.
Miksi? Miksi venäjä ei halua elää ihmisarvoista elämää?
Olla luotettava naapuri?
Luotettava investointien maa?Houkutteleva matkailumaa?
Miksi venäläinen opetetaan pelkäämään ja vihaamaan muuta maailmaa?
Valtion suuruus mitataan sen kyvyllä tuottaa kansalaisilleen hyvinvointia,ei asevarastojen määrällä.
Hyvinvoivat oppineet kansalaiset ei haaveile sodista!
Kauniita ajatuksia, käytäntö kuitenkin toista, varsinkin diktatuureissa.
Kiina saisi sodan loppumaan, jos vain halua olisi.
Miksi ihmeessä Kiina valitsisi kumpaakaan puolta?
Kiina ei kannata länsimaisen järjestelmän laajentumista maailmalla.
Tuskin voi kovaa vastustaakaan, kun se laskee todella suuret rahat sen varaan, että länsimainen Eurooppa ostaa ihan helvetisti kiinalaisia autoja, vaikka ne maksavat täällä tuplasti sen mitä Kiinassa.
Kiina on jo tekemässä sitä irtiottoa
https://www.verkkouutiset.fi/a/kiina-sulkee-pankkejaan-venajan-maksuliikenteelta/#eafd6110
Kaikesta politiikkansa vinoutumistaan huolimatta tajuavat että maailma pyörii bisneksen, ei sotimisen avulla.
Natoniilot elävät ihan omassa todellisuudessaan... Zbigniew Brzezinski totesi jo 1998, että USAn kannalta vaarallisin skenaario olisi Kiinan, Venäjän ja ehkä Iranin koalitio, jota ei yhdistä ideologia, vaan koetut vääryydet. Brzezinski sanoi, että USAn tulisi geostrategisten taitojen avulla pyrkiä välttämään tämän toteutuminen. Mutta mitä tekee USA? Kaikkensa, että tuo koalitio toteutuisi. Kaikkien kolmen maan suhteen. Tosin, eihän tuo koalitio enää noihin kolmeen maahan rajoitu.
Mestaristrategisti Bidee oli jo "asioiden päällä" jo tuolloin...
And then the Russians say to me, 'You keep expanding NATO, we're going to make friends with China. I almost burst out laughing, I could barely contain myself, I said 'good luck to you guys. If China doesn't work out, try Iran
https://twitter.com/realstewpeters/status/1651695136231784449
>Natoniilot elävät ihan omassa todellisuudessaan...
Voi olla noin tai sitten ei, mutta sinun kannattaa muistaa, että kun suomalaisista 90 % suhtautuu Natoon myönteisesti, tuohon 90 prossaan kuuluu noin 99 % maamme koulutetuimmista ihmisistä eli tohtoreista. Jos ja kun väität että he elävät omassa todellisuudessaan, sinun lienee alkajaiseksi syytä paljastaa oma koulutuksesi.
"Suomen kansa on tosiaan poliittisesti vähälahjaista."
Ihmeesti vain kuulumme maailman parhaisiin maihin ihmisen elää. Ja tämä vähin poliittisin lahjoin!
Ai Kiina liittyis niinkuin USAn puolelle ??
"Sota loppuu kun Kiina siirtyy Ukrainan puolelle."
Ei vaan silloin alkaa kolmas maailmansota.
Kiinalla rauhan avaimet, jos tahtoa olisi.
Halpa fossiili energia pitää Kiinan venäjän ksverina.
Sota loppuu kun USA siirtyy Trumpin toimesta Venäjän puolelle.
Näin olisi Kiinalle viisasta.
Kiina on tullut hyvin esille sähköautojen tuottajana. Venäjän talous on taas hirttäytynyt öljytuotantoon, jota polttomoottoriautot kaipaavat. Kiina ei ole tulevaisuudessakkaan millään tapaa Venäjästä riippuvainen. Sen sijaan yhteistyö läntisen maailman kanssa tulee hyödyttämään Kiinaa eniten.
Fossiilisia käytetään paljon muuhunkin, kuin autojen poltto aineena. Energian tuotanto, kaivos teollisuus, muovin valmistus, ym. ym. jota käytetään paljon sähkö autoissakin.