Perunoiden valinta

Jos valitsee perunoita kaupassa, niin mihin niissä kannattaa kiinnittää huomiota? Perunoita voi höyryttää ja sitten paistaa. Muusi on myös hyvää, mutta siihen menee paljon parunoita ja se on keskivaikea ruokalaji valmistaa. Muusin etu on mm. se, että siihen voi laittaa nokareen voita antamaan lisämakua ja runsautta.
15372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Keittoperunat ei saa hajota. Muusi perunat saavat ja pitääkin hajota keitettäessä tai höyryttäessä. Yleisperuna on kai suht pätevä kumpaankin tarkoitukseen. Vai onkohan se vain sellanen perus käyttöperuna lisukkeena sellasenaan voin ja kerman tai kastikkeen kera ei niinkään keittoperuna eikä muusiperuna? Luulenpa niin. Jos lajikkeet ei ole hallussa niin onneksi perunapusseja löytyy joissa lukee käyttötarkoitus.

Äänestä
  • Peruna, johon valinta lopulta kohdistui noudatti koodia kiinteä. Joka johtui lähinnä siitä, että sellaiset vaikuttivat parhaimman laatuisilta pussissa. Ja niitä pusseja tai irtoperunoita ei ollut kovinkaan montaa kappaletta elintarvikeliikkeessä.
    Perunat höyrytettiin ja heti sen jälkeen ne haarukkamuussattiin voin kanssa. Lisukkeista, joita ei ollut mitään, puuttuivat mm. sipulimurska, keitinkananmunasilppu, kinkunmuruset, chilisilppu jne. Ai niin, olihan tietenkin suolaropseet.
    Kokemus perunasta oli 3.5/5. Kiitos kaikille vinkeistä perunoiden suhteen. On hyvä, että köyhät ja ihmiset yhdessä voivat jakaa niitä vinkkejä, mitä eri asioista on olemassa. Perunoita ei ole mennytkään pitkään aikaan, kuin ranskalaisina perunoina. Ja vaikuttaa siltä, että nyt kun pää asiassa on saatu aiki, voi olla, että seuraavaankin kokeiluun voi mennä hyvin pitkä aika? Koska perunan syönti on yllättävän täyttävä kokemus.
    Kaikkea hyvää kaikille.

    Äänestä

Minä ostan aina paperipussillisen lapinpuikuloita. Ovat jauhoinen lajike, joten pitää keittää aldente.

Äänestä

Ostan aina ja vain jauhoperunoita.Ovat nykyään hyvälaatuisiakin.
Sopii keittoihin, laatikoihin, paistoon antaen sakean liemen keittoihin , ihan joka paikkaan käy.
Kiinteät eivät edes ole perunoita.
puunpaloja liki.

sitten pari pakastepussia prismasta suosikkiani..
Xtra broccoli mix pakaste 1 kg
+
Xtra 1kg wok vihannekset pakaste

Äänestä
  • Wokkivihanneksissa saa hyvällä tuurilla hiiren kaupan päälle.

    Äänestä

Maksa kassalla ja roudaa ne perunasi ensin paikkaan missä aiot niistä mitään tehdä

Äänestä

"Muusi on myös hyvää, mutta siihen menee paljon parunoita ja se on keskivaikea ruokalaji valmistaa"

Tuosta saa käsityksen että et ole koskaan edes muusia tehnyt. Kaikkein helpoin perunaruoka valmistaa, senkun vain kuorit, keität kypsäksi ja kaadat veden pois. Sitten lisäät joukkoon makusi mukaan voita tai oivariinia jonka annat sulaa ja muusaat perunat joko survimella tai sähkövatkaimella. Muuta ei tarvitse kuin lisukkeet kylkeen ja syömään. NAM . Sanoisin myös että melkein peruna kuin peruna käy muusiin, itse olen tehnyt jopa siiklistä ja hyvää tuli. Muusia on helppo myös maustaa mieleisekseen, sipulia, tilliä, pinaattia, mitä kukakin haluaa. Jotkut lanttaa muusia maidolla, mutta itse en koskaan laita maitoa tai muutakaan nestettä.

Äänestä

Huomasin että kotimaista yleisperunapussissa on paljon melko pieniä pottuja. Toisen merkin pussiperunassa oli vain vähän perunoita mutta isoja ja yksi jättimäinen. meni keittopotuksi. Yksi riitti potuksi keittoonj oli meinaan sen verran ISO.

Itsekin suosin jauhoisia pottuja ja roosamundaa on ikävä. Mitä lajille on tapahtunut ei oo näkynyt?

Höyryttäminen kannattaa vitamiinien ja koossa pysymisen kannalta mutta melkein pitäisi olla painekattila. Ja kuoretkin kannattaa syödä kunhan ei oo multaista tai kovin rupista.

Olen päättänyt jättää varsinaiset kovat keittopotut ja käyttää keittopottuna yleispottua ja muussissa ja uunipottuna tietty jauhoisia. Kuinkakohan kovan paineen saa normaaliin kattilaan? Jos sitä vähän virittäis?Joskus tuntuu että kansi lentää kattoon. Tai siis liesituulettimeen.

Äänestä

Kylpyammeessa muhii hyvin perunat.Sitten muusaa ne sementtivatkaimella.
7kg voita ja 15pkt uunilenkkiä.
Muusiin ristin merkki ja ruokarukous ennen ja jälkeen. bc

lapset tykkää.

t.lestaPena

Äänestä

Nykään on ollut paljonkin huonolaatuista perunaa. Välillä onnistuu saamaan hyvänmakuisia, mutta aina välillä tulee pettymys.

Äänestä

Käytä kiinteää perunalaatua.

Äänestä

Nyt tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että höyryperunoita on jo paistettu pannulla. Jos peruna kokeilu jatkuu, on seuraavaksi mietittävä syödäänkö perunat au naturell ja al dente? Mutta ennen kaikkea myös sitä tulee pohtia pitääkö perunoihin kehittää lisukemaailma? Lisukemaailmassa voisivat olla jotkin pienet lihanpalat siinä kyljessä tirisemässä pannulla. Myös säilykeherneet tulevat mieleen, kun ajattelee paistettuja perunoita, mutta ne tulisivat sitten purkkituoreina siihen kylkeen lautaselle.
Innovaatioina paistinperunoissa on kokeiltu herb oilia valkosipuli purkista paistamisen rasvana. Ja tämä kokeilu on kantanut lämpötiloilla 160-180 astetta Celsiusta. Jos matka kuitenkin jatkuu kohti herneitä, on mietittävä mihin säilykeherneiden raikkaan suolaisen veden saisi hyödynnettyä? Ja sillä lailla, tällä lailla, hetki kerraallaan ollaan.

Äänestä
  • Au naturell ja al dente vai au naturell tai al dente? Kovaksi jääneet perunat ovat mielestäni huonoja "al dente" metodi sopii vain kasviksiin tai makarooniin. Jos nyt naturellin ja al denten pottujen suhteen oikein käsitin??? Mä haluan pottuni well done joka taas ei sovi satunnaisen( harvinaisen,ei ole varaa)hyvän nautapihvin kypsyysasteikkoon ei sitten millään.

    Pottujen lisukemaailma on porkkanaraaste, tai höyrytetyt porkkanat ja kuullotettu sipula. Kermaa ja voita. Säilöherneet ns jouluherneet ovat hyviä. Myös tuoreherneet pakkasesta ovat hyviä.

    On vielä kolmas esikypsynnetty hernemassa jota jotkut sanovat hernerokaksi tölkissä. Tämä on liian sohjoista omaan makuun ja olen käyttänyt sitä "silloin tällöin" REIPPAASTI tuunattuna herneskeittona.
    Yleensä ostan kyllä kovia herneitä ja keitän rokan niistä. Ja se onkin sitten oma prosessinsa ja tarinansa se.

    Hernesten Suolaisen säilöveden voit pakastaa ja käyttää tulevina kesähelteinä suolalisänä ja nesteytyksenä. Kantsii vielä perään juoda puolisen litraa jäätävän kylmää hileistä vettä. Jos otsa kestää kylmän. Helteillä.

    Äänestä

Jos jää keitettyjä perunoita,ne voi paistaa makkaran kanssa pannulla. Kananmuna hyvä lisä.
Perunasalaattiin yks suolakurkku, yks sipuli, yks omena ja kastike kermaviili suolan ja pippurin kanssa tai majoneesi.

Muusiin ostan niitä isoja yleisperunoita, kun ne on helppo kuoria, palastella ja keittää.
Veden kaadan pois, pistän maitoa, suolaa ja voinokareen.

Nakit ja muusi tai perunasalaatti. Voi tarjota vieraallekin.

Äänestä

https://www.meillakotona.fi/artikkelit/rakas-peruna

Annabelle, Siikli vai Rosamunda? Näin valitset oikeat perunat eri käyttötarkoituksiin.


Minun suosikit ovat:

Annabelle

Yksi pidetyimmistä uusista perunalajikkeista Suomessa, jonka suosio perustuu erityiseen kermaisen pehmeään makuun. Muodoltaan Annabella on pitkulainen, joskus käyräkin. Kiinteä, keltamaltoinen ja maukas Annabella on omiaan lohkoperunoihin, salaatteihin ja keittoihin. Monet pitävät siitä myös keitettynä lisäkeperunana.

Siikli

Kesä- ja syyslajike ja torikaupan ykkönen. Pitkänomainen, toisesta päästään kapeneva mukula on sileäkuorinen ja malto on väriltään keltainen. Siikli on kiinteä peruna, siis loistava lisäkkeeksi, salaatteihin ja laatikkoruokiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos valitsee perunoita kaupassa, niin mihin niissä kannattaa kiinnittää huomiota? Perunoita voi höyryttää ja sitten paistaa. Muusi on myös hyvää, mutta siihen menee paljon parunoita ja se on keskivaikea ruokalaji valmistaa. Muusin etu on mm. se, että siihen voi laittaa nokareen voita antamaan lisämakua ja runsautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu