Miksi kansallismielisyys on nykyisin paha?

Suomen nykymenoa ja varsinkin sen sananvapautta voi hyvin verrata Viron historiaan Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) vallassa.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008172157.html

Suomea johtaa nykyisin EU, jonka lisäksi on kansainvälisiä ryhmiä, joille annetaan vaikuttamisvaltaa kuin vaivihkaa. Talouskysymyksissä ja kansalaisten mielipiteiden muokkaajana toimii Maailman talousfoorumi (WEF).

On vaikeaa olla huomaamatta perussuomalaisiin ja muihin kansallismielisiin ja perinteisiä arvoja vaaliviin tahoihin kohdistuvaa avointa vihaa, joka tulee tietenkin eri punavihreää ideologiaa tuottavista lähteistä. Miksi näille on annettu valtaa vaikuttaa jopa suomen kielen yleiseen kehitykseen ja samalla kieltää perinteiset suomalaiset arvot?

Linkissä on muistojen siirtymä 1980-luvulle, jolloin itse kävin armeijan. Neuvostoliitto ei ollut vielä hajonnut ja oli YYA-sopimuksesta huolimatta ainoa Suomen potentiaalinen vihollinen. Ei koskaan tullut mieleenkään, että suomalaisen kulttuurin vaaliminen ja kyseinen ajattelu olisi jotenkin "perseestä", kuten nykyään saa kuulla. 🤔
Tuolloin suomalainen vastasi hyvinkin kymmentä r*ssää eikä vähiten hänen kansallismielisyytensä vuoksi.

Sitten vielä kysymys loppuun. Miten koette nykyään suomalaisen sisun ilmenemisen? Ovatko maahanmuuttajat ottaneet sen hyveenä ja haluavatko he toteuttaa sitä, kuten perinteisesti tässä maassa on ollut tapana?
107572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat
  • Siinä taas oikein vihan täyteinen viesti!!! Ressukka, ei hän osaa muuta ajatellakaan kuin tuota sarjaa, jota hän viljelee jatkuvasti!!

    Eikä tuo aiheuta muuta kuin tosi hauskan hetken ja naurattaa niin vietävästi!!!

    Jatkahan samalla tavalla, ehkä se päästää sinut tuosta valtavasta vihasta, mitä sisälläsi tunnut kantavan!

    Äänestä

Niin, nythän ovat siis kyseessä "kansallismieliset isänmaalliset patriootit", heitä tarkoitat?

He ovat venäjämielisiä isänmaanpettureita. Ei Mannerheimin ylistäminen tai sotaveteraanien kehuminen sitä miksikään muuta. Tai länsimaista demokratiaa kannattavien haukkuminen punavihreiksi kommunisteiksi.

Suomi kuuluu länteen, ei kumartelemaan "kansallismielisesti" venäjän nationalististen sortajien suuntaan.

1Äänestä
  • Tuo venäjämieliseksi haukkuminen on nykyisin yleinen tapa yrittää hiljentää kansallismieliset mielipiteet, vaikka venäjämielisiä oli 1980-luvulla pelkästään vasemmistolaiset ja kommunistit.

    Äänestä

  • Kaikki suomalaisia venäjämielisiksi haukkuvat ovat 100%:n todennäköisyydellä vihamielisten ulkovaltojen trolleja.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tuo venäjämieliseksi haukkuminen on nykyisin yleinen tapa yrittää hiljentää kansallismieliset mielipiteet, vaikka venäjämielisiä oli 1980-luvulla pelkästään vasemmistolaiset ja kommunistit.

    Tehdään toki sillä "haukkumisella" asia selväksi, venäjän asia ei ole Suomen, ellet halua myydä isänmaatasi. Miksi nyt haukutaan kommunisteiksi kaikkia muita paitsi todellisia kommunisteja? Johtuisiko se siitä, että nyky-vasemmisto on isänmaallista (kuten myös sotien jälkeinen maltillinen vasemmisto oli; demarit tekivät selvää kommareista). Mutta "kansallismieliset isänmaalliset patriootit" saarnaavat kuuliaisuuden venäjän suuntaan olevan sitä kansallismielisyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kaikki suomalaisia venäjämielisiksi haukkuvat ovat 100%:n todennäköisyydellä vihamielisten ulkovaltojen trolleja.

    USA on rahoittanut SDP-puoluetta, koska kommunismin pelko on ollut siellä niin suurta.
    Tuo yhteistyö heijastuu vielä nykyäänkin demareiden myötäillessä Bidenin hallintoa.

    https://yle.fi/a/3-5803088

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tehdään toki sillä "haukkumisella" asia selväksi, venäjän asia ei ole Suomen, ellet halua myydä isänmaatasi. Miksi nyt haukutaan kommunisteiksi kaikkia muita paitsi todellisia kommunisteja? Johtuisiko se siitä, että nyky-vasemmisto on isänmaallista (kuten myös sotien jälkeinen maltillinen vasemmisto oli; demarit tekivät selvää kommareista). Mutta "kansallismieliset isänmaalliset patriootit" saarnaavat kuuliaisuuden venäjän suuntaan olevan sitä kansallismielisyyttä.

    Että sinä olet sekaisin ja kuljet vielä vapaalla jalalla😅🤣🤣

    Äänestä

  • Sinä olet näitä:

    Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi

    Äänestä

  • Länsi elää Sodista. Niin on Aina ollut, ja tulee olemaan!

    Ukrainassa soditaan, jotta eurooppa lahjoittaa aseensa sinne. Ja, tilaa uudet Länneltä🤑🤑🤑🤑

    Tutkikaa historiaa.

    Britit ja Usa, ovat Aina Hyvissäajoin paikalla, jo ennen sodan syttymistä.

    Ukrainassa olivat reilu 10 vuotta ennen vuotta 2022....

    Briteille ja Usalle sota, on onnenpotku.

    Ukraina uhraa miehensä heidän vuokseen. Syytellen Venäjää, Afganistania, Jemeniä.... Ketä milloinkin..

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    USA on rahoittanut SDP-puoluetta, koska kommunismin pelko on ollut siellä niin suurta.
    Tuo yhteistyö heijastuu vielä nykyäänkin demareiden myötäillessä Bidenin hallintoa.

    https://yle.fi/a/3-5803088

    Nyt on tullut vedettyä foliohattu liiansyvälle, se vähäinenkin hapensaanti on loppunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Länsi elää Sodista. Niin on Aina ollut, ja tulee olemaan!

    Ukrainassa soditaan, jotta eurooppa lahjoittaa aseensa sinne. Ja, tilaa uudet Länneltä🤑🤑🤑🤑

    Tutkikaa historiaa.

    Britit ja Usa, ovat Aina Hyvissäajoin paikalla, jo ennen sodan syttymistä.

    Ukrainassa olivat reilu 10 vuotta ennen vuotta 2022....

    Briteille ja Usalle sota, on onnenpotku.

    Ukraina uhraa miehensä heidän vuokseen. Syytellen Venäjää, Afganistania, Jemeniä.... Ketä milloinkin..

    Ukrainassa soditaan 🤔 miksi.
    Koska ryssä hyökkäsi itsenäisenvaltion maille.
    Ryssä ja v.tun tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Sinä olet näitä:

    Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi

    Lainaus on siis presidentti Risto Rytin puheesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Nyt on tullut vedettyä foliohattu liiansyvälle, se vähäinenkin hapensaanti on loppunut.

    Hei tuota.. lue linkki ja kommentoi sitten ajatuksiasi.

    Äänestä

  • On aivan totta että vain putinisti haluaisi suomalaisten päättävän omista asioistaan. Suomalaisten rahat ja luonnonrikkaudet kuuluvat irroittamasti länsimaille. Suomalaisten ei pidä siis niihin kajota itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ukrainassa soditaan 🤔 miksi.
    Koska ryssä hyökkäsi itsenäisenvaltion maille.
    Ryssä ja v.tun tyhmä.

    Ja sitä ryssän hyökkäystä ennen tapahtui mitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Että sinä olet sekaisin ja kuljet vielä vapaalla jalalla😅🤣🤣

    Jotta sinä saisit elää vapaassa Suomessa. Menitkö jo sekaisin?

    Sotien jälkeen kommunisteja "lyötiin vasaralla" päähän ja maamme pelastui. Teitä Kremlille kuuliaisia "patriootteja" on nykyisin paljon vähemmän, joten mikäpä tässä... :-)

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Että sinä olet sekaisin ja kuljet vielä vapaalla jalalla😅🤣🤣

    Kuka hullu nyt enää edes ajattelee ystävyyttä tuollaisen roistomaan kanssa kuin tuo naapurimme Venäjä!! ?????
    Maa, joka hyökkää naapuriinsa hävittäen ja tappaen ja raiskaten siellä tuhottomasti, ei voi olla minkään eurooppalaisen ystävä, ei ainakaan niin kauan kuin PUTIN on vallassa. Se maa kasvaa kieroon koko ajan Putinin hallitessa!

    Putin kehittää Venäjästä Neuvostoliittoa mitä karmeimmalla tavalla!! Lapsetkin opetetaan pysyy kourassa ampumaan ja heittelemään miinoja. Jo on aikoihin eletty. Putin kasvattaa tuosta nuorisosta sotaisaa porukkaa, eikä se hyvältä vaikuta naapureita ajatellen.

    Ihmettelen vain, kuinka perheet hyväksyvät tuollaisen sotaisen kasvatuksen??? Normaali partiotoiminta on lapsille ja nuorille hyväksyttävää, mutta tuo tappamaan opettaminen on jo melko yliammuttua!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tehdään toki sillä "haukkumisella" asia selväksi, venäjän asia ei ole Suomen, ellet halua myydä isänmaatasi. Miksi nyt haukutaan kommunisteiksi kaikkia muita paitsi todellisia kommunisteja? Johtuisiko se siitä, että nyky-vasemmisto on isänmaallista (kuten myös sotien jälkeinen maltillinen vasemmisto oli; demarit tekivät selvää kommareista). Mutta "kansallismieliset isänmaalliset patriootit" saarnaavat kuuliaisuuden venäjän suuntaan olevan sitä kansallismielisyyttä.

    Niin kauan kun tyhmyys vastaa idioottimaisilla ilkeyksillä ei ole puhe suomalaisesta .
    Meillä on vapaus valita poliittinen näkökanta kaikilla joten miksi yniset siellä. Suomalainen on suomalainen vaikka ei välttämätä ajattele kuten sinä teet . Älä ole ryhmittämäsaä mitenkään eri koteloitiin ihmisiä vaan anna ihmisten ajatella ihan kun sinäkin —- omalla vakaumuksellaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Että sinä olet sekaisin ja kuljet vielä vapaalla jalalla😅🤣🤣

    Ressukka!!! Et sinäkään vallan viisaalta tunnu noine nauravine päinesi!!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Länsi elää Sodista. Niin on Aina ollut, ja tulee olemaan!

    Ukrainassa soditaan, jotta eurooppa lahjoittaa aseensa sinne. Ja, tilaa uudet Länneltä🤑🤑🤑🤑

    Tutkikaa historiaa.

    Britit ja Usa, ovat Aina Hyvissäajoin paikalla, jo ennen sodan syttymistä.

    Ukrainassa olivat reilu 10 vuotta ennen vuotta 2022....

    Briteille ja Usalle sota, on onnenpotku.

    Ukraina uhraa miehensä heidän vuokseen. Syytellen Venäjää, Afganistania, Jemeniä.... Ketä milloinkin..

    Mitä palturia sinä oikein latelet??? Jo voi olla kieroon kasvanut ihminen, joka tuota kirjoittelee!! Kyllä se oli Putin, joka tuon sodan aloitti ja sitä tuntuu jatkuvan. Putinin joukot vielä saavat tuntea kunnon vastuksen, kun Ukraina saa kunnollisen asetoimituksen länneltä.

    Venäjä, tuo roistovaltio, on tuhottava lopullisesti ja Venäjältä saatava pois nuo sodanlietsojat Putin ja oligarkit, jotta tuo maa joskus kehittyisi normaaliksi maaksi ilman jatkuvia sodanuhkauksia!!

    Kunnon demokratia Venäjälle ja pois nuo rahanahneet valtaa pitävät!

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    On aivan totta että vain putinisti haluaisi suomalaisten päättävän omista asioistaan. Suomalaisten rahat ja luonnonrikkaudet kuuluvat irroittamasti länsimaille. Suomalaisten ei pidä siis niihin kajota itse.

    Putinisti kyllä haluaisi olla päättämässä Suomen asioista!! Siihen viittaavat nuo lukuisat alueet, mitkä putinistit ovat hankkineet Suomesta strategisilta paikoilta!!

    Joten älä sinä puhu meidän luonnonrikkauksista, niitä ei hamua muut kuin PUTIN!! Putin haluaisi Suomen olevan osana Venäjänvaltakuntaa!! Sen me hyvin tiedämme.

    Onneksi olemme NATOSSA!! Ja turvassa!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tehdään toki sillä "haukkumisella" asia selväksi, venäjän asia ei ole Suomen, ellet halua myydä isänmaatasi. Miksi nyt haukutaan kommunisteiksi kaikkia muita paitsi todellisia kommunisteja? Johtuisiko se siitä, että nyky-vasemmisto on isänmaallista (kuten myös sotien jälkeinen maltillinen vasemmisto oli; demarit tekivät selvää kommareista). Mutta "kansallismieliset isänmaalliset patriootit" saarnaavat kuuliaisuuden venäjän suuntaan olevan sitä kansallismielisyyttä.

    No ei nykyvasemmisto ole isänmaallista. Näkeehän sen jo esim. näitä rajalakeja tehtäessä. Vasemmistoliitto ja Vihreät, Rkp, demarit. En näe niissä mitään isänmaallista joukkona, korkeintaan yksittäistapauksia on jokunen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Sinä olet näitä:

    Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi

    Niin totta nyt turiset. Tämä on tilanne tänä päivänä. En tiedä sitten, jos tulee Sodomo ja Gomarra, joko mieli muuttuis.

    Äänestä

Somalialainen sisu onkin sitä uuskäsitteistöä, jota ei ole tarkoituskaan ymmärtää. 😂

Äänestä

Mielestäni se on oikein hyvä asia ja kaiken perusta.

Äänestä
  • Haluan uskoa, että oikeasti olet tämän kansan enemmistöä.

    Kaikesta mädätyksestä huolimatta!

    Äänestä

Siksi, koska eliitin tavoitteena on siirtää valta lopullisesti ja ikuisesti pois kansallisvaltioilta, omalle globaalille hallinnolle eli ts. maailmanhallitukselle. Tämän takia ne roudaa myös niitä siirtolaisia ympäri Eurooppaa, jotta sekametelisoppaa olisi helpompi tulevaisuudessa hallita.

Ja aivan samoin, ihmisille pyritään luomaan globaali identiteetti kansallisen identiteetin sijaan, tämän takia kaikki kansallismielisyys on saatanasta heidän mielissään.

Äänestä
  • Kunhan ei meille luoda venäläistä identiteettiä. Sehän se, jos mikä, on kansallismielinen...

    Äänestä

"Suomen nykymenoa ja varsinkin sen sananvapautta voi hyvin verrata Viron historiaan Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) vallassa."

Ei voi.

Äänestä
  • Joudut maksamaan oikeuden tuomiolla sakkoja rangaistukseksi siitä että sanot mielipiteesi. Superloukkaantuminen tyhjästä ja jopa muiden puolesta on niin tätä päivää, joka ei paljon historiasta eroa epätasa-arvon kannalta.

    Jopa kansanedustajia on tuomittu tästä ja sekös vihevaemmistolaisia jonneja pistää ilkkumaan.

    Äänestä

  • Äärioikeisto = kokoomus ja PS on menossa hyvää vauhtia samaan suuntaan.

    Äänestä

  • Ei tuotakaan tarvitse liioitella.

    Ääriajattelua on kaikkialla, jopa islamissa, joka on myös vakava uhka Suomen kaltaiselle maalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei tuotakaan tarvitse liioitella.

    Ääriajattelua on kaikkialla, jopa islamissa, joka on myös vakava uhka Suomen kaltaiselle maalle.

    Suponkin vihervassareiden on ollut PAKKO ottaa riski huomioon. 🤔

    https://supo.fi/uhka-arvio

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei tuotakaan tarvitse liioitella.

    Ääriajattelua on kaikkialla, jopa islamissa, joka on myös vakava uhka Suomen kaltaiselle maalle.

    Supon uhka-arvion mukaan äärioikeistolainen nationalismi on yhtä vakava uhka Suomen yleiselle turvallisuudelle kuin radikaali islam.

    Tämä kuulostaa kummallisen tutulta:

    "Äärioikeistolaisessa ideologiassa painottuvat muun muassa rasismi, antisemitismi ja muukalaisvihamielisyys. Äärioikeistolaiset toimijat korostavat vihollisinaan tahoja, joiden he kokevat uhkaavan kansallisvaltion, edustamansa kulttuurin tai valkoisen väestön olemassaoloa. Vihollisina näyttäytyvät esimerkiksi maahanmuuttajat, etniset ja uskonnolliset vähemmistöryhmät ja poliitikot."

    "Etnonationalismi pohjautuu ajatukseen yhteiskunnan etnisen yhtenäisyyden säilyttämisestä. Etnisten ryhmien sekoittumista halutaan välttää. Ideologian mukaan valkoinen väestö on oikeutettu puolustamaan ja suojelemaan etnistä yhtenäisyyttään.
    Ajattelu on olennaisesti läsnä äärioikeiston korostamassa väestönvaihtoteoriassa, jonka mukaan valkoinen länsimainen väestö pyritään tarkoituksellisesti alistamaan vähemmistöksi ja vähitellen korvaamaan länsimaissa. Etnonationalismi ja väestönvaihtoteoria ovat olleet olennainen äärioikeistolaisen väkivallan oikeuttamisen peruste viime vuosina."

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tuo kuulostaa aika vahvasti peruspersuilulta ja persujen aatemaailmalta, josta saa lukea palstalta joka päivä.

    Persut ovat ainoa ryhmä joka puhuu muiden puolueiden kannattajista vihollisina, kun muut puhuvat poliittisista kilpailijoista tai vastustajista. Vain persuille muut ovat vihollisia jotka täytyy tuhota ja hävittää koko Suomesta.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17685863/persujen-ampumaleireilla-ammuttiin-poliitikkojen-kuvia!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Tämä on vale:

    "Persut ovat AINOA ryhmä joka puhuu muiden puolueiden kannattajista vihollisina, kun muut puhuvat poliittisista kilpailijoista tai vastustajista. Vain persuille muut ovat vihollisia jotka täytyy tuhota ja hävittää koko Suomesta".

    Ja tuo loppukliimaksisi RÄIKEÄÄ liioittelua. Muistuttaa vähän gazan kansanmurhan sotarikoksia, itseasiassa, tyyliltään.

    Tahdotko muka sinäkin olla risto rydin mainitsemia, oikeasti..?

    Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi

    :(

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei tuotakaan tarvitse liioitella.

    Ääriajattelua on kaikkialla, jopa islamissa, joka on myös vakava uhka Suomen kaltaiselle maalle.

    Tuota islamin uskoa olisi kyllä syytä rajoittaa luterilaisessa maassa!! Heidän olisi kyllä parempi sopeutua täydellisesti länsimaiseen kulttuuriin kuin olla tuossa jämähtäneessä uskonossa!!

    Äänestä

Koska oman edun tavoittelu on rasismia...

Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mitähän vastuuta Fortumin johto siitä kantaa? Niin hirveät rahasummat!!!!!

    Joutuvatko eliniäkseen vankilaan vai miten? 🤔😂🤣

    Lundmark pääsi palkinnoksi heti Nokian toimitusjohtajaksi. On tämä melkoinen hyväveli-landia!

    Niin suuri vastuuuuuuuuuuu...

    Äänestä

  • Silloin kun tavoite on Suomen WEF-jonestownitus ja totuuden puhujat on leimattava miksikä tahansa jotta SUOMEN täystuho mahdollistuisi ilman yhtään mitään vastarintaa/kitkaa. Kuin lampaat teuraalle Afrikkalaisen wanhan sanalaskun mukaisesti:

    “[T]he truth of the matter was that it was rarely a stranger who killed you; it was usually someone you held dear. As Keller knew too well, the sheep spends its life worried about the wolf, only to be eaten by the farmer.

    Farmer = WEF (johon kuuluu toki rys:kin)

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mitähän vastuuta Fortumin johto siitä kantaa? Niin hirveät rahasummat!!!!!

    Joutuvatko eliniäkseen vankilaan vai miten? 🤔😂🤣

    Eihän tuo eliitin persläpi ole oikeasti ottanut PIENINTÄKÄÄN VASTUUTA YHTÄÄN MISTÄÄN!!!

    Ei pienintäkään vastuuta mistään!

    Oikeaa vastuun ottamista olisi ollut lähteä 20 vuodeksi vankilaan valtiota vahingoittavista talousrikoksista!

    https://www.hs.fi/talous/art-2000009164956.html

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Tai maksaa kaikki takaisin veronmaksajille viimeistä senttiä myöten!

    Älkää unta nähkö! Ottaa TÄYDEN vastuun ja sillä sipuli!

    Haistakaa v***u kaikki!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Lundmark pääsi palkinnoksi heti Nokian toimitusjohtajaksi. On tämä melkoinen hyväveli-landia!

    Niin suuri vastuuuuuuuuuuu...

    Varmasti "palkkiona" tuon "täyden vastuun" ottamisesta. 😂

    NIIN TYHMÄ KANSA! 🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤪🤪🤪🤪🤪🤪🤪

    Äänestä

https://twitter.com/MariaMateiciuc

Mielenkiintoisia kirjoituksia Ukrainasta, ja muustakin!

Suomalaiset uskoo median " Uutisiin" jotka on vain jonkun henkilön mielipiteitä. Joita uutisoidaan ,vain koska media, on Voimakas mielipiteiden Muokkaaja!

Olette Aivopesunkohteena 24/7, ettekä huomaa sitä🙈

Äänestä

Entä turkkilaiset, irakilaiset ja muut Lähi-idän muslimit Suomessa? Heillä vaikuttaa olevan pizzeriat ja etnisen tavaran liikkeet pääasiallisina tulonlähteinä. Miten iskostuu heihin maine suomalaisista sisukkaina selviytyjinä?

Äänestä
  • Tämä ei koske tataareja ja muita vuosisatoja maatamme asuttaneita, jotka ovat hyvin perustellusti suomalaisia.

    Äänestä

Koska satania lutkuttaes altruismi on rumuutta ja egoismi hyve. Siksi.

Lihava on laiha.
Tyhmä fiksu.
Ja kakistokraatti meritokraatti.

Äänestä

ollaanko me jo leikattu pois?

Äänestä

On tavallaan aika rankkaa verrata Viron aikaa Neuvostoliitossa ja Suomea Euroopan Unionissa, mutta joskus ydinkohtien saaminen ymmärrettävään muotoon vaatii ehkä hieman kyseenalaistakin vertailua. 😆

Äänestä
  • Tärkeä pointti tuossa on, että nuori poika joutui aikoinaan vuosiksi vankilaan väitetyn kansallismielisyytensä vuoksi. 😨

    "1984 elokuussa Neuvostoliiton puoluelehti Pravda julkaisi NKP:n keskuskomitean päätöksen, jossa kehotettiin Viron puoluejohtoa tehostamaan taistelua kansallismielisyyttä ja länsimaisia vaikutteita vastaan."

    Vastaavaa vaikuttamista kohdistuu nykyäänkin myös Suomen johtoon, mutta niistä ei uutisoida. Nykyään se menee niin, että pitää kannattaa NATOa ja varoa venäläistä vaikuttamista. Jälkimmäisestä tulee syytöksiä hyvin herkästi, oli syytä tai ei. 😆

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Tärkeä pointti tuossa on, että nuori poika joutui aikoinaan vuosiksi vankilaan väitetyn kansallismielisyytensä vuoksi. 😨

    "1984 elokuussa Neuvostoliiton puoluelehti Pravda julkaisi NKP:n keskuskomitean päätöksen, jossa kehotettiin Viron puoluejohtoa tehostamaan taistelua kansallismielisyyttä ja länsimaisia vaikutteita vastaan."

    Vastaavaa vaikuttamista kohdistuu nykyäänkin myös Suomen johtoon, mutta niistä ei uutisoida. Nykyään se menee niin, että pitää kannattaa NATOa ja varoa venäläistä vaikuttamista. Jälkimmäisestä tulee syytöksiä hyvin herkästi, oli syytä tai ei. 😆

    Että syytöksiä "venäläisestä vaikuttamisesta"? Hah hah, saahan sitä syyttää, pelkkää puhetta somessa. Neuvostoliitossa joutui ja nyky-venäjällä joutuu vankilaa vieraan vallan agenttina & kansanvihollisena ja ne eivät ole mitään suomalaisia ns. vankiloita...

    Äänestä

Ei se ole paha muiden kuin natottajien, EUnuttajien ja niitä jumaloivien valemedioiden mielestä.

Äänestä

No mutta kun ne mystiset vihervassarit kun ne jne jne jne Kaikkihan on niiden ja Marinin vika. Terveisin persussuomalainen

Äänestä
  • Yleensä ottaen kaikki p*ska tulee vihervasemmiston vaikuttamiskanavien kautta.

    Yksi hyvä neuvo teille on, että menkää v*ttu töihin!

    Äänestä

Koska eliitti haluaa hävittää valtiot.

Äänestä
  • 👍
    Tämä on juuri se perussyy ja vastaa aloituksen kysymykseen.
    Hyvää työtä, kansalainen!

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    👍
    Tämä on juuri se perussyy ja vastaa aloituksen kysymykseen.
    Hyvää työtä, kansalainen!

    Media ja vanhat puolueet ajaa agendaa täysillä. Eli ovat sen pienen äänestämättä valikoidun piirin asialla.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Media ja vanhat puolueet ajaa agendaa täysillä. Eli ovat sen pienen äänestämättä valikoidun piirin asialla.

    WEF ajaa tuota myös, mutta ikävä havaita, että harva tuntuu edes tajuavan asiaa.

    Kuinka moni esimerkiksi kysyy, että mikä WEF?

    Äänestä

Vihervassuthan koettaa myydä Suomen venäläisille, ja vaativat rajoja poistettavaksi kokonaan. Onneksi lensivät karmit kaulassa ulos koko revohka.

Äänestä
  • Ilo olikin lyhyt, kun ÄÄRI-vihervassari-kommari wef-korpraali tuli ylipäällikön asemaan, tilalleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Ilo olikin lyhyt, kun ÄÄRI-vihervassari-kommari wef-korpraali tuli ylipäällikön asemaan, tilalleen.

    Ikäiseni on syntyneet aikakautena jolloin sota oli läheinen perheissä.

    Muisto siitä isovanhemmille omakohtainen Suomea turvatessa ja "sinne" jonnekin jääneitä perheissä kadonneina suurhyökkäyksen pommituksien myötä. Jotkut selvisivät toiset eivät.

    Viha vihollista kohtaan jäi menetettyjen veljien myötä suureksi monelle ja vammautuneita sota invaliideja oli runsaasti.

    Vanhemmat kokivat pelon lähtemättömästi. Tuo ja kotinsa menettäneiden kaipuu omaisiin ja joidenkin kohdalla kotikontuihin ei tainnut väistyä elin ikään.

    Kirjoissa puhutaan sankaruudesta .Sitä se toisaalta on kun ylivoimaista vihollista vastaan taitellaan. Sankaruutta toden totta .Kuitenkin on niin että monet potivat sota neurooseja pitkään ja koska kaikki olivat osa tuota ei niistä vaikerrettu. Se lienee myös pohjimmiltaan Suomalaisen luonne. Unohda kärsi ja unhoita .Koeta selvitä.

    Siksi myös tuo ,että emme joutuneet miehitetyksi kuten muut valtiot jotka Venäjää vastaan sotivat oli tuloksellinen ja muistoissa kultasi sen tappion torjunta voitoiksi ja ansioiksi taistelukentillä. Joka sitä myös on kaikkensa antaneille kunniaksi asti.

    Siksi myös lauluin voi sanoa muistakaa mitä vaatinut on isän maa. Tuo ei suinkaan tarkoita sitä ,että koettakaa samaa uudestaan ,vaan lähinnäkin sitä että uhrin annettu ja ansaittu maa on pidettävä itsenäisenä ja vältettävä sen hallinnon luovuttamista ulkoisiin käsiin.

    Toinen erä ei ehkä ole yhtä suosiollinen meille. Nuoret tuskin käsittävät asioita samoin enkä sitä myöskään voi edellyttää heiltä.

    Kommunismia voi huutaa kuten kaikkea muutakin ,mutta kaiken tarkoitus on turvata ja ollut turva maamme teille nuorille asuttavaksi jotta te pitäisitte siitä huolta kuten myös toisistanne. Siihen kuuluu sosiaalisuus .Nuorille koulutus ja vanhoista vanhemmistanne huolenpito. Suomen vaurastuttamiseksi on toimittava yhteis hengessä jollin taataan toimentulo kaikille elämän eri tilanteoissa eikä veljiä jätetä.

    Tämän hallituksen toimet ovat yhteishenkeä ja kansakuntaamme murentavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Olen ehkä samaa aikaa elänyt. Tehtaan työläisten lapsena oppikouluum päässyt, kun opettaja tuli kotiin pyytämään että laittaisivt tytön kokeisiin.
    Omat pappani olivat sotainvalideja. Mutta hengissä. Eivät puhuneet koskaan sota-ajasta. Panssarintorjunnassa ollut pappani huusi öisin ja näki painajaisia. Kerran sanoi, että ei voi unohtaa niitä panssareista vertavuotavia venäläissotilaita, jotka kapusivat kädet ylhäällä. Jotka ampuivat.
    Kun ei ollut miehiä irrottaa kuljettamaan vankeja minnekään.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Niin . tuo tuli tuliaisiki ehkä monelle...

    Sotajutut viinan myötä nousivat ,ei juuri muuten.

    Se läträys oli erillaisista tuolloin . Itselle kyllä kun olin utelias luonne ja pojille nuo asiat kiinnostavia tulin kyselleeksi pitkin matkaa veteraaneilta . Aukeni tuo kyllä jalkaväen puitteissa sekä ilmavoimien joita pidettiin lähes legdoina. Tosin heistä ,viimeksi mainituita kirjoitettiin ,ns. kärkimies tarinoita ,joiden seurassa jopa omistani on osansa suorittaneina kirjoissa ja kansissa.

    joukkueena taistelleista rivimiehistä sen sijaan on harvempia kertomuksia vaikka osuus on heillä yhtä suuri jollei suurempi ,sillä osansa saivat .Moni sirpaleita kantaen hautaan saakka jotka liikkuivat ja saunassa muistuttivat KK suihkun saneita tai kranaatin sirpaleita kantaneita. Totta että tarinat tulivat harva sanaísina ,jokseenkin saunan lauteilla hiljaisuudessa tai seurassa joissa muistelivat taipaleita .Ei yleisesti yksin julki tuotuina vaan pikemminkin yhdistävänä yhteisiä taipaleita muistellessaan veteraanien kesken. Pojalla oli aina korvat kuulolla kun nuo jutut oli ns. jänniä .

    Muistan kun eräs kertoi maanneensa ojan pohjalla pari päivää eik tiennyt mist viholline tulee .Joukkue oli hajallaan ja pelko painoi . .Vihollinen tuli yöllä ja kun tuohon monttuun eksyi oli puukko oli työkalu. J a montusta tuo henkilö kk suihkuta saaneena viimein haettiin ... Kotiin .Tai omille rintamille. Hurjia juttuja joiden todenperää en tiedä ,mutta tuo kk suihkuta lomautettiin armejan kirjojen mukaan joten kai osa on totta .Ainakin pelko jos ei muuta. Enkä yhtään ihmettele jos jolle jäi painajaisia.No simmottis ....

    Äänestä

mina ol nekkerrii otta sinu rahat kaik

Äänestä
  • Mitäs se tietää ...Suome historiasta ...

    Suome välirauha aikanakin , pyrittiin turvamaan tilan jatkuvuutta .Moneta perheestä meni pokiin jollo katottii et koku tulis edes kottiii. Tollo katotiin et taka rintama himii ku oli edes ollu tarpeeks , mut suurhyökkäykse jälkee kakki kututiin rintmal ja kaikkii taloihi ei ollu sen jälkee isäntää .Monest talost kaatus kaik jatkaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Mitäs se tietää ...Suome historiasta ...

    Suome välirauha aikanakin , pyrittiin turvamaan tilan jatkuvuutta .Moneta perheestä meni pokiin jollo katottii et koku tulis edes kottiii. Tollo katotiin et taka rintama himii ku oli edes ollu tarpeeks , mut suurhyökkäykse jälkee kakki kututiin rintmal ja kaikkii taloihi ei ollu sen jälkee isäntää .Monest talost kaatus kaik jatkaja.

    Onneksi kommunistit olivat voittajan puolella.

    Äänestä

Sotien traumat ovat edelleen hoitamatta. Tehtiin kovasti töitä ja maksettiin sotakorvaukset hyökkääjälle, joka aloitti koko revohkan....

Mutta joo, nyt on Suomi osallisena puolustusliitossa ja tilanteemme on aivan toinen kuin v. 1939. Miksi siis valittaa? Koska sympatiat ovat koko 1939-revohkan aloittaneen naapurimme puolella? Pelkäämmekö venäjän valtapiirin kutistuvan vai laajenevan? Siinä se valinnan paikka.

Äänestä

Suomen tilanne ei mitenkään muistuta Viron tilannetta Neuvostoliiton miehittmänä valtiona. Neuvostoliitto oli nimellisestä sosialismistaan huolimatta totalitaristinen diktatuuri, jossa jopa valtion sisällä liikkuminen edellytti viranomaislupia. Se oli suljettu yhteiskunta, joka toimi George Orwellin 1984 romaanin esikuvana.

Suomessa sanan- ja ilmaisunvapaus ovat kirjattu perustuslakiin, mutta ne ovat suhteellisia lakeja - suhteellisia siten, että sanan- ja ilmaisunvapaus on aina alisteinen rikoslaille ja yhdenvertaisuuslaille.

Suomi on perustuslaillisesti Euroopan unionin jäsen. EU on demokraattinen organisaatio, jonka parlamenttiin valitaan edustajat suorissa vaaleissa. Parlamentin suurimmasta puolueesta EU:n ministerineuvosto valitsee komission puheenjohtajan, joka kokoaa jäsenmaiden asettamista ehdokkaista komission. EU:n ministerineuvostossa on kunkin jäsenvaltion demokraattisesti valittu päämies. Parlamentti äänestää useimmista nimityksistä ja päätöksistä. EU-edustajat eivät edusta maataan, vaan poliittista linjaansa; niinpä EU:n parlamentissa on useita puolueita. Johtajat vaihtuvat (toisin kuin diktatuureissa) ja kansa voi vaikuttaa äänestämällä omissa ja EU-vaaleissa.

Toistan, koska moni ei tunnu ymmärtävän tätä: Euroopan parlamentin jäsenet eivät edusta Suomea, vaan valitsemaansa poliittista linjaa koko Eurooppaa koskevissa päätöksissä.

WEF on talousvaikuttajista koostuva paneeli, jolla ei ole minkäänlaista virallista valtaa. Paneeliin osallistuvat voivat implementoida keskusteluissa esiin tulleita asioita oman maansa politiikkaan, mutta kukaan ei sellaiseen pakota.

Eiköhän tuo vihanlietsonta ole molemminpuoleista. Persut levittävät aikamoista lokaa vihreistä ja vasemmistolaisista sekä näiden lisäksi suoranaista vihapuhetta homoseksuaaleista ja maahanmuuttajista. Eniten ihmetyttää persujen itsesääli ja uhriutuminen Se on noloa, eikä siinä ole sisusta tai kansallismielisyydestä muistoakaan. Pelkkää itku- ja valitusvirttä vuodesta toiseen.

Kukaan ei ole kieltänyt perinteisiä suomalaisia arvoja. Maailma ja arvot muuttuvat. Minä en haluaisi takaisin 1970- tai 80-luvuille. Suomi on nykyään avoimempi ja parempi yhteiskunta kuin silloin.

Kysymykseen: Kaikkein rohkein suomalainen, jonka tiedän, on suomalaisen naisen ja somalimiehen tytär, joka on muslimikulttuurissa puhunut rohkeasti seksuaalisista vähemmistöistä ja ateismista. Tyttönä hän vieläpä kävi armeijan. Vaikka hän saa persuilta ja rasisteilta raiskaus- ja tappouhkauksia tuon tuosta, hän on rohkeasti tummaihoinen suomalainen biseksuaali nainen kahden hyvin poissulkevan ja vainoharhaisen kulttuurin välissä.

Suomessa kasvaneiden ja koulut käyneiden maahanmuuttajataustaisten sisukkuus voi olla jopa kantiksia paremmalla tasolla johtuen maahanmuuttajastatuksen mukana tuomien ongelmien kohtaamiseen.

Äänestä
  • Harvinaista järjen ääntä, kiitos. Toki saat raivoa tästä "kansallismielisiltä". No, he ovat kaikkea muuta, lähinnä säälittäviä valittajia nurkan takana...

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Harvinaista järjen ääntä, kiitos. Toki saat raivoa tästä "kansallismielisiltä". No, he ovat kaikkea muuta, lähinnä säälittäviä valittajia nurkan takana...

    Itseäni häiritsee kun vihervassarit luette tavalliset kansallismieliset natseiksi ja fasisteiksi. Milloin olette noin seonneet?

    Ihan tavallinen mentaliteetti suomalaiselle on olla isänmaallinen! Eikö se mene millään punavihermädätyksen lahottamaan kaaliinne?

    Äänestä

Älä naurata!
Mieluummin oon
Rasisti kuin ne,
Jotka kieli pitkällä
Mamuja mielistelee.

Äänestä

Globalismin vastustaminen ei ole rasismia vaan viisautta mutta se että nyky vasuri kannattaa globalismia eikä työläisten etuja kun vaalipuheissa on jotain käsittämätöntä kuinka voi näin täydellisesti muuttaa näkemyksensä...

Äänestä
  • Miten se "globalismin vastustaminen" tapahtuu käytännössä ja kuka/mikä sitä vastustaa nykymaailmassa?

    Samalla toki voisit määritellä, mitä tarkoittaa " kannattaa globalismia eikä työläisten etuja".

    Helppohan näitä on heitellä, kuin Trump vaalitilaisuudessa.

    Äänestä

Hauska viestiketju, lähinnä siksi että antaa hyvän kuvan ihmisistä jotka pitävät itseään "kansallismielisinä". Eivätkä ole käytännössä yhtään mistään samaa mieltä :D

Äänestä
  • Niin. Käsitteet pitäisi ensin määrittää, mutta sehän ei tältä porukalta onnistu.

    Aikaamme kuuluu tapa heitellä termejä, kuten kansallismielinen, kommunisti, globalisti, rasisti, natsi, jne...

    Äänestä

  • Milloin sanasta kansallismielinen tuli kirosana, kun se oli normaali osa suomalaista mentaliteettia pitkään sodan jälkeen?

    Vihervasemmistolaiset mädättäjät ovat pilanneet Suomen!

    Eihän täällä edes ole mitään suomalaisia enää, kun arvoistetuinta on olla KELA PUMMINA ja tulla jostakin vinkuintiasta, mahdollisimman kaukaa.

    Muslimeista et saa sanoa omassa maassasi yhtään poikkipuolista sanaa! 🤡🤡🤡😂😂😂
    Niin kuin ne tänne perinteisesti muka kuuluisivat naisten alistamisineen...

    Äänestä

Viron SNTL:n verrattuna Suomessa on erittäin hyvä sananvapaus!
Otetaan yksi esimerkki: Aloituksen kaltaista tekstiä ei olisi ollut Viron SNTL:ssa mahdollista julkaista...

Äänestä
  • Kansainvälinen mädätys on siis Suomelle vihamielistä propagandaa. Yliopistot, tiedotusvälineet, koululaitokset ja jopa oikeuslaitos on täysin mädätetty ja se hyökkäys on tehty tunkeutumalla ulkopuolelta sisään ja tehdään maan sisältä päin. Sillä pyritään heikentämään entinen vahva ja tervemielinen kansallisvaltio. Paha kyllä se on jo aika pitkälle onnistunutkin.

    Äänestä

Nykyään jos syö lakritsia niin on RRRRASISSTI!

Niin p*ska maa!!! 🤡🤡🤡😂😂😂🤪🤪🤪

Äänestä

Teuvon ensimmäinen päivä kansanedustajana on hyvä esimerkki siitä, miten nopeasti maa on muuttunut sen jälkeen. Enää ei Teuvokaan saisi tuollaista laukoa, kuriin se laitettaisiin. 🤫

https://www.youtube.com/watch?v=LMMakFNTbB4

Äänestä

Mielenkiintoisia korrelaatioita löytyy siitä, MISSÄ maissa tervettä isänmaallista kansallismielisyyttä on eniten vasemmiston toimesta leimattu fasismiksi, käytännössä natsismiksi.

Sellaisissa maissa joihin venäjällä on intressejä kohdistaa "erikoisoperaatio" eli valloitussota. Joko välittömässä tai etäisemmässä tulevaisuudessa.

Monessa muussa maassa kansa saa rauhassa olla moninverroin kansallismielistä verrattuna siihen mikä esim suomessa koetaan jo natsismiksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Republikaanit ja Demokraatit kisaavat keskenään siitäkin kumpi onnistuu olemaan kansallismielisempi puolue.

Äänestä
  • Kuis noi koet?

    Suomessa vasemmisto(kin) ymmärsi Natoon liittymisen välttämättömyyden, eikä jäänyt enää odottamaan, missä "erikoisoperaatio" seuraavaksi alkaa. Ei voi enää syyttää heitä epäisänmaallisiksi, kun ovat myös ymmärtäneet venäjän edustavan myös heille täysin vastakkaisia arvoja ja todellisuutta.

    Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että esim. Unkarin "kansallismielisyys" olisi "tervettä". Vaikkakin se todellisuudessa rapauttaa ja heikentää EU:ta ja Natoa sisältäpäin. Eli poimitaan rusinat lännen pullasta ja veljeillään venäjän kanssa piittaamatta "erikoisoperaatioista".

    Äänestä

”Kansallismielisyys” on huono asia, koska sillä on taipumus mennä 40-luvun Italia ja Saksa tasolle.

Äänestä
  • Vain vihervassareiden omassa päässä.

    Haukkuivat Halla-ahoakin fasistiksi, mutta kun joutuvat siitä vastaamaan oikeudessa, niin pupu meni pöksyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Vain vihervassareiden omassa päässä.

    Haukkuivat Halla-ahoakin fasistiksi, mutta kun joutuvat siitä vastaamaan oikeudessa, niin pupu meni pöksyyn.

    AfD veljeilee uut-natsien kanssa ja ”etnisyys yhdistää maan”. Mitä muuta pitäisi näiden tehdä ennenkuin sinun hälytyskello soi?

    Äänestä

Hakkarainen on kansallismielinen, se ei kuulemma käy Persuille?

Äänestä
  • Persuille ei käy moni asia ja vastaavasti moni kansallismielinen ei pidä Persu-puolueesta. Ne eivät ole synonyymejä lainkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Persuille ei käy moni asia ja vastaavasti moni kansallismielinen ei pidä Persu-puolueesta. Ne eivät ole synonyymejä lainkaan.

    Teukka Hakkaraisen "kansallismielisyys" on unkarilaista koulukuntaa, eikä siis edusta Suomen etua. Kuten Unkarin "kansallismielisyys" ei edusta Suomen, EU:n ja lännen etua.

    Siitä toki voidaan vapaassa demokratiassa keskustella, kuka mitäkin edustaa ja hyödyttää. Mutta Hakkarainen on kallellaan Unkarin ja sitä kautta venäjän suuntaan. Tästä on siis ihan kirjallinen todiste, vaikka Hakkis sen puolueen vaatimuksesta poistikin...

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Rupusakki ei näytä vieläkään tajuavan, mistä Euro-PUhalluksessa on kyse ja euro-puhallukseen ei missään nimessä sovi "kansallisuus"-mielisyys

    Halapa-matuja käytäen
    suomen porrrrvarin
    talous nousuuuuunnn
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18144944/shokki-uutinen--100-tuh-rikkainta-kahmi-itselleen-yli--puolet-palkka-potista-!

    Totisesti, näin on jo toimittukin, eikö totta sopulit

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Ainahan voi tehdä kapinan, jos vallitseva yhteiskuntajärjestys ei tyydytä, seurauksineen. Jalon kansan parhaat voimat porrrrrvaria vastaan! Rupusakki kaatuu helposti, eikö?

    Suomi eroon EU:sta ja venäjäksi, kun tuo on selvä?

    Äänestä

Tutkija joka kritisoi nationalismia, on niin tottunut ajatukseen, että se on pahasta, että ollaan jo kaukana oikealta tieltä.

Äänestä

Hakkaraisen on tehtävä tilaa EU vaaleissa Tynkkyselle ja Peltokankaalle.

Äänestä

Riippuu kansallismielisyydestä. Klassinen nationalismi tarkoitti oman valtion itsenäisyyden vaalimista ja sen kulttuurin arvostamista. Eristäytyminen, muiden halveksunta - tai alistaminen - ei siihen kuulunut.

Kansalliskiihko (äärinationalismi) on sen sijaan fasismia, joka oli sekä natsihallinnon että nykyisen Putinin hallinnon taustalla. Jos et tajua miksi se on huono asia, niin historian läksyt jäivät lukematta.

Äänestä
  • Tämä. Kansallismielisyyden omiminen ajattelulla, johon kuuluu "Eristäytyminen, muiden halveksunta - tai alistaminen", näyttää olevan täällä eninten ääntä pitävälle porukalle Se juttu. Pohdittavaksi jää kenen etua he oikeasti ajavat...

    Äänestä

Tuskin ne tietävätkään, mitä se on. Suomalaiseksi synnytään. Sitä ei voi opetella, jos sulla ei ole mitään tavoitteita tai aloitteellisuutta tänne tullessa. Ne, joilla on, eivät tarvitse juuri suomalaisia enemmän hyysäystoimintoja ja isoja hyysäysorganisaatioita, joita nyt on meille perustettu näitä paapomaan. Ja se jos mikä maksaa maltaita.

Äänestä
  • "Ne"?

    Äänestä

'On vaikeaa olla huomaamatta perussuomalaisiin ja muihin kansallismielisiin ja perinteisiä arvoja vaaliviin tahoihin kohdistuvaa avointa vihaa, joka tulee tietenkin eri punavihreää ideologiaa tuottavista lähteistä. '

Hmm, tehtaantyöläisten tyttönä saan olla eri mieltä. Molemmat papat sotivat Suomen puolesta, palasivat elävinä, mutta rikkinäisinä. Panssaritorjunnassa ollut näki hirveitä painajaisia niistä verisistä venäläisitä, jotka kipusivat vaunuistaan tulleksaan vain ammutuiksi.

Suomi on meille kaikille kotimaa. Paikka,luonto, kulttuuri, historia. Kaikki me haluamme tehdä tästä jokaiselle paremman paikan elää ja olla. 'Isänmaallisuus' -sana on tuhrittu, kun se on otettu natsimielisten eriarvoisuutta hakevan pienen vähemmistön käyttöön.

Suomalaisuuteen kuuluu rehellisyys, luottamus ja kunnioitus toisen ihmisen sanaan ja tekoihin. Ei venäläinen 'taktinen totuus' joka on toinen nimi valahtelulle!

Äänestä

Nationalismi ja uskonnot ovat aiheuttaneet useimmat sodat maailmassa!

Koska ymmärretään, että tämä tellus on rajallinen?
Me olemme maan kansalaisia. Meidän pitäisi puolustaa luontoa, joka antaa meille kaiken elämän!

Äänestä
  • Oletko suomalainen.

    Äänestä

  • Pysyisivät muiden kulttuurien edustajat sitten siellä omassa maassaan!
    Miksi ne tänne tulevat?

    Koska sosiaalietuudet! Ei todellakaan ole tervettä eikä meidän tarvitse sitä edistää!

    Äänestä

Kansallismielisyys ei ole kirosana eikä se ole synonyymi kansallissosialistille tai natsille!

Painakaa se rumaan punavihreään kaaliinne, typerykset! 😡

Äänestä

🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

🔞 K­­u­­u­­m­­­a­­t­­ ­­­t­­y­­­t­­­ö­t­­ ­­­o­­d­­­o­­t­­­t­­­a­v­­­a­t­­­ ­­­s­­i­­n­­u­­­a­­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18289007

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen nykymenoa ja varsinkin sen sananvapautta voi hyvin verrata Viron historiaan Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) vallassa.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008172157.html

Suomea johtaa nykyisin EU, jonka lisäksi on kansainvälisiä ryhmiä, joille annetaan vaikuttamisvaltaa kuin vaivihkaa. Talouskysymyksissä ja kansalaisten mielipiteiden muokkaajana toimii Maailman talousfoorumi (WEF).

On vaikeaa olla huomaamatta perussuomalaisiin ja muihin kansallismielisiin ja perinteisiä arvoja vaaliviin tahoihin kohdistuvaa avointa vihaa, joka tulee tietenkin eri punavihreää ideologiaa tuottavista lähteistä. Miksi näille on annettu valtaa vaikuttaa jopa suomen kielen yleiseen kehitykseen ja samalla kieltää perinteiset suomalaiset arvot?

Linkissä on muistojen siirtymä 1980-luvulle, jolloin itse kävin armeijan. Neuvostoliitto ei ollut vielä hajonnut ja oli YYA-sopimuksesta huolimatta ainoa Suomen potentiaalinen vihollinen. Ei koskaan tullut mieleenkään, että suomalaisen kulttuurin vaaliminen ja kyseinen ajattelu olisi jotenkin "perseestä", kuten nykyään saa kuulla. 🤔
Tuolloin suomalainen vastasi hyvinkin kymmentä r*ssää eikä vähiten hänen kansallismielisyytensä vuoksi.

Sitten vielä kysymys loppuun. Miten koette nykyään suomalaisen sisun ilmenemisen? Ovatko maahanmuuttajat ottaneet sen hyveenä ja haluavatko he toteuttaa sitä, kuten perinteisesti tässä maassa on ollut tapana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu