Kirjoitin joitakin otteita Lutherin 1.Moos.kirjan selityksen uusimmasta käännetystä osasta. (Kolmas osa.)
Otteita jakeiden 19:4-8 selityksen kohdalta. Luther:
Mooses jatkaa hirvittävän synnin kuvaamista. Minä en kuitenkaan kovin mielelläni viivy tässä kohdassa, sillä saksalaisten korvat ovat vielä viattomia ja puhtaita tämän luonnonvastaisuuden asiassa, vaikka tällainenkin lankeemus muiden syntien tapaan on huomaamatta tunkeutunut meille jumalattomien sotamiesten ja turmeltuneiden kauppiaiden välityksellä.
... Näemmehän, että kun synnit tulevat tavaksi ja suruttomat ihmiset suosivat niitä, Jumalan kosto on heti seurauksena. Oppikaamme siis pelkäämään Jumalaa ja aseistautumaan lihaa ja Perkelettä vastaan, ettemme syöksyisi noin häpeällisiin synteihin, joita Jumala ei voi jättää rankaisematta. Mooses kuvaa kyllin huomiota herättävin sanoin ihmissuvun kurjuutta ja onnettomuutta.
...
Siltikin on kauheaa kokea ja nähdä, kuinka suuri on Saatanan mahti sen jälkeen, kun ihminen kerran on väistynyt Jumalan pelon tieltä. Ei Saatana lakkaa ajamasta ihmistä synnistä toiseen. Tätä on hyödyllistä ajatella ja se kehottaa rukoukseen.
Sodomalaiset poikkeavat muista aivan erityisesti siinä, että he eriytyen luonnollisesta halusta ja kaipauksesta, jonka Jumala on istuttanut meidän luontoomme niin, että mies tuntee halua naista kohtaan, poikkeuksellisesti tavoittelevat sitä, mikä on täysin luonnonvastaista. Mistä tämä kierous? Epäilemättä Saatanasta, joka sen jälkeen kun jumalanpelon tieltä on lähdetty, painostaa luontoa niin ankarasti, että sammuttaa luonnonmukaisen halun ja virittää toisenlaisen, joka on vastoin luontoa.
Mooses korostaa suuresti tätä syntiä lisätessään törkeän huudon, joka on kaikkien terveiden ihmisten korvissa sietämätön: "Tuo tänne ne miehet ryhtyäksemme heihin." Tätä ei huuda yksi ja toinen vaan kaikki kaupunkilaiset, nuoremmat ja vanhemmat sekä viranomaiset.
...
Kaiken tämän tarkoituksena on kuvata parantumatonta vimmaa ja syntiä, jolle ei mitään enää voi tehdä. Kunnon Loot yrittää kuitenkin terveellä opetuksella ja houkuttelevalla kehotuksella tyynnyttää kansalaistensa raivoa. Turhaa kaikki, yhä enemmän he vain kiihtyvät.
...
Tässä näet nyt sodomalaisten synnin suuruuden, jota ei millään keinoin voitu korjata. Jumalan sanaa he suorastaan halveksivat.
Luther:
Samoin jos piispa havaitsee Kirkossa harhoja, lahkoja tai tapainturmelusta eikä korjaa asiaa eikä sulje katumattomia seurakunnan ulkopuolelle, hän tekee itsestään syyllisen kaikkiin noihin synteihin.
(s. 102, Tämän jakeen yhteydessä: Lootia kehoitetaan lähtemään sodomasta.)
Silloin kun Mooses, 4.Moos.16, oli hankkeissa rangaistakseen kapinalliset Daatanin, Abiramin ja Koorahin hän huusi toisille "Erottautukaa jumalattomista, ettette tekin tuhoutuisi" (4.Moos.16:24).
Olen siis oikeassa kun moitin antinomilaisia (lain hylkääjiä), jotka vakuuttavat etteivät lainomaiset uhkaukset kuulu Kirkkoon. On aivan varmasti Jumalan käsky, että synneistä tulee syyttää. Ei siis kenenkään tarvitse olla huolissaan siitä, että totuus herättää vihaa.
... Samoin saarnaaja moittikoon Kirkossa vapaasti sitä, mikä on pahennukseksi ja sulkekoon katumattomat ehtoolliselta ja muista pyhistä toimituksista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.