Institutionaalinen rasismi lastensuojelussa

Lakimiesten keksimä ratkaisu häpeälliselle yksityisasialle

1 henkilökohtaisia yksityisasioita ei voi hoitaa virallisesti vaan tehdään työntekijän henkilökohtaiseen mielipiteeseen perustuva laiton, valvomaton ja salainen lastensuojelutoimisto, joka hoitaa asiat poissa julkisuudesta. Asioita puidaan vain vanhemman ja virkavaltaa edustavan sosiaalityöntekijöiden hierarkian välillä, ja hallinto-oikeustuomarikin on lakimies eikä riippumaton arvioija tai pedagodian ammattilainen. Sosiaalityöntekijän idioottimainen luonne sopii yhteen hirviömäisen lastensuojeluvanhemman kanssa. Vanhemmat vastaavat vääryyteen usein joko sairaudella tai rikoksella, koska identiteetti syntyy reflektoimalla valehtelevia ja eristäviä sosiaalityöntekijöitä. Siten vanhemmat syrjäyttävät itsensä.

2 Vaikka lastensuojeluasiakkaat valittaisivatkin saamastaan kohtelusta, ja lakimiehet odottavatkin mielivallan aiheuttavan kärsimystä, niin vanhempia ja lapsia on niin vähän, ettei se johda vastarintaan. Meidät voidaan leimata jumissa oleviksi, semanttisia tyhjänpäiväisyyksiä jauhaviksi ja itsereflektioon kyvyttömiksi hulluiksi, emmekä me ymmärrä virkamiehen totuuksia. Ääritapaukset voidaan vangita kidnappaamisesta ja siten hoidella pois julkisuudesta. Huoli ja lapsen etu ovat hyviä tuhoamiskeinoja demokraattisessa maassa, jossa ihmisoikeuksia pitää seurata näennäisesti.

Lastensuojeluvanhemmat ovat pieni sairas joukko, joita lakimiehet halveksuvat, häpeävät ja muu Suomi pelkää. Meitä hoitamaan on sopivaa hankkia hullu järjestö, jonka kanssa hallitus tekee sopimuksen asian hoidosta syrjässä, julmasti ja tehokkaasti. Sosiaalityölle annetaan reilu palkkio meidän hoitelemiseksi pois yhteiskunnasta. Suomalaisia rohkaistaan ilmoittamaan kaikki poikkeavuudet sosiaalityöntekijälle, jotta yhteiskunta pääsisi meistä eroon.