Päästöt ja jälkikustannukset ympäristölle ovat suuremmat kuin normaalin polttomoottoriauton päästöt sen koko elikaaren aikana.
Näistä vähemmän puhuttu. esim akun valmistus kaivoksissa paljonko louhinta syö.
Valmistus ja käyttö. elinkaaren päässä uusi akku maksaa niin paljon että menee koko auto lahtiin, useinmiten. Sähkökin pitää tuottaa, kaukana 0-päästöstä. Jo seassa uusituvaa polttoaineessa, saadaan jo lähes täysin uudistuvaakin 20-30 snt kalliimmalla.
Milloin kupla puhkeaa?
Sähköautojen akkujen valmistukset
6
172
Vastaukset 6
EU:n lainsäädäntö energiasektorilla on nyt lukittu autoissakin sähköinfraan. Hulluutta se. Teknologia ei vielä ole sillä tasolla, että edes nykyisten sähkökumipyörien elinkaaritaseet olisivat ympäristön kannalta plussalla. Itse asiassa päin vastoin. Nyt edetään liian suurin harppauksin. Ei jatkoon.
Ydinvoimalat, itse olin niitä alkuunsa vahvasti vastustamassa rakkaiden poliitikkoystävieni kanssa järjestötoiminnassa, Satu Hassi, älä nyt lue...
Mikä onkaan ydinvoimalainfran ekotase kehdosta hautaan... joskus joku sai minut uskomaan, että sillä olisi merkitystä. Nyt ja nytkähdys eteenpäin olen sitä mieltä, että ne on kuitenkin ihmiskunnan rämeisiä polkuja, oli sitten kyse etiikasta ja/tai uskonnosta. En hyväksy sotaa missään muodossa.- Anonyymi
Sähkö-auto on vihervasemmiston ja Sanna Marinin suuri kusetus.
- Anonyymi
POKS!
https://www.is.fi/autot/art-2000010288063.html
"Sähköautojen päästöverottaminen alkaa
Sähköautojen aika virallisesti nollapäästöisinä ajoneuvoina päättyy. Samalla alkaa myös sähköautojen päästöpohjainen verottaminen." - Anonyymi
Eikä-sanan eteen ei tule pilkkua.
Kapikin neuvoi että pilkun paikka on lopussa.
Ja ihan lopussa on PISTE.
Näin kommarit neuvoo. - Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
🔞 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18287667
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551