Petossarjan selvittäminen alkoi, kun poliisi sai tutkintapyynnön lievästä nettipetoksesta syyskuussa 2023. Asianomistaja oli ostanut 250 eurolla tuotteita Facebookissa, eikä hän saanut myyjältä tuotteita tai rahoja takaisin.
– Pian poliisi alkoi saada lukuisia muita ilmoituksia epäillyistä petoksista, joissa myyjä oli käyttänyt eri nimiä. Tapauksissa toistui usein sama tilinumero, johon asianomistajat olivat maksaneet ostoksia. Teoissa kuitenkin käytettiin useita eri pankkitilejä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teppo Viljanen.
Tuotteiden joukossa oli muun muassa merkkivaatteita ja -laukkuja, koruja, kenkiä, sisustustekstiilejä ja -esineitä, huonekaluja sekä harrastusvälineitä. Asianomistajien maksamat summat vaihtelivat alle 100 eurosta lähes 900 euroon.
Olemattomien tavaroiden myymiseen epäilty käytti Tori.fi:tä, Facebook marketplacea ja muita vastaavia myyntialustoja.
Epäilty on edelleen vangittuna. Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan.
34-vuotias nainen nettikauppiaana vangittiin
Anonyymi-ap
3
291
Vastaukset
- Anonyymi
Lahjakas nainen
- Anonyymi
Tilaisuus tekee varkaan.
Onnistui ensimmäisellä kerralla ja homma lähti käyntiin kun oli niin helppoa.
Mutta että kallein ostos oli peräti 900€, niin sen ostajan luottamus huijariin oli kyllä suuri. Harvoinhan Torissa niin kallista tavaraa edes myydään, - Anonyymi
Tälläsiä myyjiä on. Tein itsekin joskus rikosilmon yhdestä myyjästä. Monet oli tehnyt samasta tyypistä. Tuomittiin, mutta rahoja ei saatu takaisin kun oli täysin varaton. Se on kyllä väärin. Eiköhän sossusta jotain rahoja kuitenkin saa. Niistä olis pitänyt maksaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1384096Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.382490Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442138Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet231174Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711082- 52992
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on34923Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63916- 44835
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies104825