Voiko miehillä olla kuukautiset..? Entä voivatko miehet synnyttää..?

Tätä asiaa pohdittiin 2020 Tampereen Yliopiston kurssilla ja myötämielinen hyminä täytti auditorion.
Yksi nuori opiskelija rohkeni julkisesti vastustaa ajatusta. Sanoi että on vain 2 sukupuolta jotka määräytyvät synnyinhetkellä.
Asiasta nousi valtaisa myrsky ja kyseinen opiskelija erotettiin kyseiseltä kurssilta.

Kyseinen opiskelija oli Joakim Vigelius. Hänet valittiin kansanedustajaksi Perussuomalaisten listoilta v. 2023.
Hänelle on uskottu seuraavia tehtäväjäsenyyksiä:
- Tarkastusvaliokunta (varajäsen),
- Hallintovaliokunta,
- Lakivaliokunta,
- Tulevaisuusvaliokunta (varajäsen),
- Pohjoismaisen neuvoston Suomen valtuuskunta,
- Yleisradio Oy:n hallintoneuvosto.

Tampereen yliopiston punainen enemmistö luuli ja uskoivat tuhonneensa Joakimin uran ja tulevaisuuden vaan kuinkas kävikään...? DD
11250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vasemmistoryhmittymät ovat vieläkin täysin eri mieltä Vegeliuksen kanssa.
Toki se kummastuttaa täysijärkisiä ihmisiä.

Äänestä

Odotellaan uusimpia
Tutkimustuloksia.

Äänestä

Ai taas tää aloitus. Moneskos kerta jo?

Mutta vastaus on "ei" myös tänään.

Ja tuonhan takia mm. Alex on seuraava Suomen Tasavallan Presidentti.

Äänestä
  • Ei ole Vegestä ennen aloitusta tehty.

    Olen pohtinut että onko niin että ne ihmiset jotka ulvovat että Kuussa on käyty uskovat myös hartaasti että miehet voivat synnyttää?
    Molemmat asiathan ovat mahdottomia.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei ole Vegestä ennen aloitusta tehty.

    Olen pohtinut että onko niin että ne ihmiset jotka ulvovat että Kuussa on käyty uskovat myös hartaasti että miehet voivat synnyttää?
    Molemmat asiathan ovat mahdottomia.

    Miksi rinnastat kaksi täysin eri asiaa? Ei noilla ole mitään tekemistä keskenään.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Miksi rinnastat kaksi täysin eri asiaa? Ei noilla ole mitään tekemistä keskenään.

    Sanoin jo kerran että molemmat ovat täysin mahdottomia asioita sekä irrallaan todellisuudesta.
    Se niitä yhdistää.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sanoin jo kerran että molemmat ovat täysin mahdottomia asioita sekä irrallaan todellisuudesta.
    Se niitä yhdistää.

    ... ja olin oikeassa etä todellakin on ihmisiä jotka pitävät noita kahta asiaa oikeina.
    Sinä olet siitä esimerkki kun vedit herneen nenääsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    ... ja olin oikeassa etä todellakin on ihmisiä jotka pitävät noita kahta asiaa oikeina.
    Sinä olet siitä esimerkki kun vedit herneen nenääsi.

    Itenhän sinä pidät noita verratavina asioina ja vedit herneen nenääsi.
    Kuussa on ihan todistettavasti käyty.
    Mies ei edelleenkään kykene synnyttämään.
    Mikä noissa faktoissa on noin vaikeaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sanoin jo kerran että molemmat ovat täysin mahdottomia asioita sekä irrallaan todellisuudesta.
    Se niitä yhdistää.

    Mikä sinusta on mahdotonta kuussa käynnissä? Todisteet kertovat selvästi että siellä käytiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mikä sinusta on mahdotonta kuussa käynnissä? Todisteet kertovat selvästi että siellä käytiin.

    Kuussa käytiin 1960-luvulla, jolloin sukupuolia oli (kuten on edelleenkin) tasan kaksi ja tuolloin haihattelijat ohjattiin hoitoon tai oikeisiin töihin.

    Äänestä

Minä en halua
Synnyttää,
En kyllä voikaan
Anatomisista syistä
Johtuen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ViktorAtaman kirjoitti:

Tätä asiaa pohdittiin 2020 Tampereen Yliopiston kurssilla ja myötämielinen hyminä täytti auditorion.
Yksi nuori opiskelija rohkeni julkisesti vastustaa ajatusta. Sanoi että on vain 2 sukupuolta jotka määräytyvät synnyinhetkellä.
Asiasta nousi valtaisa myrsky ja kyseinen opiskelija erotettiin kyseiseltä kurssilta.

Kyseinen opiskelija oli Joakim Vigelius. Hänet valittiin kansanedustajaksi Perussuomalaisten listoilta v. 2023.
Hänelle on uskottu seuraavia tehtäväjäsenyyksiä:
- Tarkastusvaliokunta (varajäsen),
- Hallintovaliokunta,
- Lakivaliokunta,
- Tulevaisuusvaliokunta (varajäsen),
- Pohjoismaisen neuvoston Suomen valtuuskunta,
- Yleisradio Oy:n hallintoneuvosto.

Tampereen yliopiston punainen enemmistö luuli ja uskoivat tuhonneensa Joakimin uran ja tulevaisuuden vaan kuinkas kävikään...? DD

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu