Orpo siirtyy EK:n johtajaksi ?

Orpo petaa tiettävästi Häkämiehen paikkaa itselleen, antamalla työhön liittyviä näyttöjä.
Siirtyihän elinkeinoministeri Häkämies yhtenä yönseutuna työnantajaleiriin, virallisesti. Pikkutekijä toki oli ministerin vaatimattoman minimipalkan viisinkertaistuminen.
"Pientä" polemiikkia oli esteellisyydestä.

Mikä skandaali, jos jostakusta elinkeinoministeristä aikoinaan, olisi kesken toimiaan tullut SAK:n puheenjohtaja ?
Mietippä ite, oletpa sitten viher-vassu-kommari-kepuli saati hoono soomi-persu-ristitty.
Syökö koko hallitus EK:n leipää kun laulaa vain Häkämiehen sanoittamia lauluja ?
24397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

näin siinä käy. rahapiirien pyöröovi käy ja köyhiä ja duunareita kyykytetään OIKEISTOhallituksen taholta. ja Stubb ei pressana uskalla olla unilukkari koska rahapiirit hänet vaaleissa rahoittivat.

Äänestä
  • Presidentti ei säädä lakeja. Sen tekee eduskunta.

    Äänestä

Eipä tuo tulisi uutisena, sen verran kärkkäästi Orpo ajaa EK:n tahtomia asioita läpi. Ei siitä hääppöstä johtajaa tuonnekaan tulisi, olisi diktaattorimainen asenteeltaan alaisiaan kohtaan, on jo pääministerin toimessakin esiintynyt ala-arvoiseen tyyliin. Ei se pitkään siinäkään pestissä olisi. Orpohan teki källit Stubbille, kun asettui puoluejohtajakisaan ehdokkaaksi, oli kova paikka Stubbille ja voinut jäädä hampaankoloon hiertämään. Orpo saa omilla toimillaan suurlakon aikaiseksi, kun Einolle valmis edes oikeasti neuvottelemaan asioista vaan yksinvaltaisesti runnoo nuo työelämäheikennykset läpi. Tiedä onko EK halukas noin huonoa johtajaa ottamaan EK:n leipiin, ei Orpo pysty yhteistyöhön kenenkään kanssa, kyllä johtajan pitää tulla toimeen muiden kans varsinkin EK:n leivissä.

Äänestä
  • tarkoitin siis "ei ole valmis"

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    tarkoitin siis "ei ole valmis"

    täh

    Äänestä

Minne Sanna Marin siirtyi sen jälkeen kun vuosi sitten keväällä kusetti äänestäjiään 😂😂

Äänestä
  • Some julkkikseks sivelemään

    Äänestä

Orpo katselee jo kuuden vuoden päähän presidentin virkaa,onneksi Paavo on vielä mukana.

Äänestä
  • Ei helvetissä noin paskasta pääministeristä mihinkään presidentin virkaan ole. Orpo käyttäytyy vähän samaan tyyliin kuin Unkarin Orban.

    Äänestä

Vapaamuurari veljet kyllä toisilleen työt järjestää. Jyrki käteinenkin pääsi sitran johtoon.

Herrat pelaa eri kerhossa

Äänestä
  • Pitää olla vähän järkeä, että tajuaa hallituksen pakon edessä olevat toimenpiteet.
    Pitkään on leikitty ja velkaannuttu, ja nyt jonkun on virheet korjattava!

    Äänestä

Häkämies istui puolustusministerinä siinä Kataisen hallituksessa joka myi
sähköverkot ja lakkautti Kontiorannan varuskunnan, niin isoista ratkai-
suista oli varmasti koko hallitus vastuussa vaikka Wallinille jäi toteutet-
tavaksi Kontiorannan lopetus.
Häkämies siirtyi siis kesken kauden EK;hon jota oikeusoppineet pitivät
hyvin ongelmallisena mm sisäpiiri tiedon vuoksi, no sehän ei ole kokoo-
muksessa ongelma.
Häkämiehen muistamme myös tässä ministerin pestissä siitä että tämä
kylvetti ja syötti puolustusministeriön piikkiin Kyösti Kakkosta, Sukaria,
Tapani Yli-Saunamäkeä ja Arto Merisaloa jotka joutuivat vaaliraha-
sotkussa leivättömän pöydän ääreen, kakkosen tosin pelasti taitava
lakimies jonka ura muuttui hyvinkin nousujohteiseksi jostain syystä.
Samoin tämä Häkämies syytti paperiteollisuuden kriisistä paperimies-
ten kovia palkkoja kuten tällä palstalla joku porvarihäirikkökin,
Stora Enson johtaja Jouko Karvinen kertoi kuitenkin ettei ongelma
ollut tehtaan aitojen sisäpuolinen.
Yhtä kaikki, ei Häkämiehellä ole työnteosta itsellään mitään näyttöä,
ellei nyt paskanpuhumista pidetä työnä.
Häkämiesten CV;heihin on liitettävä myös akkojen piekseminen.
Orpo lienee samanlainen saunatonttu jatkajaksi.

Äänestä

Petteri Rules!

Äänestä
  • jep

    Äänestä

Orpolta oli kysytty, miksi naamanne on turvonnut ?
Petteri oli vastannut ulkomuotonsa tarvitsevan luottamusta herättävän muutoksen.
Ääneen toki on vielä saatava värinää ja öninää,
muuten ei EK:ssa pärjää.

Äänestä
  • Satonen on luvannut korvata tarvittaessa.
    Hänellä on valmiiksi nuo kaikki ominaisuudet.

    Äänestä

Toimittaja oli kysynyt Orvolta, joko tämä on opetellut pieksemään femaalihenkilöitä kuten EK-johtajan profiiliin perinteisesti kuuluu.

Jos tämä provosoiva kysymys on ainoa keino Suomen nostamiseksi suosta suorille jaloille tyylipuhtaasti, niin lyhyesti niin mielelläni kuin vastaisin, jätän asian vielä kuitenkin auki.
Muitutan kuitenkin kansan antaman vahvan valtakirjan puitteissa tämän mahdollisuuden olemassa olosta.
Joten ehkä, ehkä en. Ja ettei kellekkään jäisi epäselväksi .......
.

Äänestä

Yleislakko pystyyn ja persuhallitus erottava.

Äänestä
  • Vedonlyönti käynnissä. Kumpi ensin ?

    Äänestä

Tyhmät komukat ne jaksaa inistä. Mitään mahkuja ei teillä ole suomessa enää menestyä, olette jo näyttönne antaneet. Suomi on oikeistolainen ja sillä sipuli.

Äänestä
  • Ei sitä tiijä. Ei sitä vielä tiijjä.

    Äänestä

Orpo kontio. Kuuluisa taikuri ja poppahenkilö.
Ensin syötti ryytmannin persuille ja samalla lupasi hallituspaikan. Kun EK:n laatimat uudistukset on ajettu läpi ja maa saatu kaaokseen, tulee loikka EK:n johtajaksi.
Fatman satonee' hyppää pääministeriksi palkkiovirkaan hyvä veli heitolla.

Ja perus suomalainen kiittää sekä kumartaa.
On ääri kivaa olla oikeistolainen. PimpSalaLimp. Sydän soikeena.

Äänestä

Ottaako orvolle ohraleipä. Saapas näkee, minkä EK tekee. Tuleeko kenkää ?

Äänestä

Orpoa ototellaan oikein kuumasti ja sytämmellisesti !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Orpo petaa tiettävästi Häkämiehen paikkaa itselleen, antamalla työhön liittyviä näyttöjä.
Siirtyihän elinkeinoministeri Häkämies yhtenä yönseutuna työnantajaleiriin, virallisesti. Pikkutekijä toki oli ministerin vaatimattoman minimipalkan viisinkertaistuminen.
"Pientä" polemiikkia oli esteellisyydestä.

Mikä skandaali, jos jostakusta elinkeinoministeristä aikoinaan, olisi kesken toimiaan tullut SAK:n puheenjohtaja ?
Mietippä ite, oletpa sitten viher-vassu-kommari-kepuli saati hoono soomi-persu-ristitty.
Syökö koko hallitus EK:n leipää kun laulaa vain Häkämiehen sanoittamia lauluja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu