Rehti, luotettava ja uskollinen.
Oletko muistanut aina olla ikävöinnin arvoinen
Anonyymi-ap
41679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
En ole ja myönnän sen olen ollut välillä ilkeä ja inhottavan itsekeskeinen.
Olen mutta ei kukaan kaipaa😪
Juu eihän tuollaista kiusan kappaletta edes kaipaa en ainakaan enään minä olet sairaspäästäsi voisit mennä johonkin kallon kutistajalle että sut saataisiin normaaliksi
Kyllä olen ollut, kaikkea noita.
👆 tää oli hyvä.
Eipä ja siksi tässä jamassa ollaan. Haaveet kaatuneet.
Eipä sillä ole mitään merkitystä jos vain minä luotettava.
Jo suhteessa oleva ei voi sitä olla! Tai sitten hän on ainakin saavuttamaton. Koska jos hänet saisi ei hän olisi enää uskollinen.
Harvempi täältä suhteessa olevaa etsii. Miksi tällä palstalla sitten suhteessa oleva olisi? Ei kuulostaisi ihan normaalilta seurustelulta.
Oletko koskaan ollut pitkässä suhteessa? On ihan normaalia että seurustelevat jatkavat suhdetta ihan tavan vuoksi vaikka jo ihastutaan toisiin. Se on normaaleinta seurustelua.
Jos se on sitten kaikkein normaaleinta seurustelua, mikä sitten on epänormaalia?
En ole ollut koskaan pitkässä suhteessa. Enpä juuri lyhyessäkään ja paljolta olen säästynyt.
Wtf?! 😄 tavan vuoksi.. no silloin on kyllä ennemminkin läheisriippuvainen. Mä väitän että pitkässä suhteessa ollessa joskus kokee ihastuksen tunteita, mut ne on vaan pientä vaihtelua, ja rakkaus on kuitenkin tärkeämpää 😊 kummassakin kyse tunteista mutta toisessa paljon syvemmistä ja tärkeämmistä. Joku voi saada samat dopamiini vaikka uhkapeleistä kuin ihastumisesta.
Eipä ole kukaan sanonut kasvotusten, että olisin jonkun oma. Ikävöinyt olen silti.
Ei ikävöinti ole mikään käytöskoulu.
Ei sitä ihan kaikilta voi käytöstä vaatiakaan.
Minä olen liian ujo. Mutta tarvitsisin niin yhden naisen rakkautta. On paha mieli. Tuntuu että en jaksa. Rehtiys on vaikeaa jos ei ensin luota. Uskollinen olen. Mkeheltä.
Miksi paha mieli? Mä haluan yhtä miestä niin paljon, mut en vaa oikee usko et tulis mitään. Jotenki sellasella asenteella et tulee jos on tullakseen tai korkeintaan leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä😄 mitä enemmän mietin koko juttua ni vaan ahdistun, joten yritän olla miettimättä. Ei vaan aina onnistu. Aina ku näkee ni yritä siinä sitten olla normisti🔥
Ooko nää se? Tämä tuo?
Seittämän poikaa ja tyttö Diana.
Kuinkahan moni uskoo aloituksen sisällön todeksi ja vaipuu synkkyyteen.
Ihmisen ei tarvitse olla mitään ollakseen ikävöity.
Ei se tyhjä pamahda, eli ei sitä ikävöidä kannata.
Minä ainakin vaivun joka ilta synkkyyteen. Vaikka kuinka yritän, niin mikään ei riitä. Hyvää yötä.
Olen kyllä ollut.
Levollista yötä tänne.
🙏🏻✨️
Jatkan vielä, että silloin kun on yksin niin ei ole ketään muita. Aloittajan tilanteesta en voi tietää.
Kaitpa sä asiasi tiedät!
Ei noita asioita voi todistaa kuin tuolla tosielämässä, samaa ilmaa hengittäen. Teoilla. Vain teoilla.
Jep. En minäkään usko palstailun paskaan missään asioissa. Kunhan kerroin omistani. Eikä tosielämäkään koskaan voi vakuuttaa ihan varmasti mitään.
Mulle vaan uskollisuus ja rehellisyys on tärkeitä arvoja.
Kenelle ei. Miten toi luottamus? Ilman sitä ei ole mitään.
Ja kysyt luottamuksesta täällä?
Mun kokemus oli ettei hän ollut luottamuksen arvoinen edes reaalissa. Hän jota ajattelin menneisyydestä.
No silloinhan ei ole luottamusta. Eli ei mitään.
Eipä niin.
Paljon pitäisi tapahtua, että luottamus voisi rakentetua.
Olisin jutellut hänen kanssaan kaiken läpi mutta en viitsi pelleillä palstalla enää.
Olen ottanut sinuun yhteyttä 3/2023 etkä ole vastannut siihen.
Mikä oli väline? Vahva käsitys on, että sinulla on nyt väärä henkilö mielessä. Ei kuulosta minun tapaiselta.
Hyvä että tunnistat minun olevan väärän henkilön.
Silloin ei ole mitään puhuttavaa tai selvitettävää.
No näin minäkin ajattelen.
Jos hän ei vastaa tuntemattomiin numeroihin. Minä en ainakaan vastaa niihin.
Juu, kyllä ❤️
En koe olevani ikävöinnin kohde vaan olen se joka ikävöi. Kuten muutkin palstalla kaipaavat.
Rehti sana on muuten vaikea toteuttaa sillä voi ihminen olla epärehti häslätessään,vahingossa.
eli pitäisi lakata elämästä ja antaa "rakkaan" viedä sinusta ja sitten muiden rakjaat ja "syödyt" hakkaavat ja syövät takaisin. järkyttävää toimintaa. ei muuta sanottavaa.
ja aina valitaan se kohteeksi, joka on syyllinen, jota haluaa "syödä". tuo on niin järkyttävää että oksettaa. uhrataan porukassa yksi jota hakataan ja kidutetaan ja nöyryytetään ja yritetään alustaa tiettyyn rooliin jotta muut saa hyvää. täysin järkyttävää paholaistoimintaa. hyi helvetti.