Eliittiin pääsee kielitaidolla

Anonyymi-ap

Yle uutisoi tänään aiheesta, josta täälläkin on keskusteltu: eliitistä.

Tällä palstalla "eliitin" kuvitellaan olevan synonyymi ruotsinkielisille. Näin ei kuitenkaan ole. Aiheesta on tehty nyt tietokirja.

Kirjan kirjoittanut tutkija tuo esiin, että eliittiin pääsemisessä korostuu kolme asiaa: koulutus, kielitaito ja kyky tulla toimeen muiden kanssa. Suomalaiseen eliittiin on siis mahdollista päästä omalla työllä ja sinnikkyydellä.

https://yle.fi/a/74-20075518

22

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen eliitti on jutun mukaan varsin pieni porukka ja verkostoituminen oleellista.

      Eliitiksi jutun mukaan luetaan ne, jotka työskentelevät yhteiskunnan eri sektoreiden vaikutusvaltaisimpien organisaatioiden ylimmissä johtotehtävissä.

      On poliittista eliittiä ja elinkeinoelämän eliittiä. Siksi ruotsinkieliset pitävät kiinni omista helpommista koulutuspoluistaan ja etuoikeuksista virkarakenteissa ja säätiörahalla nostetaan sopivia poliitikkoja. Pieni maa on haavoittuva tällaiselle korruptiolle.

      Nyt erityisesti koulutus näyttää periytyvän. Helpottaa ruotsinkielisten valta-aseman jatkumista eliitin ytimessä.

      • Anonyymi

        Jos katsoo mitä tahansa eliittiä Suomessa, niin ylivoimainen valtaosa siitä on suomenkielistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos katsoo mitä tahansa eliittiä Suomessa, niin ylivoimainen valtaosa siitä on suomenkielistä.

        Näin on, tätä on turha kieltää.


    • Anonyymi

      Tulee korostumaan tulevaisuudessa vielä enemmän. Ne erottuu edukseen joilla on koulutusta, sivistystä, kielitaitoa ja sosiaalisia taitoja. Öykkärit putoaa kyydistä.

      • Anonyymi

        Näin tekee.


    • Anonyymi

      Kielitaito on aina etu. Kaikkina aikoina.

      • Anonyymi

        Älä valehtele. Kyllä se on pakkoenglanti joka syö kielitaidon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele. Kyllä se on pakkoenglanti joka syö kielitaidon.

        Ei kukaan halua lapsilleen huonompaa englantia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan halua lapsilleen huonompaa englantia.

        Moni haluaisi mutta sitähän sinä et halua etkä voi myöntää.
        Englannista on tullut kielten oppimisen este nro 1 Suomessa!


    • Anonyymi

      Osaamista ei tarvita, vain hyvää supliikkia. Näinhän se on ja siksi Suomi ja koko EU on tuhoon tuomittu.

      • Anonyymi

        Osaaminen edellyttää matematiikkaa ja luonnontieteitä ja tekniikkaa ja käytännön järkeä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaaminen edellyttää matematiikkaa ja luonnontieteitä ja tekniikkaa ja käytännön järkeä

        Ei noillakaan tee mitään jos ei osaa niitä taitoja "myydä". Siksi Suomi ei pärjää, koska täällä luullaan että pakkoenglanti ja vain pakkoenglanti riittää kaikkeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei noillakaan tee mitään jos ei osaa niitä taitoja "myydä". Siksi Suomi ei pärjää, koska täällä luullaan että pakkoenglanti ja vain pakkoenglanti riittää kaikkeen.

        Englanti riittää useimmille.

        Pakkoruotsilla ei maailmalle myydä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Englanti riittää useimmille.

        Pakkoruotsilla ei maailmalle myydä.

        Niinpä, mitään muuta kuin pyhää pakkoenglantia ei Suomessa saa osata.

        Ei ihme että meillä menee aina vain huonommin.


    • Anonyymi

      Ei kielitaito edellytä mitään eliittiä. Ranta/ kouluruotsilla pärjää, pienellä espanjan kurssilla ja rallienklannilla( heh) kurvailee kummasti pitkin maailmaa. Kunhan vaan rahaa riittää tähän matkailuun!

      • Anonyymi

        Miten muutaman kymmenen sanan ruotsin kielen taidolla voi olla mitään hyötyä kenellekkään?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten muutaman kymmenen sanan ruotsin kielen taidolla voi olla mitään hyötyä kenellekkään?

        Miten muutaman kymmenen sanan englannin taidosta on mitään hyötyä?
        Sillä siihenhän se jää useimmilla.
        Miksi pakotat englantia?


    • Anonyymi

      Hyvä että peräänkuulutetaan hyviä vanhoja hyveitä: koulutus, kielitaito, sivistys!

    • Anonyymi

      Kielitaito on aina suuri etu !

    • Anonyymi

      Kielitaito on avain sivistykseen.

    • Anonyymi

      Aktiivi pelkää eliittiä !

      • Anonyymi

        Kielitaito on joillekin pelottava asia.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2675
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2252
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1729
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1583
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe