Nykyinen hallitus, EK ja enemmistö yrittäjistä huutavat jatkuvasti, miten vain ja ainoastaan yrittäjät maksavat veroja. Heidän mukaansa työntekijät laiskottelevat, työttömät loisivat ja sairaat ja työkyvyttömät vain käyttävät hyväkseen tukia. EI pidä paikkaansa.
Työntekijät maksavat elämänsä aikana paljon veroja. Aivan varmasti. Työntekijä maksaa työuransa aikana enemmän veroja kuin moni ” pilipali” yrittäjä. Jotkut yrittäjät nimittäin kiertävät veroja, tekevät pimeää työtä, nostavat starttirahoja ja yritystukia yms. Puhumattakaan siitä, että osa yrittäjistä huijaa yhteiskunnan lisäksi myös asiakkaitaan sekä työntekijöitään. Osa onnistuen keinotteluissaan hyvin , osa huonommin. Varsinkin vanhusten huijaaminen eri yrittäjien taholta on nykyään yllättävänkin yleistä. Voisin luetella kymmeniä esimerkkejä ja todisteetkin löytyvät. Joten omaiset, seuratkaa tarkoin, millaisten yritysten/ yrittäjien kanssa vanhuksenne asioivat .
Jostain syystä mediassa saavat valtavasti palstatilaa ja huomiota yrittäjät, jotka haukkuvat työntekijöitä laiskoiksi, varkaiksi tai muuten epäkelvoiksi.
Tässäpä näihinkin asioihin toisenlaista näkökulmaa.
Kuka maksaa veroja , kuka ei ?
23
295
Vastaukset
- Anonyymi
Perusteleppa alun väitteet.
- Anonyymi
Onko ahkera työntekijä jos tehollinen työaika on kaksi tuntia päivässä. Siitä huolimatta ei ole haukuttu laiskaksi. No vikahan on johdossa.
- Anonyymi
Missä on haukuttu laiskoiksi?
- Anonyymi
Maksaako kojamo veroja?
- Anonyymi
Kysy Ay pomolta. Hän tietää. Eikös yrityselmä kierrä veroja. Näinhän täällä väitetää. Mistä veroja maksetaan jos ei ole tulojakaan.
- Anonyymi
Meiltä työntekijöiltä ei kysytä haluammeko maksaa veroja suoraan palkasta otetaan. Sairaus poissa oloista myös otetaan joku maksu suoraan palkasta. Eli kieroileva porvaristo haista paska
- Anonyymi
Yrittäjänä ja palkanmaksajana pääsisin paljon helpommalla, jos maksaisin koko potin sinulle heti kerran kuukaudessa: palkan + stm. + lomarahat + eläkerahat.
Me molemmat tiedämme, miksi näin ei tohdita menetellä. - Anonyymi
Oikeus ja kohtuus olisi, että työnantaja ei maksaisi teidän saamattomien laiskamatojen veroja. Maksakaa itse veronne.
- Anonyymi
Sehän on kaikkein helpoin tapa, että palkasta otetaan suoraan, samoin eläkkeestä. En ole kuullut, että kukaan olisi kuollut nälkään, verojen takia. Rahattomuus useimmiten johtuu elämäntavoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrittäjänä ja palkanmaksajana pääsisin paljon helpommalla, jos maksaisin koko potin sinulle heti kerran kuukaudessa: palkan stm. lomarahat eläkerahat.
Me molemmat tiedämme, miksi näin ei tohdita menetellä.Yrittäjäthän kokevat olevansa yleensä hyväntekijöitä. Maksa sinäkin nuo kaikki luettelamasi vaikka hyväntekeväisyyteen ennemmin kuin työntekijöillesi. Saathan pistää sitten vähennyksenä verotukseen ?
Onneksi en tarvitse enää työnantajia enkä työntekijöitä. Tilillä on niin paljon rahaa, että hyvin elää pelkillä koroilla. Enkä viitsi kertoa miten tai keltä kaikki tuo raha on peräisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeus ja kohtuus olisi, että työnantaja ei maksaisi teidän saamattomien laiskamatojen veroja. Maksakaa itse veronne.
Minä saamaton laiskamato maksan veroni ja kaikki muut maksut, mitä palkasta pidätetään ….. enkä itke tai äksyile yhtään. Tuuraan vielä ” hyvää pomoani” ja pidän yrityksen pyörimässä, sillä aikaa, kun hän on katkaisuhoidossa tai ” lataamassa akkujaan” , joksi hän kutsuu hoitojaksojaan psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla. Joten kukin tavallaan….
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä saamaton laiskamato maksan veroni ja kaikki muut maksut, mitä palkasta pidätetään ….. enkä itke tai äksyile yhtään. Tuuraan vielä ” hyvää pomoani” ja pidän yrityksen pyörimässä, sillä aikaa, kun hän on katkaisuhoidossa tai ” lataamassa akkujaan” , joksi hän kutsuu hoitojaksojaan psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla. Joten kukin tavallaan….
Sinun työnantajasi on sijoittanut toimintaan ehkä miljoonia, ja velkarahalla. Palkkaa sinut, koska luottaa sinuun. Toivottavasti olet sen arvoinen. Yrittäjä palkkaa työntekijän vain, jos töitä on enemmän kuin yrittäjä itse kykenee tekemään. Ihannetilanne olisi se, että yrittäjä voi tehdä työt itse ja palkkaa sinut "pomoksi" paperihommiin. Mutta, voiko sinuun luottaa, että teet johtajana tehtäväsi? Sinun asenne kirjoituksessasi osoittaa, ettei sinusta ole yrittäjäksi saati johtajaksi.
- Anonyymi
Niin toisenlainen näkökulma. Melkein kaikki se raha jolla palkat maksetaan on yrityselämästä. Kertokaa mistä se raha muualta tulee. Työntekijäin palkat on kaikki yritysten tai yhteiskunnan maksamia.
- Anonyymi
Yrittäjät ! Nuo maamme rehellinen, luotettava ja oikeudentuntoinen selkäranka. Eivät kuitenkaan toimisi päivääkään ilman noita parjattuja työntekijöitä. Jos kaikki on teidän ansiotanne, niin potkikaa kaikki työntekijänne pihalle, ostakaa ja myykää toisillenne.
Kyllä se Suomi siitä nousuun lähtee….
- Anonyymi
Kyllä kaikki kunnon ihmiset maksavat veroa ja kaikista tuloistaan. Yrittäjätkin maksavat veroa. En tunne yhtään ihmistä, joka ei maksaisi tuloistaan ja omaisuudestaan veroa.
- Anonyymi
Ei palkansaajat maksa mitään veroja. Työnantaja ne maksaa. Palkansaaja tietää tasan tarkkaan mitä saa käteen, mutta ei mitä ja miksi veroja pidätetään brutosta. Ennakkopidätys pitäisi poistaa, niin saisivat itse laittaa verot säästöön eikä tuhlaukseen. Alvit myös. Silloin tajuaisivat sairauslomia ja viikonloppuja kyttäävät laiskurit, miten ammatinharjoittajat ja yrittäjät elävät arkea. Sapettaa tuo työntekijöiden kiskuriaatemaailma.
- Anonyymi
Oman asunnon (2v) myyntivoitto on verotonta.
Itse kyllä tunnen monta veroparatiisissa yhteiseen piikkiin loisivaa siellä Suomen suurimmassa veronielussa pääkaupunkuseudulla.
- Anonyymi
Minä maksan. Niillä varoille te älykääpiöt työnvieroksujat saatte nyt lakkoilla poreammeessa. Hävetkää Suomen vihaajat.
- Anonyymi
Joillakin menee kaikki niin helposti tunteisiin …. !
- Anonyymi
Suosittelen muuttoa USA: han , tuonne kapitalismin ihmemaahan. Siellähän suomalaisten kapitalistien mielestä kaikki on niin hyvin. Tosin sielläkin pärjäävät kuitenkin vain ne yrittäjät, joilla on järkeä ja valitettavan monelta suomalaiselta yrittäjältä sitä puuttuu….intoa ja uhoa on enemmän kuin järkeä ja kykyjä.
- Anonyymi
Varmuuden vuoksi ne verorahat tilittää valtiolle sinun työnantajasi.
Me kaikki tiedämme miksi. - Anonyymi
Palkansaajat eivät maksa mitään veroja. Olikin parempi, jos tulevaisuudessa palkat ilmoitetaan nettona. Itselläni on ammatinharjoittajana sesonkiala. Kesäaikana teen pääosan kauden ansioistani. Silti maksan ennakkoveroja talven joka kuukaudelta. En valita. Itseasiassa kannatan veronkorotuksia. 1% verojen korotus tarkoittaa tulonsaajille 20 senttiä päivässä, mutta Suomi pelastuu.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1506478- 322322
- 1872099
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101343Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.891286- 731077
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke10858