Jumalaa ei ole

Minä olen sitä mieltä, että teidän uskovaisten jumalaa ei ole olemassa. Tämä Jumala ei ole jättänyt olemassaolostaan kouriintuntuvia todisteita, eikä Jumala ole mitattavissa MILLÄÄN mittarilla. Jumalan on todistettava henkilöllisyytensä tieteen hyväksymin metodein ennen kuin hänen voidaan sanoa olevan olemassa. tähän päivään mennessä Jumala on pysynyt näkymättömissä. Jos hän ei ole mitattavissa, hän ei myöskään ole olemassa.
7418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Luominen ja luomakunta on todiste Luojasta, ja Hän on taivaallinen Isä, joillekkin Jumala, ja kaikki suunnilleen tietävät sen tosiasian, ettei mikään synny tähän maailmaan tyhjästä. Hän kyllä todistaa oman henkilöllisyytensä, sitten näiden ns. elonpäivien lopuksi itse kullekin, luulisin.

Äänestä

Tunnut suhtautuvan Jumalaan kuin mihin tahansa fysikaaliseen realiteettiin.

Minulle maailma ja elämä sinänsä on osoitus Jumalan (Luojan) olemassaolosta. Kun aurinko nousee, silloin tiedän, että Jumala ei ole ottanut luovaa ja elämää antavaa kättänsä yltämme. Saman tiedän, kun tunnen sydämeni sykkivän. Tulkitsen todellisuutta niin, että kaikella on oltava alkuunpanija. (Joku toinen tulkitsee niin, että sellaista ei tarvita). Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihminen vain syöksyy maapallon pinnalla kohti tuntematonta tuhoa ja siinä kaikki.

Koska Jumala on luomakunnan yläpuolella, hän on asettanut luonnonlait, häntä itseään ei voida alistaa ja puristaa luonnontieteellisiin raameihin havaittavaksi, mitattavaksi, todistettavaksi. Hän ilmoittaa itsestään luomakunnassa, elämän kohtaloissa, kansojen historiassa ja Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Tiedämme hänestä vain sen, minkä hän itse ilmoittaa.

Jumalan olemassaolo ei ole mielipideasia. Hän on ilmoittanut nimekseen 'Minä olen'. Kaikki elämä on katoavaista, vain hän on ikuinen.

Hän on kaikkivaltias, pyhä, rakkaus. Hän ilmaisee itsensä luojana, lunastajana ja pyhittäjänä.

Äänestä
  • "Koska Jumala on luomakunnan yläpuolella, hän on asettanut luonnonlait, häntä itseään ei voida alistaa ja puristaa luonnontieteellisiin raameihin havaittavaksi, mitattavaksi, todistettavaksi."

    Usko vaan jos sillä hoidat ahdistustasi, niin tekee moni muukin.

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    "Koska Jumala on luomakunnan yläpuolella, hän on asettanut luonnonlait, häntä itseään ei voida alistaa ja puristaa luonnontieteellisiin raameihin havaittavaksi, mitattavaksi, todistettavaksi."

    Usko vaan jos sillä hoidat ahdistustasi, niin tekee moni muukin.



    "Hullu sanoo sydämessänsä: `Ei ole Jumalaa!`"

    Psalmi 53:2.

    Äänestä

  • Weijo kirjoitti:



    "Hullu sanoo sydämessänsä: `Ei ole Jumalaa!`"

    Psalmi 53:2.

    sanoo sinusta, Molo?

    Äänestä

Raamattua lukiessa huomaa sellaisen jutun, että aluksi Jumala oli hyvin vahvasti läsnä ihmisten elämässä. Hänen kanssaan saattoi jopa painia (Jaakobin paini).

Sitten myöhemmin Jumala tyytyi vain ojentelemaan ihmisille esineitä (antoi Lain taulut Moosekselle).

Sitten hän tyytyi vain puhumaan ihmisten kanssa (lukuisat Vanhan Testamentin profeetat).

Sitten hän päätti lopettaa puhumisenkin ja alkoi käyttää edustajaa (Jeesus).

Sitten hän vaikeni kokonaan, mutta ohjaili kuitenkin kirkonmiesten toimintaa niin, että he saivat vahvistettua Raamatun sisällön, eli mitä otetaan mukaan ja mitä jätetään pois.

Sitten hän lopetti ohjailunkin. Tosin eräs Roomassa asuva tyyppi väittää, että hänen päätöksensä ovat tietyissä tapauksissa takuuvarmasti Jumalan sertifioimaa ehtaa kristinuskoa...

Nykyään Jumala kertoo tahdostaan vain niille, joiden lääkitys ei ole kohdallaan. Kaikki muut saavat pärjätä omillaan.

Äänestä

...ja itse kuulun tuohon jälkimmäiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jonttu kirjoitti:

Minä olen sitä mieltä, että teidän uskovaisten jumalaa ei ole olemassa. Tämä Jumala ei ole jättänyt olemassaolostaan kouriintuntuvia todisteita, eikä Jumala ole mitattavissa MILLÄÄN mittarilla. Jumalan on todistettava henkilöllisyytensä tieteen hyväksymin metodein ennen kuin hänen voidaan sanoa olevan olemassa. tähän päivään mennessä Jumala on pysynyt näkymättömissä. Jos hän ei ole mitattavissa, hän ei myöskään ole olemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu