Palstavasemmistolaisen työpaikat - eihän niitä ole

Jatkuvaa valitusta täällä ei lasketa työnteoksi.
12166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Pummina on kiva olla.

Äänestä

Ei vasua kannata töihin ottaa.
Vanha viidakon sanonta.
Kaiken muun pahan lisäksi varastaa työkalut.

Äänestä

On se ollut Kierrätyskeskuksessa puolivuotta.

Äänestä
  • Palkkatukityö ei ole mikään häppee. Työtä se on siinä kuin muukin työ vaikka kaikki ei sitä edes työnä pidä.

    Äänestä

Rakastan mamuja ja on kiva käydä natsien hermoille. Natsit suohon ja vasemmistohallitus suomeen!

Äänestä

Mä en kuulu mihinkään puolueeseen, mutt voin silti pistää tähän, ett kyllä mä töitä olen tehnyt. Sekatyöntekijäksi voin itseäni kutsua, olen tehnyt pätkätöitä, kokoaikatyötä, kolmivuorotyötä ja olen ollut useita vuosia omaishoitajanakin, vaikka kukaan ei sitä työksi miellä. Olen vaihtanut alaa, kouluttautunut uudelle alalle, olen käynyt lisäkoulutuksissakin ajanmukaistamassa omaa osaamista,
Nyt voisit kertoa omaa työhistoriaa tänne, olis vähän niinkuin tasapuolista avautumista.

Äänestä

Mun työpaikkani säilyi, vaikka jäin eläkeelle . Sain valita seuraajan ja perehdyttää!

Äänestä

Persutko ne sitten lakkoilevat?

Äänestä
  • Ei kannata, ei se tajua.

    Äänestä

Eipä noista lakoistakaan varmaan ole haittaa kenellekään, kun persut on vaan töissä!

Äänestä

Vassareilla oli ennen työpaikkoja rakennuksillakin, kun putsasivat betonisia lautoja ja ratkoivat nauloja.

Äänestä

Hyvinhän tällä maalla sitten menee, kun ei tarvi edes töissä käydä, muuta kuin haja-asutusalueen persujen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jatkuvaa valitusta täällä ei lasketa työnteoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu