Huuto. Net huijarien paratiisi.

Anonyymi-ap

Huutonetissä ei kannata 0 palautteen myyjiin luottaa enään ollenkaan!
Päivittäin sielä narkit huijaa menemään.
Varsinkin playstation 4-5, xbox one/s/x series, nintendo switch, näihin konsoleihin pelit. muumimuki millenium. Ja platina. Siinä muutamia mitä huijarit käyttää myyntikohteinaan paljon.
Myös 1-3 palautteen saajien kanssa pitää olla varovainen, monesti tekevät useita profiileja ja sitten itselleen vaihtelee palautteita, että tulee "uskottavuutta"
Siitäkin usein tunnistaa huijarin, että nouto ei ole syystä tai toisesta mahdollista tai sitten laitetaan kohde hevon perseeseen, mistä on todella pieni mahdollisuus, että kukaan noutaisi.
Jotain täytyy huutonetin keksiä 2024,jotta sielä uskaltaa jatkaa kauppojen tekoa.
Muutaman huijarin olen saanut ilmoitettua ja poistettua, mutta aina ilmoitus ylläpidolle kukaan ei auta. Ihan vasta ilmoitin yhden 0 palautteen ps5 myyjän, jossa kohteen kuva oli joltain hemmetin Egyptin sivulta napattu, mutta tällä myyjälle ei tapahtunut mitään, vieläkin satunnaisesti yrittää myydä jotain, mutta palautteista päätellen ei onneksi ole saanut ketään huijattua.
Eli huuto netissä kannattaa uusien käyttäjien kanssa ostaa vaan NOUDOLLA tai huuto turvaa käyttämällä.
Turvallisia kauppoja kaikille!

7

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä jokainen alkaa 0 palautteesta.
      Mutta nyt on niin jos olet teho myyjä niin olet Huutonetin todellinen rahanteko kone.
      Vaikka palauteet näyttää punaista palautteiden suhteen niin saat toimia sinua ei hylätä vaikka toimintasi ei siedä päivänvaloa. Tietysti jos on kunnon petos silloin loppuu toiminta. Mutta se on harvinaista. Siis teho myyjä on kultakimpale ylläpitäjälle.

      • Anonyymi

        Joo, sanomattakin selvää että kaikki aloittaa 0 palautteesta, mutta pointti oli että on lisääntynyt paljon rikollisten toiminta juuri huutonetissä.


      • Anonyymi

        Kertoo paljon huutajien ahneudesta, että ostetaan tavaraa myyjältä, jolla esimerkiksi kymmeniä negatiivisia ja neutraaleja palautteita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoo paljon huutajien ahneudesta, että ostetaan tavaraa myyjältä, jolla esimerkiksi kymmeniä negatiivisia ja neutraaleja palautteita.

        "Kertoo paljon huutajien ahneudesta, että ostetaan tavaraa myyjältä, jolla esimerkiksi kymmeniä negatiivisia ja neutraaleja palautteita."

        Tuolle on uusi nimitys: "Temu-oireyhtymä."


    • Anonyymi

      On paljon Wishiltä ja muista Kiinakaupoista tilattua.. Juhalarahoja, kullattuja setelejä ja koruja ja kelloja. Kaikki muutaman euron tuotteita ja näihin huuto.netissä tulee 28€ toimitukset. Täyttä hujöijausta.

    • Anonyymi

      Epäluotettavia ovat myös nollalähdöllä satojen eurojen, ellei tuhansien arvoista tavaraa kaupittelevat. Ei sen puoleen, olen hyvät rahat tehnyt myymällä sitten ulos maasta ebayssa. Jos raha ei kiinnosta on kyseessä joko rikollinen toiminta tai täysi romahdus pilalle sosialisoituna yksilönä.

    • Anonyymi

      Huutokaupat.com ja muuta vastavaat ovat niitä joiden kautta realisoidaa se tavara joka olisi muuten menossa kaatopaikalle tai kalliiseen korjaukseen

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9599
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      394
      4100
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2840
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2584
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      189
      2571
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1648
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe