Tätä lahkolaiset vihaavat ja aloittavat hengessä demonisoinnin jopa pieniä lapsia kohtaan väittäen että kasteella olisi Raamatusssa sanottuna alaikäraja.
Kaikki henget on koeteltava Raamatulla ja Jeesuksen esimerkillä.
Lahkolaiset ovat erimieltä tästä.
Jeesus ei käskenyt uudestikastamaan ja itsekin kävi Johanneksen kasteella.
Jeesus on parempi kristinuskon edustaja kuin helluntaipastori.
Kaikki henget on koeteltava Raamatulla ja Jeesuksen esimerkillä.
Lahkolaiset ovat erimieltä tästä.
Jeesus ei käskenyt uudestikastamaan ja itsekin kävi Johanneksen kasteella.
Jeesus on parempi kristinuskon edustaja kuin helluntaipastori.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Näkyykö usko päällepäin
a) pienessä lapsessa
b) helluntailaisessa
Ajattele syvällisesti älä lahkohengessä.
Tiedän paljon lahkolaisia joissa usko ei näy päällepäin.
Miten helluntaipastorin pojasta voi kasvaa homo ?
Näin kävi eräälle oululaiselle kansanedustajalle.
Voiko helluntaikastettu homo helluntaiopin mukaan olla uskossa ?
"Lihan teot ovat ilmeiset".
Jos haluaa olla uudestikastaja se on lihan teko.
Helluntailaiset ja samalla kasteella käyneet adventistit teeskentelevät olevansa uskossa.
Se on ainakin totta että kymmeniä helluntaiseurakuntia perustaneessa helluntaiapostolissa vaikutti sodoman ja sammakon muotoiset henget.
Henkivallat eivät kuole muuten kuin viimeisellä tuomiolla saavat rangaistuksen jota verrataan iankaikkiseen tuleen.
Helluntaiherätys meni sammakoksi.
Helluntaikirkon olemassaolon aikana (20 v) ei ole ollut mitään herätystä.
- "Jopa sinun ja sinun kansasi ja kaikkien sinun palvelijaisi päälle hyppii sammakoita."
Helluntaipastorien johdolla olisi syytä aloittaa rukoustaistelu henkivaltoja ja sammakoita vastaan.
"Rukoilkaa Herraa, että hän ottaisi pois sammakot vaivaamasta minua."
Hopi hopi pastorit.
Helluntailaisuudessa vaikuttaa heresia js sammakoiden lupaukset pastorien suulla.
Johannes kastoi parannuksen kasteella mitä vauvoille tehtävä pakkokaste ei edusta.
Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
Vauvoille suoritettavaa pakkokastetta ei voi edes kutsua Raamatullisessa mielessä kasteeksi. Siksi mitään uudelleenkastamista ei tapahdu.
Vauvojoen kaste edustaa Jeesuksen asettamaa kastetta, ei Johanneksen kastetta. Lapsen kaste on raamatullinen kaste
Lapsi kastetaan pakosta, ei omasta tahdosta. Aloittajan mukaan Johanneksen kaste on pakkovauvakasteen perusta.
Lahkolaisten anabaptismiin liittävän kastepaljun pohjalla on nähty akvaariopumpun vieressä sammakon näköinen kastedemoni.
"pohjalla on nähty akvaariopumpun vieressä sammakon näköinen kastedemoni."
Pakkovauvakastetut ovat mielenterveydeltään tätä tasoa.
Raamatullinen kristinnusko on pärjännyt ilman helluntailailaisuutta 1900 vuotta.
Helluntailaisuus kuuluu sarjaan uususkonnolliset amerikkalaiset harhaopit ja eksytykset.
nehän väitttää että lopunaikojen Pyhän Hengen vuodatus ei tarkoita helluntaintapahtumia joista Raamattu kertoo vaan se tapahtui helluntaiseurakunnassa 1800-luvun Amerikassa
Vakomekkoiset helluntailaiset eivät tee edes parannusta kastealtaalla.
Vain mehuakin ottavat Jeesuksen verenä.
Joka uskoo ja kastetsan se pelastuu
Teitkö kasteataalla parannuksen ja mistä synneistäsi ?
Jos osaa yhden raamatunjakeen ulkoa ei pelastu.
Herra Jeesus kuitenkin puhuu toisesta kasteesta, sekä omaltaan, että opetuslastensa osalle tulevasta.
Ja tämän Jeesus puhuu vuosia Johanneksen kasteen jälkeen.
38 Mutta Jeesus sanoi heille: "Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?"
39 He sanoivat hänelle: "Voimme". Niin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin;
( Mark 10)
Ei Johanneksen kastetta kukaan vihaa, mutta kastetta voidaan pitää kylläkin merkityksettömänä.
"Välillä Sonja kertoo näkevänsä kummeista, ketkä ovat olleet viihteellä ristiäisiä edeltävänä iltana. He huohottavat, hiki valuu ja he eivät haluaisi pidellä enää vauvaa sylissä.
Lisäksi osa vanhemmista supattaa keskenään, kun Sonja puhuu. Hänen on vaikeaa sulattaa sitä.
– Vanhemmat vaivautuvat kastamaan lapsensa, mutta se ei kuitenkaan merkitse heille mitään."
Lainaus tästä artikkelista:
https://yle.fi/a/74-20069503
Jos lähtökohta pahimmillaan kasteelle on tällainen, niin mistä kastettu lapsi saa opetuksen, hengellisen kasvatuksen?
Eikö ensin tulisi kummien ja vanhempien tehdä parannus ja kääntyä Herran puoleen, jotta tulisivat uskoon ja lapsi saisi asiaankuuluvan kasvun hengelliseen elämään?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Jeesus on se joka pelastaa joka aidosti uskoo, Jeesusta ei voi pettää, ei millään tempuilla.
Joh: 4:13 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen,
4:14 mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään".
Vesi on Jumalan sanan symboli ja elämän symboli, kaste on muistamista, rituaali.
Emme me rukoile kastetta vaan Jeesusta.
Helluntailaisuus edustaa sodomalaisuutta niinkuin 40 heluntaiseurakuntaa perustanut todisti.
Sokeat eksytetyt eivät osaa selittää henkikasteoppiaan ja kaatumisia.
Tämä käärmemäisyys kuuluu lahkolaisuuteen.
Ns. "uskovat" helluntailaiset eivät tee parannusta kastealtaalla.
Johanneksen kaste = Jeesuksen kasste
- Jeesus antoi esimerkin uskoville parannuksen teosta..
Ovatko helluntailaiset lahkolaisia ?
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Monet helluntailaiset uskovat että uudelleenkastaminen pelastaa ?
Uudelleen kastaminen on helluntaipastorin teko.
Mat 17:1 Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen.
Mar 1:9 Ja niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa.
Pitäköön helluntalahkolaiset omat hurmokset ja glossoliat jos ne ovat merkkinä henkikasteesta.
Helluntailaisuus on homomiesten (Parham+Olseni) perustama demoninen uskonlahko, paha eksytys ja heresia.
Kannattaa kiertää kaukaa.
Suomi24 on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.
Johanneksen kaste ei ole enää voimassa.
Nyt on voimassa lahkolaisuus ja uudestikastaminen.
Todisteita löytyy.
Ilman parannuksen tekoa ei pelastu edes helkuntailainen.
Heresissa voi uskoa mitä vain.
Raamatun ulkoaopittu peukkupaikka ei pelasta lahkolaista.
Johanneksen kasteen ja helluntaina alkaneen kristityksi kastamisen perusmerkitys on ihan sama. Syntien anteeksisaaminen.
Lahkolaiset pilkkaavat ehtoollista mehullaan.
Se on vain korvike viinille.
Jeesus ei
- puhunut glossoliaa
- kaatanut ihmisiä
Niinkuin helluntaiherätyksessä tehdään.
eikä kastanut vauvoja ei pitänyt rippikoulua eikä juopotellut joka viikonloppu kuten suuri osa luterilaisista.
ei hrannut ei tehnyt 10000 aborttia eikä huolinut joukkoonsa yhtään jumalatonta!
niinkuin tehdään luttereissa.
Jeesus kaatoi ihmisiä.
"He vastasivat hänelle: "Jeesusta, Nasaretilaista". Jeesus sanoi heille: "Minä se olen". Ja Juudas, joka hänet kavalsi, seisoi myös heidän kanssaan.
Kun hän siis sanoi heille: "Minä se olen", peräytyivät he ja kaatuivat maahan."
Jeesus edustaa altruismia hyvä hyvyyttä ja pyyteettömyyttä. Muut ovat Jeesuksen vastustajia. Usko ilman tekoja on hyödytön.
Gal:1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; ( armosta, ei ansiosta vaan hyvä hyvyydestä koska Jumala rakastaa ja pelastaa omasta hyvyydestään, Jumala on rakkaus. )
Helluntailaisuus on väkevä eksytys, heresia. Siinä annetaan keskeisille Raamatun asioille väärä merkitys.
Helluntailaisuus on henkivalta.
Sinä et ole Jumala, joka antaa elämän ja ottaa elämän. Et ole taivaan portilla tuomitsemassa helluntailaisia, niin miksi kähiset palstalla asioista, joihin sinulla ei ole osaa eikä arpaa?
Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
Viimeisenä päivä sinun pitää tehdä tili jokaisesta turhasta sanasta, jokaisesta pahasta ja ilkeästä postauksestakin!
KOROTAT ITSESI JUMALAKSI JA TUOMARIKSI!
helluntailaisuus ON eksytys > eksytettyjä .
kirja:
Harhaanjohtajat , Terho Miettinen , Raija Pelli , v. 2017
aika näyttää itsekunkin tekemiset ja lopputuomio on oikea, siellä ei anneta yhdyskuntapalvelua eikä ehdollista!
Pellin kirjassa kerrotaan: Helluntailaiset toi itsemurhan autolla tehneen helluntaisaarnamiehen ruumiin ja yrittivät sitä herättää henkiin.
Jokin yhteys sillä vainajalla oli Nokia pappiin, kun hänetkin oli pyydetty siihen tilaisuuteen mukaan?
Ei se pelkkä uskominen ihmistä pelasta, kuten käännyttäjät hokee.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Ihminen kun saadaan käännyttämällä tulemaan väärään lahkouskoon, kuten helluntailaiseksi.
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18288692
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞