Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ilmastohuijausta on vastustettava kaikin keinoin.

Anonyymi-ap

Meille syötetään jatkuvasti väärää tietoa ilmastonmuutoksesta. Esim. näytetään kuvia ja videoita mm. Grönlannin jäätiköiden vesivirtauksista. Samalla vaietaan siitä, että Grönlannin jäätiköiden sulaminen johtuu pääasiassa geotermisen aktiivisuuden vuoksi. Sen ohella esitellään dramaattisia kuvia ja videoita napajäätiköiltä lohkeavista paloista, mutta vaietaan siitä, kuinka navoille on kertynyt vuosi kausia miljardeja tonneja uutta lumimassaa.

Golf-virran heikentymisellä pelotellaan, vaikka sen todellinen lämpövaikutus on alle puoli astetta. Kaikki ilmastohysteriaan sopivat arviot ja laskelmat perustuukin n. 150 vuotta sitten syntyneeseen uskomukseen, eikä sitä haluta muuttaa juuri sen vuoksi, että se sopii sellaisenaan erinomaisesti ilmastohysteriaan.

Ilmastonmuutosta "todistamaan" on myös käytetty jääkarhujen kuvia ja kirjoiteltu niiden ahdingosta. Kuitenkin tässä on vain hakemalla haettu riutuneita, vanhoja yms. sopivia yksilöitä, joista yleistetään jääkarhujen tilanne, sekä kuinka se "todistaa" ilmastonmuutosta. Samalla vaietaan siitä, että jääkarhujen määrä on vain kasvanut esim. Kanadan alueilla.

Hiilinielun kapasiteetti Suomessa oli jopa ylpeyden aihe. Samoin se, kuinka Suomi on maailman huippumaita saasteettoman energian yms. kehityksessä. Silloin olikin arkipäiväistä tietoa, että suomalaisten hiilijalanjälki on n. puolet hiilinielun kapasiteetista. Tietenkin tähän piti puuttua, koska se on täysin ristiriidassa ilmastohysteria kanssa. Valtamediassa ryhdyttiin esittämään tietoa, että laskelmat on tehty "väärin" ja esiteltiin se "oikea" laskutapa. Näin saatiin suomalaisten hiilijalanjälki nousemaan reilusti ja uhkailtiinpa päälle myös hiilinieluvelalla. Kun NASA julkaisi tiedotteen, jossa esiteltiin mittaustulokset eri maiden hiilinieluista, oli niissä Suomi vihreällä, mikä tukee aiempaa laskutapaa. Ilmastoalarmistit riensivät välittömästi someen parkumaan, kuinka NASA valehtelee ja laskee väärin.

Tässä vain jäävuoren huippu siitä, miten laajamittaisesta huijauksesta on kyse. Surullista on nähdä miten tänäkin päivänä monet niin vahvaa uskoa uhkuen esittelevät tietojaan, jotka "todistaa" tulevaa ilmastokatastrofia.

23

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älähän ny ressaa ittees.
      Kato ku peruSSki on myöntänyt että ilimastonmuutos on totta.
      Ne nimittäin pari iltaa sitte veti näillä sivvuilla pitkät litaniat kirijotuksia missä
      haukuttii Sanna Marin taas kerran pataluhaksi.
      Kato ku se matkustelee myötäänsä ulukomailla lentsikoilla ja siis
      näillä turhilla lentelyillä edesauttaa ilimaston ennenaikaista lämpenemistä
      että siinäs kuulit.

      • Anonyymi

        Sekaisin?

      • Anonyymi

        Tapparan hiilijalanjälki on raju.

        Lätkäporukat ei välitä mistään mitään , hehän ovat kunkkuja

    • Anonyymi

      Voi sinua.

      • Anonyymi

        DDT on saatava myyntiin jotta sitä voi ostaa , on hyvää tavaraa .

    • Anonyymi

      Vainoharhainen salaliittovouho taas taistelemassa kuvittelemaansa salaliittoa vastaan. Mistä näitä ajattelemiseen kyvyttömiä vammailijoita aina löytyy.

      • Anonyymi

        Missäkohtaa näet aloituksessa salaliittoasi? Aloitus toi esille vain tosiasiat.

      • Anonyymi

        Vieläkö joku kuvittelee, että maailmassa ei ole jo vuosikymmenet ollut salaliitto? WEF, YK, CIA, IMF, vapaamuurarit, katolinen pakanauskonto, ekumenia, kommunismi, lääketeollisuus, Bilderberg... Harva tietää salaliiton täsmällisen rakenteen, mutta sen olemassaolon kieltää vain tyhmin väestönosa.

        Mihin kaikki tämä salaliittoutuminen on johtamassa? Minusta on selvä, että kurjistetut kansat pian huutavat avukseen suurta johtajaa, omien huonojen hallitustensa sijaan. Ja se maailmanhallitsija nousee ja ottaa vallan. Raamatussa häntä nimitetään antikristukseksi. Se kestää vain seitsemän vuotta, mutta on hirvein aika, mikä ihmiskuntaa on koskaan kohdannut. Se alkaa pian. Se saattaa alkaa uskovien kristittyjen ylöstempauksella tai psalmin 83 sodalla Israelissa; siinä Jumala tuhoaa vihollisjoukkiot kuten Hamas, Fatas, Hizbollah ja Hutit. Israel laajentaa aluettaan ja rakentaa temppelinsä. Antikristus lupaa heille seitsemän rauhan vuotta, näin monet ainakin tulkitsevat. Viimeinen puolikas on juutalaisille niin kauheaa, että lopulta he huutavat avukseen Jeesusta Messiastaan. Silloin Jeesus tulee takaisin, tuhoaa vihollisensa Harmagedonissa ja asettuu hallitsemaan Jerusalemiin. Luulen, että salaliittojen pohjimmainen johto on suoraan saatanan vallassa ja tähtää siihen, että Raamatun profetiat eivät totetuisi. Ei huolta. Ne toteutuvat.

    • Anonyymi

      Jääkarhut ovatkin lisääntyneet Kanadan pohjoisrannikolla.
      Jäät ovat sulaneet merestä ja jääkarhut majailevat maissa ja yrittävät opetella kasvissyöjiksi.

      • Anonyymi

        Oottako nähneet tvkuvia jäätiköiden sulamisesta? No varmaan ootte, ja olette myös huomanneet miten likasta tummaa ja paskasia, ne romahtavat jäälohkareet ovat. Siis korkealla lentävien matkustaja ja sotakoneiden tuhkat ja noet sekä muut paskat tuulet vie napajäätiköille, jossa kylmä ilma tuone ne alas ja tumma jää sitoo auringon lämpöä tehokkaasti kuten kaikki hivin tiedämme sulattaen jäätä vauhdilla, siis vaikka ilmassa olis pakkasta aikalailla. Siis lentosaasteista johtuu jäätiköiden sulaminen.
        2000 luvun alussa säätieteilijät ennustivat, että 10 - 20 vuoden kuluttaa lunta ei Oulun korkeudella enää juurikaan talvisin ole, koska ilmasto lämpenee niin äkkiä. Eipä tuo ilmasto näytä lämmenneen, päinvastoin nyt on ollut niin pitkä, kylmä ja runsasluminen talvi, että sitä ole nähty mies muistiin. Koko pohjoinen pallonpuolisko ei ole ollut näin pitkään kylmä vuosikymmeniin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä puhuu todellinen aivopesun uhri...

        Ilmastointihysteriaan voisi luottaa enemmän, jos mediassa hohkattaisiin toiveikkaan ilahtuneesti näistä lumisista pakkasista, eikä sivuutettaisi niitä vaikenemalla. Jos vain erityisen lämpimät säät kelpaavat raportoitavaksi, niin kertoohan se kieroutumasta. Ja välillä höpistään, että ei se ole ilmaston lämepenimistä, vaan muutosta. Kuitenkin heti perään puhuvat, miten monta astetta on 'kriittinen raja'. Viel 70-luvullahan uhkailtiin ilmaston jäähtymisellä. Kun se ei pelottanut tarpeeksi, siirtyivät 'lämpenemiseen'. Kun yrittää pitää yllä valhetta, helposti jää kiinni jossain kohtaa. Nämä alarmistit ovat olleet housut kintuissa jo kauan. Ympäristön saastuminen on ongelma. Siitä kuitenkin puhutaan paljon vähemmän kuin vielä 80-luvulla.

    • Anonyymi

      Gretan voi syöttää jääkarhulle!!!

    • Anonyymi

      Mitä sitten tapahtuu kun lopulta homma leviää käsiin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Syöpä sairaudet ja Persut tekevät hyvää ihmisille . Kiittää pitää jos omalle kohdalle sattuu .

    • Anonyymi

      Kokeile lisätä pari rullaa alumiinifoliota koko pääsi ympärille. Näyttää ettei nykyinen määrä riitä mihinkään.

      • Anonyymi

        Meinaatko tänään mennä istumaan ajoradalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko tänään mennä istumaan ajoradalle?

        Tarkoitatko kulkuneuvon kanssa vai ilman sitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko kulkuneuvon kanssa vai ilman sitä?

        Kesällä ilman.

    • Anonyymi

      Ilmastonhuijaus on osa meidän "hallitsijoiden" valtapolitiikasta. Kun vain lampaat ottaisivat edes prosentin omista aivoistaan käyttöönsä ja avaisivat silmänsä todellisuuteen, niin pääsisimme heistä eroon:
      https://rumble.com/v2xogw8-the-reptilian-agenda-explained.html
      The Reptilian Agenda explained - THEY CONTROLLED the EARTH as PRISON PLANET

      WHY DO YOU THINK ITS CALLED THE DRACONIAN LAW ENFORCEMENT...
      -
      THEY LIVE - Obey was a DOCUMENTARY
      Katsokaa tämä vanha elokuva. Se on oikeasti dokumentti maasta.

    • Anonyymi

      Ajatelkaa aivoillanne.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2172
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1886
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1558
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      71
      1550
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1462
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      22
      1379
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1342
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1291
    Aihe