Eikö SAK:n olisi jo aika lopettaa ärhentely ja palata neuvottelupöytään???

Anonyymi-ap

Eikö SAK:n olisi syytä lopettaa ärhentely ja palata neuvottelupöytään? Lindtmanin mukaan neuvottelu on supervoima. No, asiat ovat menossa eteenpäin ilman demareita, mutta jos haluaa vaikuttaa?

Demariliitot jättivät neuvottelupöydät ja alkoivat lakkoilemaan. Kiristäminen ei ole kehittämistä. Lakot eivät ole supervoima. Ne ovat vahingontekoa ja uhkailua, henkistä väkivaltaa.

Lakot ovat aiheuttaneet miljardin loven BKT:hen. Se ei ainakaan helpota taloustilannetta. Suomi on ajautumassa EU:n alijäämämenettelyyn. Alijäämä suhteessa BKT:hen, jota lakot ovat juurikin pienentäneet, eivät saa ylittää 3%.

Kreikka tulee kohta meitä opastamaan taloudenpidossa. Miksi demarit eivät aloittaneet Marinin hallituksessa jo säästötoimia? Menetetiin neljä vuotta. Time is money.

Hallitus on supervoima. Vihdoin saadaan asioita oikealle tolalle. Kokoomus, Perussuomalaiset, Kristilliset ja RKP uskaltavat tehdä tarvittavie päätöksiä ja kantaa vastuuta. Nostan hattua. Jumalan siunausta ja voimia ministereille vaativassa tehtävässään, jota SDP ja SAK eivät ainakaan helpota. Hävetkää kapuloita rattaisiin heittelijät.

Ylen teettämän selvityksen mukaan ensimmäisen sairaslomapäivän omavastuu on asia, jota työntekijät karsastavat eniten. Vastaajista 34% pitää sitä ikävänä, Muut ovat vähemmän ikäviä uudistuksia. Kaikkein vähiten työntekijät vastustavat lakkosakkojen korotusta ja paikallisen sopimisen laajentamista.

4

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saikun omavastuupäivä tervehdyttää julkisen puolen. Se tarkoittaa, että työvoimapula helpottaa ja olosuhteet työpaikalla, kuormitus ja vitutus vähenee. Hyvä uudistus.
      Urputtajat ja väärinkäytöksiin taipuvaiset ovat vastaan.

    • Anonyymi

      Vaikea on palata kun ei ole juuri mitään mistä neuvotella ja todellista syytä miksi lakkoillaan, ei edes ole lupa kertoa .

    • Anonyymi

      SAK pakeni kolmikannasta. Kyllä siellä olisi voinut vaikuttaa lain sisältöön. Muut vastuunkantajat ovat paikalla, mutta ei punainen ay-liike. Toisenvärinen kyllä. SDP pakenee vastuuta.

    • Anonyymi

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍

      🍒 K­­­u­­u­­­m­a­t­­ ­­­t­­­y­t­­­ö­t­­­ ­o­­­d­­o­t­­­t­a­v­­­­a­­t­­­ ­­­s­­i­­n­­­u­­­a­­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18279955

      🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3866
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3460
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      110
      3124
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2444
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1572
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      28
      1468
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1205
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1096
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1043
    Aihe