Äänioikeus vain 18 - 65 vuoden ikäisille kansalaisille

Eläkeläiset ovat Suomen ongelma, koska vihaavat duunareita, jotka heidät elättää. Nauttivat pyramidihuijauksesta, koska ovat sen ylimmillä tasoilla.

Nykyeläkeläiset voivat siis rauhassa vittuilla elättäjilleen, eli meille duunareille. Kunnes eläkerahaston varat pakkolunastetaan valtiolle, joka maksaa niillä ensi töikseen valtion velat pois.

Nimittäin työelämäheikennyksiä vastustaa 60 prosenttia kansasta. Siis suunnilleen se osuus, joka on duunareitakin.

Mutta siitä huolimatta eläkeläiset äänestävät äärioikeistokapitalisteja, jotka haluavat tehdä Suomea elättävästä työvoimasta orjia, ilmaistyövoimaa. Ei saa enää haaveillä omakotitalosta, kesämökistä, moottoriveneestä ja kolmesta lapsesta.

On kyllä ahneus huipussaan nykyeläkeläisillä, minäminä-sukupolvella, joka kaiken sai ilmaiseksi sodan kokeneiden vanhempiensa raataessa.

Siksi esitän, että äänioikeus sallitaan Suomessa vain elättävälle ikäluokalle, eli 18–65-vuotiaille.
126702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 126

Vanhimmat

Kieltämättä erikoista tuo nykyeläkeläisten harrastama nuorten sukupolvien selkäänpuukottaminen. Omat jo 30 vuotta sitten kuolleet isovanhempani olivat eri maata. He tukivat meitä nuoria joka asiassa.

Äänestä
  • Kerro toki miten eläkeläiset puukottavat nuoria nykyään.
    Onko syynä ehkä se, että ennen lapset lähtivät rakentamaan omaa elämäänsä nuorempina kuin nyt. Nykyään nuoret odottavat, että heidän ei tarvitse panostaa opiskeluun ja työntekoon, vaan heidän pitää päästä matkustelemaan ja pohtimaan mitä haluaisi isona tehdä ja vanhempien pitäisi maksaa heidän loisiminen ainakin 30 vuoteen asti?

    Äänestä

  • 25-65 vuotiaille!!!! Ei wokelapsille alle 25v.

    Äänestä

Aloitus on kerrankin oikeassa.

Äänestä
  • Ja taas.

    Nuorena oltiin vasemmistolaisia, aikuisina demareita, ja eläkkeellä kokoomuslaisia.

    Saavutetuista eduista ei näet luovuta. Paitsi vasta haudassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ja taas.

    Nuorena oltiin vasemmistolaisia, aikuisina demareita, ja eläkkeellä kokoomuslaisia.

    Saavutetuista eduista ei näet luovuta. Paitsi vasta haudassa.

    Eläkkeet ovat meillä pieniä, mitä sellaisia etuja on joista pitisi luopua?

    Äänestä

  • Siinäpä on ei se mitään muuta. Minulla on myös suunnitelma. Vanhusten puolue voisi milloin tahansa nousta yhdeksi suureksi puolueeksi. Minä satun olemaan hyvä puhumaan. Voisin vaikka ihan kiusaksi alkaa vanhusten puolueen johtajaksi.


    Ensimmäinen vaalilupaus enemmän ja parempia lääkkeitä. Heti tuli tuhansia kannattajia. Eläkeläisen kahvin alennuskortilla tehdään sellainen jytky että vanhoja puolueita hirvittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ja taas.

    Nuorena oltiin vasemmistolaisia, aikuisina demareita, ja eläkkeellä kokoomuslaisia.

    Saavutetuista eduista ei näet luovuta. Paitsi vasta haudassa.

    18v on liian nuori äänestämään ainakin siinä mielessä, että ei tajua tästä maailmasta yhtään mitään, mutta niin on valitettavasti monen aikuisenkin kohdalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    18v on liian nuori äänestämään ainakin siinä mielessä, että ei tajua tästä maailmasta yhtään mitään, mutta niin on valitettavasti monen aikuisenkin kohdalla.

    Kuntavaaleissa äänioikeus ja ehdokkaiden ikäraja voisi olla jo 16 vuotta. Saadaan nuoretkin innostumaan politiikasta. Demokratian kannaltahan olisi parasta mitä useampi osallistuu.

    Äänestä

  • Pitäisi mieluummin säätää yleismaailmallinen laki Yk:ssa, joka kieltäisi yli 65-vuotiaita asettumasta ehdolle maan johtovirkoihin, esim. presidentiksi!

    Nythän meillä on kaikissa suurvalloissa vanhat sotahullut debiilit lähes yksin päättämässä sodasta ja rauhasta. Venäjä, Kiina ja Usa!

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Kuntavaaleissa äänioikeus ja ehdokkaiden ikäraja voisi olla jo 16 vuotta. Saadaan nuoretkin innostumaan politiikasta. Demokratian kannaltahan olisi parasta mitä useampi osallistuu.

    Lapsille ei tule antaa äänioikeutta! Mieluummin äänestysikärja 20 vuoteen!

    Äänestä

Aloittajan vasemmistolainen mielensäpahoittajan superpurkaus täyttä potaskaa ; )

Miltä kuulostaa kun tämäkin eläkeläinen aloitti työt jo alle kymmenvuotiaana, ja 14 vuotiaana osti ekan moottorisahansa velaksi ja paineli Vapon savotalle halkoja ja propseja tekemään?

Ei taitaisi onnistua nyky Suomessa edes työsuojelulain puitteissa enää ollenkaan, tuolloin sellaista ei tunnettukaan.

Viidessä eri ammatissa ehdin olla ja kaikkiin oli koulutus myös hankittu. Ei valittamalla tule hommista hevon p-settäkään ja kyllä me ollaan aikoinaan työtä tekemällä maksettu silloisten eläkeläisten eläkkeitä itsekin.

Nythän kaikki pitäisi olla valmiina kultalautasella eteen kannettuna, vanhassa Suomessa joutui "lyömään kynttä ketoon" tosissaan päästäkseen eteenpäin ja paremmille päiville hiljaksiin.

Mitä äänioikeuteen tulee, normaalijärjessä olevien ihmisten pitää tarvittaessa saada käyttää oikeuttaan tässäkin ja niinpä meillä on nyt paras hallitus vuosikymmeniin tähän asti.

Enää vihervasemmistolainen mädätys ei sanele niin paljon tavallisten kantasuomalaisten elämää, kuten esim. viime vaalikaudella teki kaikkine sanan-ja mielipiteen rajoitusyrityksineen ja velkavaroilla rellastamisineen.

Äänestä
  • Nykyhallituksen aikana Suomen ulkomaanvelka on noussut jo 162,15 miljardiin. Miten se nykyhallituksen runsaampoi lainanotto ilman kriisejä on parempaa kuin kriisihallituksen hätätilassa ottamat laina?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Nykyhallituksen aikana Suomen ulkomaanvelka on noussut jo 162,15 miljardiin. Miten se nykyhallituksen runsaampoi lainanotto ilman kriisejä on parempaa kuin kriisihallituksen hätätilassa ottamat laina?

    Unohdin mainita, että Purra leikkaa sun eläkkeet seuraavaksi. Niistähän tuo on jo pitkään haaveillut :D

    Äänestä

  • Vahvistit siis aloittajan tulkinnan nykytilanteesta oikeaksi :-D

    Äänestä

Ja yli 65 vuotiaille sairaalaan joutuville eutanasia suositushoidoksi jos ei pysty sitä kiistämään kahden todistajan läsnäollessa.

Äänestä
  • Ehdota eutanasiaa hallitukselle. Päivi iskee Raamatulla päähän ja Sari säestää.
    Se siitä eutanasiasta

    Äänestä

Olen seitsemänkymppinen eläkeläinen, mutta en vielä niin seniili, että höyrähtäisin Kokoomusta äänestämään.
Enkä kyllä Perussuomalaisiakaan.

Äänestä
  • Pitäisi erottaa lakkoilevia duunareita, Kela heidät elättää.
    - on vajaa älyistä mennä torille ja tehdä lapsen asteella olevia plkalpetteja
    tms.

    t. avaaja

    Äänestä

  • Jep jep, entinen pääministerikin oli vähäymmärryksinen ja mollasi boomereita jotka näiden kakaroiden hyvinvoinninkin ovat rakentaneet ja omat eläkkeensä työnteolla ansainneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jep jep, entinen pääministerikin oli vähäymmärryksinen ja mollasi boomereita jotka näiden kakaroiden hyvinvoinninkin ovat rakentaneet ja omat eläkkeensä työnteolla ansainneet.

    Ottaako sulla eteen kirjoitellessasi tuota samaa valetta uudelleen ja uudelleen?

    Elälekäiset EIVÄT ole eläkkeitään maksaneet, vaan ne maksaa nuoriso.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ottaako sulla eteen kirjoitellessasi tuota samaa valetta uudelleen ja uudelleen?

    Elälekäiset EIVÄT ole eläkkeitään maksaneet, vaan ne maksaa nuoriso.

    Kukin vuorollaan. Minunkin vuosikymmenten urani aikana maksoin kaikki eläkemaksut, korotetut eläkemaksut, työttömyysturvamaksut ( vaikka ei itselle yhtään työttömyyspäivää sattunut), sairausvakuutusmaksut.

    Kertaakaan kateus ei iskenyt mieleeni, että vanha isomummikin sai vähän eläkettä. Tai että niillä rahoitettiin vielä elävien vanhusten toimeentuloa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kukin vuorollaan. Minunkin vuosikymmenten urani aikana maksoin kaikki eläkemaksut, korotetut eläkemaksut, työttömyysturvamaksut ( vaikka ei itselle yhtään työttömyyspäivää sattunut), sairausvakuutusmaksut.

    Kertaakaan kateus ei iskenyt mieleeni, että vanha isomummikin sai vähän eläkettä. Tai että niillä rahoitettiin vielä elävien vanhusten toimeentuloa.

    Et sinä oke maksanut omia eläkkeitäsi.

    Suomen työeläkehimmeli on pyramidihuijaus, josta hyöytyvät vain ylimmille tasoille päässeet. Alemmat ovat pelkästään maksajan paikalla.

    Palkkasummasta nusastaan noin neljännes työeläkeloisten elätykseen. Keskituloisella se tietää noin 1000 euron meneystä joka kuukausi.

    Äänestä

Suurin osa duunareista ei elätä edes perhettään, tarvitsee yhteiskunnan apua.

Äänestä
  • Mutta näin ei ollut meidän nuoruudessamme. Yhteiskunnan apua ei ollut. Jokaisen tuli elättää itsensä ja perheensä, tai joutui kerjuulle tai kunnalliskotiin, pahimmassa tapauksessa ns piirille ( mielisairaalaan). Siinä oli yhteiskunnan apu.

    Äänestä

Kansakunta, joka ei arvosta vanhuksiaan, ansaitsee tulla tuhotuksi.

Äänestä
  • Vanhukset, jotka imevät elämän nuorilta, ansaitsevat kuolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Vanhukset, jotka imevät elämän nuorilta, ansaitsevat kuolla.

    Terve tuloa aikanaan eläkkeelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Vanhukset, jotka imevät elämän nuorilta, ansaitsevat kuolla.

    Eläkeläiset jotka auttavat ruuhkavuosia eläviä, ei vielä eläkeläisiä, lapsiaan, ansaitsee ansiomerkin. Moni tekee uutta työuraa soittaessaan lapsiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Vanhukset, jotka imevät elämän nuorilta, ansaitsevat kuolla.

    Älä ihmeessä anna kenenkään imee elämää itseltäsi, elä sitä elämääsi
    Kohta olet vanha

    Äänestä

Eläkerahastot ei kuulu valtiolle. Niillä maksetaan tulevatkin eläkkeet

Äänestä

Äänioikeus 50v täyttäneille, joilla on politiikkakortti ja vähintään satasen äo.

Äänestä
  • Erittäin hyvä huomio. Jokaiselle äänestäjälle politiikkakortti. Siihen merkittäisiin mihin puolueeseen kuuluu, oikaisi helpompi tehdä galluppi.

    Äänestä

  • Mitä tuolla äö tekee. Ei ole hallituksella kovin kummoinen, edes yhteen laskettuna

    Äänestä

Alaikäraja saisi olla 30 vuotta, niin nämä persuja kannattavat iltapäivällä vasta neljältä heräävät tiktokpellet saadaan pois sotkemasta asioita.

Eli äänioikeus vain 30-65 v. kansalaisille.

Äänestä
  • Hesarin mukaan noita laiskoja tiktok-persuja on 77000 kpl.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Hesarin mukaan noita laiskoja tiktok-persuja on 77000 kpl.

    Tiktok-"eetu" on kunnon persujonne.

    Äänestä

Eläkelläiset on työaikanaan joka tilistä maksaneet eläkettään. Työvuodet ovat. 50 vuotta. Ei oo työttömänä tarvinneet lorvia. Teidän täytyy tehdä työvuosia, että saatte eläkettä. Eikä teitä puukota selkään kun PORVARIT JA POLITIIKOT. Miten itse kohtelet vanhuksia metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.

Äänestä
  • Eläkeläiset eivät ole maksaneet mitään. Sen vuoksi KAIKKI työeläkkeet tulee lakkauttaa.

    Menkööt lorvijat töihin ja elättäkööt itsensä. Joudun minäkin heräämään näin aamusta ehtiäkseni klo 6 alkavaan vuoroon.

    Top 3 vihankohdetta minulle Suomessa:

    1. työeläkeläiset
    2. persut
    3. kokoomuslaiset

    Syy: nuo eivät tee töitä koskaan, vaan joudun niitä elättämään.

    Äänestä

Miksei äänioikeutta voi ottaa pois 18–65-vuotiailta? Kipeät leikkaukset kohdistuvat heihin ja vaaliprotestit aiheuttavat vain poliittista epävakautta. Porkkanana äänioikeus lisäksi 16-18 vuotiaille jotta saadaan ylisukupolvinen siunaus päätöksille.

Äänestä

Järkevän oloinen ehdotus. Se on ainoa tapa saada ikäsyrjintä loppumaan.

Äänestä

Pitäisikö alottajan päästä ryyppäämään eläkerahastotkin.

Äänestä

Alle 40 vuotiailla ei järjenvalo loista joten äänioikeus pois vaan kaikilta alle 40 vuotiailta.

Äänestä

Miehille äänioikeus vain sotilaspassia vastaan.

Äänestä

AP on anonyymilapsi, jolla ei ole ollut koskaan kontaktia vanhempiinsa. Yhteiskunta on kasvattanut huonosti, ei ole kouluja käynyt ja joutunut tekemään pätkäduunia pas*apalkalla. Nyt on niin katkeraa poikaa.

Äänestä

Noin fasistisia aikeita voi heittää ilmoille ainoastaan kommunisti tai natsi. Nämä kaksi ihmiskunnan syöpälajia ovat lähisukulaisia, kuten Venäjä on todistanut empiirisesti!

Aloittaja tuskin on työtä tekevä ja veroja maksava kansalainen. Mikä lienee sosiaalipummi, loinen, "kansalaispalkkaa" kinuava punikki/natsi?

Äänestä

Et taida ymmärtää sitä seikkaa että eläkeläisistä suurin osa on juuri niitä työllä itsensä elättäneitä. 15 vuotiaasta lähtien ovat töitä tehneet. Eivät nämä äänestä oikeistoa.
Nämä nykynuoret kuvittelevat olevansa jotain parempaa yhteiskunta luokkaa ja äänestävät vanhempiaan vastaan jotka heitä elättävät.

Äänestä
  • Eläke alkoi kertyä vasta 23 vuotiaalle!

    Äänestä

Minusta vaaleilla valittavilla päättäjillä pitäisi olla yläikäraja: jos kauden aikana tulisi ikäluokkaa koskeva eläkkeen raja täyteen, ei saa asettua ehdolle.

Syystä että: katsokaa mitä tapahtuu maailmalla. Vanhat ukot johtavat maitaan kaaokseen.

Kansan johtajilla pitää olla omaa nahkaa pelissä. Eliniän odotetta pitää olla sen verran jäljellä että joutuu myös "nauttimaan" päätöstensä seurauksista hyvän määrän vuosia.

Äänestä

Väärin, eläkeläinen tietää ja tuntee puolueet ja historian ja ymmärtävät politiikkaa tosin kuin nuoret.

Äänestä

Näinhän se menee. Vanhat hönöt keskittyvät vain omien etujensa maksimointiin. Siitä syystä Suomikin on nyt velkaantunut korviaan myöten, kun palkansaajilta on siirretty 250 miljardia euroa työeläkeloisile, valtion velan ollessa 160 miljardia.

Ollaan siis miltei 100 miljardia euroa plussalla, mutta näiden loishörhöjen vuoksi maksamme uudella velalla joka vuosi 4 miljardia euroa koronkiskureille.

Noutaja saisi ryhtyä hommiin.

Äänestä

Jokainen työssä käyvä maksaa eläkemaksuja ja on oikeutettu eläkkeeseen.
Avaus on todella surkea provo tai aivottoman ja tietämättömän typerää ajattelua.
Minä olen maksanut eläkemaksuja 16 vuotiaasta asti ja silloin eläke alkoi kertyä vasta kun täytti 23 vuotta, eli monta vuotta maksoin ns. turhaan. Nyt koko työhistoria lasketaan eläkkeeseen. Eläkeläisen verotus on kovempi kuin työssä käyvän, eikä heillä ole ilmaista työterveyttä ja muita etuja.

Äänestä
  • Ok. Sovitaan sitten niin, että saat VAIN sen verran eläkettä mitä olet maksanut sisään. Liikaa maksetut peritään sinulta takaisin.

    Kyllähän tälläinen reilu peli sinulle sopii, että jokainen saa vain sen verran takaisin kuin on itse maksanut. Eikö vain?

    Kun on omat työeläkerahansa tussutellut menemään, niin sitten jatkeraan Kelan takuueläkkeellä.

    Äänestä

"Eläkeläiset ovat Suomen ongelma, koska vihaavat duunareita, jotka heidät elättää. Nauttivat pyramidihuijauksesta, koska ovat sen ylimmillä tasoilla."

Eläkeläinen joka on ollut 40 vuotta työelämässä keskimäärin 3000€ kk palkalla (keskiverto vassarille, joita duunarit suurimmaksi osin ovat, sana keskimääräinen on varmasti vaikea tajuta, googlaa siis se ennen kuin jatkat lukemista)ja maksanut työeläkemaksuja on kerryttänyt (rahastosijoitusten korot joihin eläkevakuutusyhtiö rahat sijoittaa, tai ainakin pitäisi lain mukaan sijoittaa, laskettu maltillisella tuotolla, mukaanlukien) eläkevakuutusyhtiölle n. 1,6 miljoonan euron pääoman jäädessään eläkkeelle, hän saa eläkettä arviolta noin 30 000€/v ja maksaa siitä n. 30% veroja. Samalla kun tuo hänen itse ansaitsemansa pääoma, jonka hän on luottanut eläkevakuutusyhtiön haltuun, tuottaa maltillisella 4% korolla (todellisuus isompi) 64 000€ vuoteen, eli eläkeläinen ei saa edes itse ansaitsemansa pääoman koroista puolia. Lukuja en viitsinyt nyt ihan tarkoiksi laskea, koska suurin osa palstan ääliöistä ei tajua kuitenkaan, mutta edes 90 älykkyysosamäärän omaava tajuaa periaatteen miten homma menee.

Joten.

Kerrotko ihan omin sanoin, kuinka hän on muka pyramidin huipulla?

Äänestä
  • Miksi edelleen suollat tuota valhetta?

    Työeläkejärjestelmän rahoituskuviot on moneen kertaan jo selitetty tälläkin palstalla.

    Kyseessä on pyramidihuijaus, jonka rahoittajiksi on laitettu nuoremmat sukupolvet.

    https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/tyoelakkeiden-rahoitus/

    Tuon päälle joudutaan nykyään vielä maksamaan valtion velkojen korkomenoja 3–4 miljardia euroa vuosittain. Eipä ihme miksi Suomen talous on kusessa, kun meillä on tuollainen kultapossukerho elätettävänä.

    Piuhat on vedettävä irti. Palkansaajien työttömyys- ja työeläkevakuutuksista on tehtävä vapaaehtoisia. Nythän ne varastetaan ilman palkansaajan lupaa jokaisesta tilistä. Tilanne on räikeässä ristiriidassa perustuslain takaaman omaisuudensuojan kanssa, koska palkansaajat eivät voi itse hallinnoida omaisuuttaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Miksi edelleen suollat tuota valhetta?

    Työeläkejärjestelmän rahoituskuviot on moneen kertaan jo selitetty tälläkin palstalla.

    Kyseessä on pyramidihuijaus, jonka rahoittajiksi on laitettu nuoremmat sukupolvet.

    https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/tyoelakkeiden-rahoitus/

    Tuon päälle joudutaan nykyään vielä maksamaan valtion velkojen korkomenoja 3–4 miljardia euroa vuosittain. Eipä ihme miksi Suomen talous on kusessa, kun meillä on tuollainen kultapossukerho elätettävänä.

    Piuhat on vedettävä irti. Palkansaajien työttömyys- ja työeläkevakuutuksista on tehtävä vapaaehtoisia. Nythän ne varastetaan ilman palkansaajan lupaa jokaisesta tilistä. Tilanne on räikeässä ristiriidassa perustuslain takaaman omaisuudensuojan kanssa, koska palkansaajat eivät voi itse hallinnoida omaisuuttaan.

    Kultapossu kerho on jo eläkkeellä!
    Nämä viimeiset kultapossukerholaiset ovat syntyneet 30-50 luvulla!
    Eläköityvät 60 luvulla syntyneet eivät ole enää kultapossukerhon jäseniä!
    Tämän voi todeta eläkkeen määräytymiskertoimesta…

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Kultapossu kerho on jo eläkkeellä!
    Nämä viimeiset kultapossukerholaiset ovat syntyneet 30-50 luvulla!
    Eläköityvät 60 luvulla syntyneet eivät ole enää kultapossukerhon jäseniä!
    Tämän voi todeta eläkkeen määräytymiskertoimesta…

    Ja miettikää paljonko meillä on tulevaisuudessa takuueläkkeelle jääviä kehitysmaamuslimeita…

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Kultapossu kerho on jo eläkkeellä!
    Nämä viimeiset kultapossukerholaiset ovat syntyneet 30-50 luvulla!
    Eläköityvät 60 luvulla syntyneet eivät ole enää kultapossukerhon jäseniä!
    Tämän voi todeta eläkkeen määräytymiskertoimesta…

    Ne ovat niitä suuria ikäluokkia syntyneet 1945- 1950.
    Mutta niitähän kuolee joka ainut päivä, alkavat olemaan jo niin vanhoja, ja heidän penskat perii hyvinkin suuria omaisuuksia taloja ja mökkejä sekä rahaa.

    Äänestä

Kyllä 40 vuotiaat jo rupeaa henkisesti valmistautumaan eläkkeelle jääntiin. Niille sopii lähes mitkä tahansa työpaikka heikennykset kunhan vaan se työpaikka säilyisi eläkeikään asti ettei tuleva eläke jäisi mitättömän pieneksi.

Eli 40 vuotiailtakin jo äänioikeus pois.

Äänestä

Eläkeläiset on tässä asiassa selkeästi voittajia: 1) Eläkeläisiä on paljon ja 2) heistä suurin osa äänestää aktiivisesti. Joten pitäkäähän huiveistanne kiinni työikäiset tatjanat tai nekin viedään.

Äänestä

Ei hätää, äänioikeus poistetaan pian.
Kaikilta.

Äänestä
  • Parempi tuokin olisi kuin nykyinen tilanne missä lapsettomilla eläkeläisillä on valta.

    Äänestä

Kaikki yli 50 v eläkkeelle, jotta nuoriso saa töitä

Äänestä

Taas sinimustat kaventamassa demokratiaa ja siirtämässä kohti fasismia.

Äänestä

Ihan hyvä idea kun miettii mitä putineita ja trumppeja maailmalla on dementikot äänestäneet.

Äänestä

suksi penikka vttuun...

äänioikeus lähtee vasta kuollessa...

Äänestä

Itse asettaisin äänestysiän alkamaan 30:stä ja päättymään siihen kun on muuttanut lopullisesti hautausmaalle.

Äänestä

Vvain yli 80000 euroa vuodessa tienaavat saavat äänestää.

Äänestä

Kokoomusnuoretkin lukevat näköjään tätä palstaa.

Äänestä
  • Hyvä ne. Vielä kuningas Suomeen, niin alkaa olla maa hyvässä kuosissa.

    Äänestä

Erittäin hyvä idea!

Äänestä

Duunarit vihaavat itseään, kun tietävät että heistä tulee joskus eläkeläisiä, siksi ryyppäävät nytkin.

Äänestä

Kokoomusnuorten ideaa on hyvä käyttää kokoomuslaisten äänestäjien keskuudessa.

Äänestä
  • Kokoomusnuoret eivät tunne eläkejärjestelmäämme riittävästi ja, no nuorena tekee virheitä ja puhutaan tyhmyyksiä tietämättömyyttään ja kokemattomuuttaan.

    Äänestä

Kertokaapa työeläkeläiset miksi vihaatte meitä elättäjiänne, palkansaajia?

Äänestä
  • Voi sinua tyhmää ja osaamatonta. Persujen propaganda on uponnut sinuun ihan liian helposti.
    Otappa selvää kuinka työeläke järjestelmä oikeasti toimii ja palaa sitten takaisin jos vielä kehtaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Voi sinua tyhmää ja osaamatonta. Persujen propaganda on uponnut sinuun ihan liian helposti.
    Otappa selvää kuinka työeläke järjestelmä oikeasti toimii ja palaa sitten takaisin jos vielä kehtaat.

    Miksi et ole perehtynyt kuinka työeläkehuijaus toimii?

    Minäpä kerron. Olisit sen jälkeen nolona, kun ymmärtäisit loisivasi meidän palkansaajien rahoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Miksi et ole perehtynyt kuinka työeläkehuijaus toimii?

    Minäpä kerron. Olisit sen jälkeen nolona, kun ymmärtäisit loisivasi meidän palkansaajien rahoilla.

    Ei se uskalla.

    Äänestä

Jos äänioikeutta halutaan rajoittamaan, niin järkevät rajat olisi 30-80.
Perusteluna, ihmisten keski-ikä on kasvanut ja vanhuksia tulee olemaan tulevaisuudessa suhteessa enemmän. Toisaalta ihmisen aivot kasvaa 25 ikävuoteen asti ja nuoria ei politiikka kiinnosta ja siksi heillä ei ole tietoa asioista ja käsitys elämästä kehittyy paljon myöhemmin kuin aiemmin kun nuoret ottivat vastuun omasta elämästään paljon nuorempana, eivätkä loisineet vanhempien risana 30 ikäisiksi, kuten nykyään.

Äänestä

Äänioikeus sitten myös vastasyntyneille. Nehän yleensä äänessä eniten ovat muutenkin.

Äänestä

Sekoomus nuoret luulee, että eläkeläiset ovat kun Petteri. Yhtä hitaita ja saamattomia, ollaan ihan hiljaa ja rauhassa, ei nyt tehdä mitään
Annetaan asian olla, kyllä se hoituu joskus.
Ei eläkeläinen ole semmonen, mutta Petteri on , vaikka on viisikymmppinen

Äänestä
  • Eläkeläinen on nimensä mukaisesti haitake, elätettävä. Eikä elättiporsaalla tule olla sananvaltaa siihen miten häntä ruokitaan.

    Äänestä

Seuraavissa vaaleissa miljoona eläkeläistä äänestää eläkeläisten kimppuun koko ajan käyvät kokoomuksen ja persut laulukuoroon. Niin siinä tulee käymään. Sitä saa mitä tilasi.

Äänestä

Mukavaa olla eläkkeellä, olen ollut ensi kesänä 27 vuotta eläkkeellä
Olen terve, olen matkustellut, ollut lastenlasten kanssa . .Harrastanut kaikenlaista, liikuntaa ym. Saanut elää vapaata elämää, työura kesti 42 vuotta. Voisiko tiktokit laittaa paremmaksi. Mitä sanoo Sekoomus nuori
Joko on yli 40 vuotiaana ensimmäinen työpaikka tiedossa.
Ja kohta on vaalit, ja aion äänestää.
En ole jättänyt yhtään kertaa väliin

Äänestä

Sehän on hyvä jos duunarit elättävät, elättäväthän he sohvilla makaavat nuoretkin, ett kyllä minä arvostan duunareita.

Äänestä
  • Ja elättävät myös jatkuvasti karttuvat mamut, mutta siitähän vihervasemmistolaiset ei inahdakkaan.
    Tosin voi olla että aloituksen on sipaissut henkilö joka ehkä tekee päivässä vain sen kuuluisan kapallisen paskaa??

    Äänestä

Kyllä persnahallaan maksavien parku hivelee meidän eläkeläisten korvia. 6000e ropsahtaa joka kuukausi tilille eikä tarvi eväänsä liikauttaa. Keep on good work!

Äänestä

Kannatettava idea!

T. nettoveronmaksaja

Äänestä
  • Ei sellaista kuin nettoveronmaksaja ole olemassakaan. Älytön ajatuksenakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Ei sellaista kuin nettoveronmaksaja ole olemassakaan. Älytön ajatuksenakin.

    Ainakin minä olen nettoveronmaksaja. Lisäksi rahoitan työeläkkeitä nostelevien elämää kiitettävällä määrällä.

    Äänestä

Kaikkea se maa päällään kantaa kun lukee aloittajan ikärasistista viestiä ja ketkäs ne on tämänkin touhukkaan elättäneet alkuunsa, ettei vain olisi nämä tyhmän elättäjät joutuneet jo eläkkeelle??

Miksi tämä suurella suulla molottava muka "duunari "ole huolissaan maamme joutumisesta kehitysmaa tasolle juurikin haittamaahanmuuton ja sen kalliiden seurausten myötä??

Ai niin, tämä tyyppihän haisee palstallakin vasemmiston tyhjältä peltirummulta, nehän kolisee eniten.

Äänestä

Alle 30 v ei älli riitä ymmärtämään äänestyksen merkitystä

Äänestä
  • Kyllä se tiktokki neuvoo, kun korva taustat on vielä märät

    Äänestä

Eläkkeellä olo on elämän parasta aikaa.
Olen sitä mieltä. Ei ole duuni huolia, voi kääntää aamulla kylkeä ja pierasta niin että naapurikin kuulee. Kun siellä pennut huutaa ja vanhemmat säestää.
Mutta tiktokit nukkuu myös pitkään, ei ole duunia olemassakaan

Äänestä

Duunarien kuuluu elättää. Sä joka päivä töitä tee, joka ainoa aamu seitsemäksi mee.

Äänestä
  • Ma an toita tee kosak en olla soomalane.

    Äänestä

Ihan hyvä ehdotus, mutta jotta peli olisi reilu, pitäisi kaikilta 65 täyttäneiltä ja sitä vanhemmilta poistaa myös veronmaksuvelvollisuus, jos he eivät saa osallistua päätöksentekoon siitä, mihin heidän maksamiaan verovaroja käytetään. Siinä ikäluokassa kun on aika paljon varakastakin porukkaa.

Äänestä

Noh, noh pöljä aloittaja! Yli 65v, kuten minä olemme kasvaneet teollisessa yhteiskunnassa ja teolliseen yhteiskuntaan. Me arvostamme ihmisiä, jotka tekevät työtä, ja jotka osaavat asioita, nimenomaan arvostamme niitä perinteisiä duunareita.

Älä sinä aloittaja jauha shittiä. Sanoisin, että asialla on taas näitä venäjän maksettuja riidan kylväjiä. Hoitakaa oma yhteiskuntanne, ja jättäkää suomalaiset rauhaan.

Äänestä

Aloittaja on niin pöllö, että haluaa sahata oksaa, jolla itse istuu. Ikuista nuorta tiktokkaajaa ei ole olemassa, sen voi jokainen sanoa.
Eläkeikä koittaa jokaiselle, joka elää.
Kannattaa mennä sinne töihin, ja alkaa kerätä pesämunaa, jotta on jotain millä elää eläkkeellä.
Kun eläkejärjestelmä on lopetettu.
Onneksi olen nyt eläkeläinen

Äänestä
  • Aloittaja on mielestäni näitä kremlin palkollisia trolleja. Niitä on täällä jatkuvasti. Ne tunnistaa siitä, että he eivät tunne suomalaista yhteiskuntaa. Venäjän vanhainkodeissa rotat vilistää, kun siellä ei oikeasti ole vanhusten huoltoa ja kunnollista eläkejärjestelmää.

    Tänne muuttaneet venäläiset mamut yrittävät saada vanhempansa tänne parempiin oloihin.

    Äänestä

Irtisanoudu duunistasi ja ala työttömäksi niin kukaan eläkeläinen ei enää vittuile

Äänestä
  • Höpö höpö!! Eivät eläkeläiset vittuile duunarille. Suurin osa nykypäivän eläkeläisistä ovat ent. duunareita. Eivät kai he omilleen vittuile. Järki käteen pietarin trolli tai venäläinen mamu..

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Höpö höpö!! Eivät eläkeläiset vittuile duunarille. Suurin osa nykypäivän eläkeläisistä ovat ent. duunareita. Eivät kai he omilleen vittuile. Järki käteen pietarin trolli tai venäläinen mamu..

    Vaalitulokset kertovat ihan muuta. Jos eläkeläiset EIVÄT vittuilisi duunareille, niin sdp+vas kannatus olisi yli 50 prossaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Vaalitulokset kertovat ihan muuta. Jos eläkeläiset EIVÄT vittuilisi duunareille, niin sdp+vas kannatus olisi yli 50 prossaa.

    Eläkeläisissä on paljon ihmisiä, jotka eivät äänestä yhtään ketään. Hoitolaitoksissa asuvia, dementoituneita ja semmosia kotona olevia, joita ei enää yhteiskunnan asiat kiinnosta.
    En tiedä paljonko äänestys ikäisistä, mutta luulisin että paljon

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Eläkeläisissä on paljon ihmisiä, jotka eivät äänestä yhtään ketään. Hoitolaitoksissa asuvia, dementoituneita ja semmosia kotona olevia, joita ei enää yhteiskunnan asiat kiinnosta.
    En tiedä paljonko äänestys ikäisistä, mutta luulisin että paljon

    No eläkeläiset joka tapauksessa äänestävät duunareita vastaan, kuten vaalitulokset osoittavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    No eläkeläiset joka tapauksessa äänestävät duunareita vastaan, kuten vaalitulokset osoittavat.

    Okei, nyky duunareista monet ovat siirtyneet persesuomalaisiin. Ennen vanhaan demarit olivat duunareiden puolue. Minun isäni oli sdp:n jäsen. Äänestän useimmiten sdp:tä. Perseitä en koskaan

    Äänestä

Voisi kyllä poista äänestäjistä lapsiperheiden vanhemmat. Vi..taa maksella veroina lapsilisiä yms tukia

Äänestä

🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱

Äänestä

Olen eläkeläinen. 45 vuotta raksalla paskatöissä. Olen puolustanut duunareiden lakko-oikeutta ja palkkavaatimuksia ikäni. Aloittajan kirjoitus saa minut muuttamaan mieleni, jos nykypäivän duunarilla menee huonosti, se ei ole eläkeläisten syy. Punainen rakennusväen liitto neuvotteli palkankorotuksista aikoinaan, kerran menin oikein äänestämään sopimuksen hyväksymisestä. Äänestin vastaan, kuten enenmistökin. Sopimus hyväksyttiin, koska ei äänillä olisi pitänyt olla 2/3 osan enemmistö, tämä on kaukana demokratiasta. Kyllä kaikki vasemmalla oleva orjuuttaa duunaria ja se on duunarin vika, ei eläkeläisen, joka on oppinut asiat ns. kantapään kautta.

Äänestä
  • Kun ihminen pääsee eläkkeelle, niin jostain syystä se on saavutettu etu, joka saa eläkeläisen vihaamaan edun rahoittajaa. Onko tämä pelkästään suomalainen ilmiö?

    Eläkeläisiä pitäisi näköjään alkaa tarkastelemaan lähemmin. Liian hyväkuntoinen ja vittuiluvalmis eläkeläinen palautetaan työvoimaan, josta on muutenkin pula. Hyvin käyttäytyviä voidaan katsoa sormien läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Kun ihminen pääsee eläkkeelle, niin jostain syystä se on saavutettu etu, joka saa eläkeläisen vihaamaan edun rahoittajaa. Onko tämä pelkästään suomalainen ilmiö?

    Eläkeläisiä pitäisi näköjään alkaa tarkastelemaan lähemmin. Liian hyväkuntoinen ja vittuiluvalmis eläkeläinen palautetaan työvoimaan, josta on muutenkin pula. Hyvin käyttäytyviä voidaan katsoa sormien läpi.

    Riidankylväjä taas levittää silkkaa shittiä. Minä en tunne yhtään eläkeläistä, joka vihaisi työssä käyviä. En yhtään! Mutta pietarin riidankylväjiä olen havainnut palstalla enemmän kuin uskoisi, onhan tämä sentään Suomi 24. Silti rysröllit räksyttävät täällä kuin kotonaan, osa on toki mamuksi tänne tulleita venäläisiä, eli kotonaan, joista monet jo nauttivat täkäläistä eläketurvaa

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Riidankylväjä taas levittää silkkaa shittiä. Minä en tunne yhtään eläkeläistä, joka vihaisi työssä käyviä. En yhtään! Mutta pietarin riidankylväjiä olen havainnut palstalla enemmän kuin uskoisi, onhan tämä sentään Suomi 24. Silti rysröllit räksyttävät täällä kuin kotonaan, osa on toki mamuksi tänne tulleita venäläisiä, eli kotonaan, joista monet jo nauttivat täkäläistä eläketurvaa

    Minäminäminä!

    Tuotahan se on teillä eläkeläisillä, pelkästään minäminää, ei mitään kunnioitusta heitä kohtaan, jotka teidät elättää.

    Olet malliesimerkki eläkeläisestä, joka on duunaria vastaan. Ja kun teitä on 1,5 miljoonaa kapitalisteja äänestävää, niin eipä ihme miksi duunareiden selkäranka on katkennut.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Minäminäminä!

    Tuotahan se on teillä eläkeläisillä, pelkästään minäminää, ei mitään kunnioitusta heitä kohtaan, jotka teidät elättää.

    Olet malliesimerkki eläkeläisestä, joka on duunaria vastaan. Ja kun teitä on 1,5 miljoonaa kapitalisteja äänestävää, niin eipä ihme miksi duunareiden selkäranka on katkennut.

    Mielenkiintoista! Mikä ahdistaa? Minähän juuri kerroin, etten tunne yhtään eläkeläistä, joka vihaisi työssä käyviä. Enkä ole koskaan kapitalistia äänestänyt. Olenhan jo lapsesta asti rakastanut puun työstön tuoksua. Jo Isoisäni oli 1920-luvulla sahatyömies, entinen orpo huutolainen. Tunnen juureni.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Mielenkiintoista! Mikä ahdistaa? Minähän juuri kerroin, etten tunne yhtään eläkeläistä, joka vihaisi työssä käyviä. Enkä ole koskaan kapitalistia äänestänyt. Olenhan jo lapsesta asti rakastanut puun työstön tuoksua. Jo Isoisäni oli 1920-luvulla sahatyömies, entinen orpo huutolainen. Tunnen juureni.

    Uskomatonta! Aloitit taas MINÄMINÄMINÄ.

    Mikä kaikkien puolesta puhuja kuvittelet olevasi, kun äänestystulokset kertovat faktan kuinka eläkeläiset äänestävät?

    Suomen ikärakenteen kieroutumisen vuoksi meillä on eläkeläisten toimesta äänestetty enemmistöksi duunarivastaiset puolueet. Tämän vuoksi tarvitaan äänioikeudelle tuo ikärajarajoitus 18–65.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Uskomatonta! Aloitit taas MINÄMINÄMINÄ.

    Mikä kaikkien puolesta puhuja kuvittelet olevasi, kun äänestystulokset kertovat faktan kuinka eläkeläiset äänestävät?

    Suomen ikärakenteen kieroutumisen vuoksi meillä on eläkeläisten toimesta äänestetty enemmistöksi duunarivastaiset puolueet. Tämän vuoksi tarvitaan äänioikeudelle tuo ikärajarajoitus 18–65.

    Voi voi, kun en voi kenenkään toisenkaan suulla puhua. Voin vain kirjoittaa minä muodossa. Otapa vähän rauhallisemmin, äläkä räyhää ihmisistä, joista et tiedä y h t ä ä n mitään.

    Juu siellä on hallituksessa perssut ja kokkarit. Nykyään duunarit tuntuvat uskovan perssuja. Meillä vanhemmalla polvella on useinkin vanhat puoluekäsitykset, jotka eivät herkästi lipeä omaksutuista arvoista.

    Kyllä sinua taas ahistaa ja kovin. Autapa sitä omaa minääsi.

    Äänestä

Äänioikeus pitäisi olla vain henkilöillä jotka käyvät töissä tai ovat pitkän työuran tehneitä eli niillä, jotka ovat verovarojen kartuttamiseen osallistuneet.

Äänestä

Eläkeläiset ovat sentään valkoista rotua.

Äänestä

Suomi on ainutlaatuinen maa. Rikkaat kadehtivat köyhiä , samoin kun nuoret kadehtivat vanhoja ja sairaita ihmisiä.

Äänestä
  • Hyvin kiteytetty useita suomalaisia piinaava kateuden painolasti.

    Äänestä

Mukavaa olla eläkkeellä. Ja saan äänestää ja tehdä mitä haluan. Tehkää työtä duunarin plantut. Tiedä vaikka elätte eläkeikään asti.
Jos vaikka sodassa osa kuolee ja saa rintamaveteraani tunnuksen. Se olisi jotain, ei ole vielä kaikki edelliset veteraani eläkeläiset kuolleet .
Tulevaisuus ei ole aina toivoa täynnä

Äänestä

Sittenhän vanhempien ei tarvitse verojakaan maksaa.

Äänestä

No, minä kehotin jo vuosia sitten monia ihmisiä hommaamasn ison peltitynnyrin . Se on tarpeellinen, jos ajetaan vanhana siltojen alle. Pönttöön kun kerää risuja ja muuta roskaa, niin sen äärellä on lämmintä nukkua siellä sillan alla. Kaikkeen pitää varautua. Mullakin on oma tynnyri takapihalla. Saa sen ääreen muitakin tulla.

Äänestä

Ihminen tyhmenee vanhetessaan kuten Trump ja Putin ovat hyvin osoittaneet. Emme tarvitse vanhuksia sen enempää äänestäjinä kuin päättäjinäkään. Yritetään järjestää heille vain riittävät hoivapalvelut vanhuuden päiville.

Äänestä

Taitaa olla tyypin lääkkeet jääneet jo pidemmältä ajalta ottamatta.

Äänestä
  • Kumman? Siis Trumpin vai Putinin?

    Äänestä

Tämä olisi oikein hyvä uudistus ja parantaisi demokratiaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eläkeläiset ovat Suomen ongelma, koska vihaavat duunareita, jotka heidät elättää. Nauttivat pyramidihuijauksesta, koska ovat sen ylimmillä tasoilla.

Nykyeläkeläiset voivat siis rauhassa vittuilla elättäjilleen, eli meille duunareille. Kunnes eläkerahaston varat pakkolunastetaan valtiolle, joka maksaa niillä ensi töikseen valtion velat pois.

Nimittäin työelämäheikennyksiä vastustaa 60 prosenttia kansasta. Siis suunnilleen se osuus, joka on duunareitakin.

Mutta siitä huolimatta eläkeläiset äänestävät äärioikeistokapitalisteja, jotka haluavat tehdä Suomea elättävästä työvoimasta orjia, ilmaistyövoimaa. Ei saa enää haaveillä omakotitalosta, kesämökistä, moottoriveneestä ja kolmesta lapsesta.

On kyllä ahneus huipussaan nykyeläkeläisillä, minäminä-sukupolvella, joka kaiken sai ilmaiseksi sodan kokeneiden vanhempiensa raataessa.

Siksi esitän, että äänioikeus sallitaan Suomessa vain elättävälle ikäluokalle, eli 18–65-vuotiaille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu