Työnantajat pilkkaavat jo työttömiä työhaastattelussa

YLE kirjoittaa nyt jutussaan.

Eräälle miehelle työnantajat olivat nauraneet haastattelussa räkäisesti, että haluttiin vain nähdä miltä kaksi vuotta työttömänä ollut mies näyttää.

Eräälle naiselle sanottiin, että hänen kuvansa seeveessä on niin ruma että siitä puuttuu vain (poonus) sätkä hampaista.

Tällaista on meininki nykyään. Se ei ollut ainutlaatuista kun Lieksan lehti aikanaan pilkkasi Lieksan työttömiä.
44618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Se on hyysäyksen tulos kun ennemmin sohvilla makoillaan kun mennään töihin, kirjoitettiin Lieksan lehdessä edellisen päätoimittajan aikana.

Äänestä

työtön 9euroa ponppii kuntouttavaan työtoimintaan panemaan paljaalla parastaan

Äänestä
  • Parempi sekin kun sulle ei kukaan antas edes kumin kanssa ainakaan sellanen jolla jotain järkeä on korvienkin välissä

    Äänestä

”Kun hallintokoneisto paisuu, se muodostaa yhteiskuntaluokan. Se ei enää palvele kansaa, eikä siihen pyrikään.Virkakoneisto elää omaa elämäänsä ja kansan on palveltava sitä”.

Äänestä
  • Miksei työtön losauttanut turpaan moista työhaastattelijaa? Ihan silleen kunnolla ja olan takaa että olisi haastattelija saanut molemmat silmät mustaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miksei työtön losauttanut turpaan moista työhaastattelijaa? Ihan silleen kunnolla ja olan takaa että olisi haastattelija saanut molemmat silmät mustaksi.

    Hyvä sanoo sitten haastattelijalle että ootpa sinä nii ruman näkönen jotten minä taida sinun hommiis lähtee,kylläpä nämä kynäniskat kahtoo ketä on vara pomputella ja ketä ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miksei työtön losauttanut turpaan moista työhaastattelijaa? Ihan silleen kunnolla ja olan takaa että olisi haastattelija saanut molemmat silmät mustaksi.

    Olis raukka nostan varmaan syytteen vaikka itte päätään rääpi ensin

    Äänestä

Pilkkanaan pitävät vituttaa suoraan sanottuna lähetellä työhakemuksia nälvitään tai luvataan työhaastatteluun kutsua eikä tule mitään vaik kyselee perään näin Lieksassa.

Äänestä
  • Näin se just Lieksassa menee luvataan ja mitään ei kuulu työtön saa soittaa perään ja luvataan uudestaan ja mitään ei kuulu sittenkään.

    Äänestä

Kätkättäähän ne jo television mainoksissa työttömälle Lieskalaiselle ponppialle oikotietä. Paljaalla pitäs vedellä pillüün

Äänestä

Ei ole työpaikkoja ja palkanmaksajia.
Tällainen viesti poistettiin.
Kenen mielestä sääntöjenvastainen?

Äänestä
  • Silti te toimisto pakottaa Lieksan kaikki työttömät pommittamaan työhakemuksilla Lieksan muutamaa työnantajaa jotka eivät halua ottaa ketään. Ei mitään järkeä.😅 Tulee mieleen hölmöläistarinat paitsi että tämä on totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Silti te toimisto pakottaa Lieksan kaikki työttömät pommittamaan työhakemuksilla Lieksan muutamaa työnantajaa jotka eivät halua ottaa ketään. Ei mitään järkeä.😅 Tulee mieleen hölmöläistarinat paitsi että tämä on totta.

    No spinderholts nyt kuulemma työllistää "asenne ratkaisee" paitsi että asenne ei ole kaikki terveys ja kunto ratkaisee jos ei ole terveyttä rankkaan ruumiilliseen työhön mikään asenne tuskin ratkaisee mitään.

    Äänestä

  • Homojen

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Asenne ratkaisee ei riitä. Ihan paska puhetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    No spinderholts nyt kuulemma työllistää "asenne ratkaisee" paitsi että asenne ei ole kaikki terveys ja kunto ratkaisee jos ei ole terveyttä rankkaan ruumiilliseen työhön mikään asenne tuskin ratkaisee mitään.

    Paljonko siellä maksetaan palkkaa. Kuullut että huonot palkat.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Silti te toimisto pakottaa Lieksan kaikki työttömät pommittamaan työhakemuksilla Lieksan muutamaa työnantajaa jotka eivät halua ottaa ketään. Ei mitään järkeä.😅 Tulee mieleen hölmöläistarinat paitsi että tämä on totta.

    Ei se työttömien syytä ole, vaan työnantajien. He vain pitävät itseään niin paljon parempina, että voi irvailla. Samanlaisia ihmisiä olemme kaikki, ulkonäölleen ei kukaan voi mitään.
    Toisten ylenkatsominen ja pilkkaaminen osoittaa typeryyttä ja ilkeyttä. Luulisi aikuisten ihmisten osaavan olla asiallisia kaikkia kohtaan, eikä se työpaikkojen kysely ole ole väärin. Sehän vain osoittaa kiinnostusta ao firmaa kohtaan. Näillä pikkukylillä yrittäjät luulevat olevansa Luojasta seuraavia, vaikka menisi kuinka huonosti.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Paljonko siellä maksetaan palkkaa. Kuullut että huonot palkat.

    Mikä sinun mielestäsi olisi se sopiva tai hyvä palkka? Se, jolla menisit työhön, jos pääsisit? Miten paljon enemmän kuin nykyinen liksasi?
    Kauanko olet ollut työtön, oletan että kauan. Ei ne duunarin palkat kaksisia ole, nouseehan nekin, kun on kauan samassa paikassa ja muutaman kympin yleiskorotuksen yhteydessä. Jos saa vuorotyön, (johon tuskin nykyisin menee kukaan) saa ilta-yö- ja viikonloppulisät.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Vastaan: Nykyinen elämäntilanne ja tulot ovat sellaiset, että en lähde aikaani ja tietotaitoani tuhlaamaan alle viiden tonnin.
    Tiedän, että palkkataso on Lieksassa huono. Minun mielestäni työntekijälle, oli hän millä alalla tahansa, pitää jäädä puhtaana käteen vähintään kaksi ja puoli tonnia. Siis vähintään, jos kuvittelette saavanne Lieksaan ostovoimaa ja nuorille tulevaisuudenuskoa perustaa perhe.
    Vaikka itsellä on kaikki hyvin, osaan asettautua myös niiden asemaan ja puhua puolestaan, joilla ei ole toimeentuloa. Lieksa on profiloitunut työttömien haukkumiseen ja syyllistämiseen. Siihen toivon asennemuutosta. Ei enää niin, että "ennemmin maataan kotona sohvalla kuin lähdetään töitä tekemään"!
    Vähän sivistyneempää käytöstä. Kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei se työttömien syytä ole, vaan työnantajien. He vain pitävät itseään niin paljon parempina, että voi irvailla. Samanlaisia ihmisiä olemme kaikki, ulkonäölleen ei kukaan voi mitään.
    Toisten ylenkatsominen ja pilkkaaminen osoittaa typeryyttä ja ilkeyttä. Luulisi aikuisten ihmisten osaavan olla asiallisia kaikkia kohtaan, eikä se työpaikkojen kysely ole ole väärin. Sehän vain osoittaa kiinnostusta ao firmaa kohtaan. Näillä pikkukylillä yrittäjät luulevat olevansa Luojasta seuraavia, vaikka menisi kuinka huonosti.

    Lieksan ns. "yrittäjät". 🤭 Velalla eläjiä jotka luulevat olevansa oikeita johtajia.

    Äänestä

Lieksan valtuustopuheissakin on kuultu työttömien syyllistämistä.

Äänestä
  • Taitaa tulla yhden miehen suusta.

    Äänestä

  • Sen verran hullu kaupunki, että turha odottaa
    yhteishenkeä. Ensin pitää kaupunginjohdon ja valtuuston vaihduttava. Valtuutettu joka on istunut jo kaksi kautta, vaihtoon. Pitää itsekin ymmärtää missä kohtaa horisee ja ei ole enää kykenevä tehtäviin.

    Äänestä

Työnantajat saavat palkata mustalaisia ja vammaisia hantti hommiin?😝

Äänestä
  • Juu. Miulla työkyvyttömyyseläke kuten unskilla ja muilla kantasuomalaisilla työnvieroksujilla😝

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Juu. Miulla työkyvyttömyyseläke kuten unskilla ja muilla kantasuomalaisilla työnvieroksujilla😝

    Työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse helpolla. Moni vakava sairaus ei näy ulospäin.

    Äänestä

Kauppaan voi päästä hyllyn täyttäjäksi neljäksi tunniksi päivä.
Siitä ei kyllä montakaan ropoa makseta. Eikö se ole ihan joutava ja turha homma, tehköön kauppias itse, yksi tekeekin niin, ihan sillä muutamalla roposella.

Äänestä
  • Neljän tunnin työ olemattomalla palkalla on ihmisen nöyryyttämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Neljän tunnin työ olemattomalla palkalla on ihmisen nöyryyttämistä.

    Huono hermoinen työnhakija saattaisi nöyrytys tilanteessa laskea veret pihalle nöyryyttäjästä, jos sattuu olemaan puukko mukana.

    Äänestä

puhelinnnauhoitus päälle kun menee haastatteluun ja sitten You Tubeen

Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

Rupeevat työnantajat kyllästyyn näihin en ny muista montako työpaikkaa piti hakea viikossa tai kuukaudessa. Haettava on vaikka tietää ettei sovi työhön.
lapsellista ihmisten kiusaamista. Kaikkien.

Äänestä
  • Joka viikko pitää normaalisti hakea yhtä työpaikkaa. Ja kun Lieksassa ei hirveesti niitä työpaikkoja ole, niin kyllä niitä turhia hakemuksia sataa varmaan aika paljon jokaiselle Lieksan työnantajalle.

    Lisäksi pitää hakea jotain pakosta, vaikka ei pystyisi koko työhön, eli vaikka jostain syystä työnantaja haluaisikin työntekijän, hakija ei pysty työtä tekemään vaikka on ollut pakko lähettää hakemus.

    Kyllä nyt on äly huipussaan, sano.

    Äänestä

Kyllähän se melkonen näky kun pulipenkiltä menee työhaastatteluun.

Äänestä
  • Voishan sitä olla töissä kun ahti karjalainenkin oli, eli kokoajan kännissä.

    Äänestä

Voi kuule mä olisin naurannu tollaselle pomolle päin naamaa et silti mä saisin halutessani helpommin pillua kun sinä sinä tuskin saisit edes maksamalla

Äänestä
  • Kyllä ne elukoitaan nai ilmaseksi

    Äänestä

Hyvä. Tuo on juuri oikea toimintatapa. Ihmettelin kovasti ettei näitä työnhakijoita kuitenkaan hakattu ja nöyryytetty. Rehellisesti vain kerrottiin asiat. Asiallisesti kyllä toimittu, vaikka itse olisin häpäissyt heidät kaikki ja nöyryyttänyt nuolemaan varpaan välini puhtaaksi juustosta.

Äänestä

Kuntoutuslääkäri osoitti väitöskirjassaan, että pitkäaikaistyöttömistä huomattava osa on todellisuudessa työkyvyttömiä. Taustalla on hoitamattomia mielenterveyden ongelmia, oppimiskyvyn häiriöitä ja neuropsykiatrisia sairauksia, jotka vaikuttavat heidän toimintakykyynsä.

Äänestä
  • Tämän ilmiön huomaa myös täällä. Olen pannut pitkäaikaistyötöntä paljaalla.

    Äänestä

  • Myös tuki- ja liikuntaelinsairauksia on paljon. Pohjois-Karjala on hyvin sairasta aluetta ja perinnöllisyystekijät juurikin näissä "mielenterveyden ongelmia, oppimiskyvyn häiriöitä ja neuropsykiatrisia sairauksia".

    Äänestä

Nykytyöelämä on suunniteltu täydellisiä ihmisiä varten ei voi laittaa kuvaa seeveehen jos on niin ruma että työnantaja kuolee nauruun jo sen nähdessään ei voi olla ruma asiakaspalvelija pitää olla täydellinen

Äänestä
  • Tai jos ei täydellinen tai ainakin siedettävä mitä ruma ei ole mitä korkeampi virka sitä kauniimpi ja täydellisempi pitää kuitenkin olla

    Äänestä

Voi sitä kuvaa käyttää mökillä tikkatauluna

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

YLE kirjoittaa nyt jutussaan.

Eräälle miehelle työnantajat olivat nauraneet haastattelussa räkäisesti, että haluttiin vain nähdä miltä kaksi vuotta työttömänä ollut mies näyttää.

Eräälle naiselle sanottiin, että hänen kuvansa seeveessä on niin ruma että siitä puuttuu vain (poonus) sätkä hampaista.

Tällaista on meininki nykyään. Se ei ollut ainutlaatuista kun Lieksan lehti aikanaan pilkkasi Lieksan työttömiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu