RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI

MIkä on raamatullinen oikea pyhäpäivä? Pyhäpäivän vietto on säädetty Jumalan 10 käskyn laissa ja se on lain neljäs käsky. Mikä on oikea pyhäpäivä, tästä on kiistaa kristikunnassa, toiset väittävät sen olevan sunnuntain, toiset sapattilauantain, toiset taas että voi valita minkäpäivän tahansa ja jotkut ettei pyhäpäiväkäsky ole enää voimassa. Kolmannen vaihtoehdon voimme hylätä lähes suoralta käsin, koska neljäs käskyhän määrittelee pyhäpäivän viikon seitsemänneksi päiväksi. Jeesuksen opetus vuorisaarnassa, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto heittää myös neljännen vaihtoehdon roskiin jopa valtavana röyhkeytenä. Eli jää kaksi vaihtoehtoa: sapattilauantai tai sunnuntai. No....täähän ratkee niin, että meidän tulee vain saada selville, mitä pyhäpäivää Jumalan kansa vietti Vanhan Testamentin aikana. Vanhan Testamentin aikana Jumalan valittu kansa oli Israelin kansa ja Juutalaiskansa. Ja kaikkihan tietää, että juutalaiset ovat aina läpi historiansa viettäneet pyhäpäivänään sapatti-lauantaita, joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Ja kun Jeesus opetti, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto, niin tämä tarkoittaa myös sitä, että raamatullinen pyhäpäivä on edelleen sama kuin Vanhan Testamentin aikaankin, eli sapatti-lauantai. Eli vastaus kysymykseemme on: Oikea raamatullinen pyhäpäivä on Sapatti-Lauantai.
Miksi sitten suurin osa kristikuntaa viettää pyhäpäivänään sunnuntaita. Kirkkohiistoria kertoo, että tämä juontaa juurensa 300-luvun alusta. Tällöin v.321 rooman keisari Konstantinus lailla määräsi sunnuntain, silloisen auringonpalvojien pyhäpäivän, aurinkopäivän Rooman imperiumin yleiseksi pyhäpäiväksi. Vain muutama vuosi tämän jälkeen, jos sitäkään, Rooman kirkon johtaja piispa Sylvester nimesi tekemässään kalenterissa viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi, ja kehotti kristittyjä alkamaan pyhittämään Herran päivää sapatin asemesta. Laodikean kirkolliskokouksessa muutamia vuosia myöhemmin, tämä säädös vahvistettiin, ja julistettiin jopa kirous niille, jotka jatkavat sapatin viettämistä.
Tämä röyhkeä ja antikristillinen muutos ilmoitettiin Danielille tapahtuvaksi pien sarven toimesta. Pieni sarvi tukitaan yleisesti tarkoittavan Katolista kirkkoa.
Sunnuntain pyhyyden takana on siis Katolisen kirkon arvovalta, ja monet Katoliset johtajat opettavatkin, että sunnuntai on heidän kirkkonsa arvovallan merkki.
27401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Asioista voidaan tulkita monella eri tavalla. Luomiskertomuksessa Jumala pyhitti seitsemännen päivän. Yksinkertaisella uskolla voi uskoa, että tämän aikaisella viikkorakenteella pyhittää nykyaikana viikon seitsemännen päivän, eli sunnuntain.

Äänestä
  • Hyvää JOULUA Kristus Messias syntyi betlehemissä kuten oli ennustettu profetiat täyttyi 2000 vuotta sitten. Maran ata sinä tulit.

    Äänestä

  • Jeesuksen syntymä oli niin...

    Äänestä

Hölynpölyä. Avaaja ei tiedä mikä päivä sabatti oli, juutalaisessa kalenterissa eletään ihan eri aikoja kun esim. Suomessa.

Kristityt eivät juhli sabattia, joka on juutalaisten juhla, vaan Herramme Jeesuksen Kristuksen kuolleista ylösnousemusta. 😉

Äänestä

Jeesus sanoi: Sabatti on ihmistä varten ei ihminen sabattia varten. Sabatti on siis hiljentymistä ja viipymistä Herran edessä ja sinä päivänä ei ajeta omia etuja. Tarvitsevaa voi palvella, mitä kristillinen rakkaus vaatii.

Äänestä
  • Kristityt on viettänyt 2000 vuotta maapallon historiassa Jeesuksen Messias Kristuksen muoto päiviä joka päivä vuoden jokaisena päivänä. Sitten on pääjuhlat muistojuhlat ympäri vuotta erikseen kuten Jeesuksen syntymä juhla ja muuta.MUISSA uskonnoissa ei Jeesuksen juhlia olekaan.

    Äänestä

Jumala siunasi ja pyhitti sapatinpäivän. Sapatin yllä on pyhyys ja siunaus ja pysyy. Vastaa meidän lauantaitamme.

Kalenteri on väärennös.

1234567---

Äänestä
  • Mistä tiedät? Olitko paikalla? Lähetä kuva!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mistä tiedät? Olitko paikalla? Lähetä kuva!

    1973 kalenteri väärennettiin. Sunnuntai viikon ensimmäinen päivä, muutettiin viikon seitsemänneksi päiväksi, ja sapatti lauantai kuudenneksi päiväksi.

    1234567---

    Äänestä

Mihin se sapattilaki on kirjoitettu miten pitää toimia? Muualle kuin harhaoppisen mielikuvitukseen?

Äänestä
  • Etsivä löytää, anova saa, ja kolkuttavalle avataan.

    Äänestä

  • Synagogilla on toora Mooses kalenteri. Budhalla on meditaatiokeskukset jogat ja heidän kalenterit 6000 vuotta vanhaa ja faaraoilla on omansa Egyptissä sekä arabeilla sekä vanha että tämä uusprofeetta kalenteri.Villitsijä.Budhan kalenteri ja faaraoiden on vanhimmat.Kristittyjen kalenterit on Jeesuksen kalentereita.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Etsivä löytää, anova saa, ja kolkuttavalle avataan.

    Kristitty ei kolkuttelee esirippu repesi taivas aukesi.

    Äänestä

Eli vain mielikuvitus on rajana.

Äänestä
  • onko sapatti sitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    onko sapatti sitä?

    Sä voi siellä synagogalla levätä vaikka joka päivä onhan niissä omat vanhusten hoivatkin.

    Äänestä

Noin on, sapattia ja silvotaan lapsilta sukuelimet, pyhitetään näin vanhaa pakana-uskontoa. Pidetään verijuhlia, uhrataan, ja mellastetaan väkivallalla
-- julmaa ja pervoa aitoa pakana toimintaa.

Äänestä
  • Adventistit eivät silvo lapsia. Eivät syö verta, eikä saastaisia eläimiä, kuten sikaa.

    Jumala pyhitti sapatin seitsemännenpäivän paratiisisssa.

    Jeesuskin sanoi: Sapatti on asetettu ihmistä varten - kaikkia ihmisiä varten. Sapatti annettiin 2000 vuotta ennen kuin juutalaisia oli edes olemassa.

    1234567---

    Äänestä

Ei sapatissa ole mitään väliä mitä saa tehdä ja mitä ei. Ei sitä ole asetettu ennen juutalaisia mihinkään tekemiseen tai olemiseen. Juutalaisille se sitten annettiin tappokäskynä, tappaa kaikki, jotka eivät vietä sapattia. Kuten he tekivät Jeesukselle.

Nykypäivänä ei kellään ole harmaintakaan aavistusta miten sapatti vietetään kun missään siihen ei ole ohjeita eikä asetuksia.

Äänestä
  • ei siis Raamatussakaan ole

    Äänestä

Raamatussa sapatti on annettu pelkästään tappokäskynä tappaa kaikki, jotka eivät vietä sapattia. Mikä oli myös Jeesuksen kohtalo.

Mitään muuta ohjetta sapatin viettoon ei ole, ei mitään miten se pyhitetään, miten silloin seurataan Jeesusta tai mitään muutakaan. Sellainen on vain viekasta harhaoppisen selitystä mitä ei löydy oikeasti Raamatusta.

Äänestä
  • YSTÄVÄ SÄ LAPSIEN. Alakoulun uskontokirja. Kouluhallituksen hyväksymä 22.2.1950

    Uskonto kirjasta luettua: Kun Jumala nyt kuuden pitkän luomispäivän jälkeen katsoi kaikkea, mitä oli tehnyt, niin hän näki, että kaikki oli kovin hyvää.
    Silloin Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä, ja siksi Jumala siunasi sen päivän ja pyhitti sen MEIDÄNKIN lepopäiväksemme.

    Tuohon aikaan ei vielä kalenteria väärennetty. Sapatti lauantai oli viikon seitsemäspäivä.

    Oikein oli uskontokirjassa kirjoitettu, sitä vaan ei monet silloinkaan noudattanut, vaan pitivät viikon ensimmäisen päivän sunnuntain pyhänä.

    Katolisessa Laodikean konsiilissa v.364 jKr. Paavi Liperiuksen johdolla kehoitettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    YSTÄVÄ SÄ LAPSIEN. Alakoulun uskontokirja. Kouluhallituksen hyväksymä 22.2.1950

    Uskonto kirjasta luettua: Kun Jumala nyt kuuden pitkän luomispäivän jälkeen katsoi kaikkea, mitä oli tehnyt, niin hän näki, että kaikki oli kovin hyvää.
    Silloin Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä, ja siksi Jumala siunasi sen päivän ja pyhitti sen MEIDÄNKIN lepopäiväksemme.

    Tuohon aikaan ei vielä kalenteria väärennetty. Sapatti lauantai oli viikon seitsemäspäivä.

    Oikein oli uskontokirjassa kirjoitettu, sitä vaan ei monet silloinkaan noudattanut, vaan pitivät viikon ensimmäisen päivän sunnuntain pyhänä.

    Katolisessa Laodikean konsiilissa v.364 jKr. Paavi Liperiuksen johdolla kehoitettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita.

    1234567---

    Totta turiset !

    Äänestä

Valetta täysin, sillä sapatti ei ole koskaan kuulunut alkuseurakuntaan, juuri sen vuoksi juutalaiset heitä vaistosivat ja kun roomalaiset ottivat kristinuskon omakseen. Tosin kyllä vääristellen sitä eikä omaksuen sitä hengen liittona, niin silti he jo alusta alkaen pitivät ympärileikkausta ja sapattia harhaoppina aivan oikein. Koskaan ei oikeassa kristinuskossa ole ollut mitään sapattisäädöksiä, ei mitään sapattitotuuksia, vaan ne ovat aina kuuluneet pelkästään juutalaisille.

Nykyaikana ihmiselle lauantai on lepopäiväksi virallisesti määrätty. Siitä ei voi enää itkeä.

Äänestä
  • Noin juuri! Se oli vanhaa liittoa

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Noin juuri! Se oli vanhaa liittoa

    se on sitten vanhaa

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    se on sitten vanhaa

    Sapatti ei kuulu uuteen liittoon

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

MIkä on raamatullinen oikea pyhäpäivä? Pyhäpäivän vietto on säädetty Jumalan 10 käskyn laissa ja se on lain neljäs käsky. Mikä on oikea pyhäpäivä, tästä on kiistaa kristikunnassa, toiset väittävät sen olevan sunnuntain, toiset sapattilauantain, toiset taas että voi valita minkäpäivän tahansa ja jotkut ettei pyhäpäiväkäsky ole enää voimassa. Kolmannen vaihtoehdon voimme hylätä lähes suoralta käsin, koska neljäs käskyhän määrittelee pyhäpäivän viikon seitsemänneksi päiväksi. Jeesuksen opetus vuorisaarnassa, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto heittää myös neljännen vaihtoehdon roskiin jopa valtavana röyhkeytenä. Eli jää kaksi vaihtoehtoa: sapattilauantai tai sunnuntai. No....täähän ratkee niin, että meidän tulee vain saada selville, mitä pyhäpäivää Jumalan kansa vietti Vanhan Testamentin aikana. Vanhan Testamentin aikana Jumalan valittu kansa oli Israelin kansa ja Juutalaiskansa. Ja kaikkihan tietää, että juutalaiset ovat aina läpi historiansa viettäneet pyhäpäivänään sapatti-lauantaita, joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Ja kun Jeesus opetti, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto, niin tämä tarkoittaa myös sitä, että raamatullinen pyhäpäivä on edelleen sama kuin Vanhan Testamentin aikaankin, eli sapatti-lauantai. Eli vastaus kysymykseemme on: Oikea raamatullinen pyhäpäivä on Sapatti-Lauantai.
Miksi sitten suurin osa kristikuntaa viettää pyhäpäivänään sunnuntaita. Kirkkohiistoria kertoo, että tämä juontaa juurensa 300-luvun alusta. Tällöin v.321 rooman keisari Konstantinus lailla määräsi sunnuntain, silloisen auringonpalvojien pyhäpäivän, aurinkopäivän Rooman imperiumin yleiseksi pyhäpäiväksi. Vain muutama vuosi tämän jälkeen, jos sitäkään, Rooman kirkon johtaja piispa Sylvester nimesi tekemässään kalenterissa viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi, ja kehotti kristittyjä alkamaan pyhittämään Herran päivää sapatin asemesta. Laodikean kirkolliskokouksessa muutamia vuosia myöhemmin, tämä säädös vahvistettiin, ja julistettiin jopa kirous niille, jotka jatkavat sapatin viettämistä.
Tämä röyhkeä ja antikristillinen muutos ilmoitettiin Danielille tapahtuvaksi pien sarven toimesta. Pieni sarvi tukitaan yleisesti tarkoittavan Katolista kirkkoa.
Sunnuntain pyhyyden takana on siis Katolisen kirkon arvovalta, ja monet Katoliset johtajat opettavatkin, että sunnuntai on heidän kirkkonsa arvovallan merkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu