Väestönvaihto isolla V:llä alkoi vasta 1990-luvulla.

https://www.suomenuutiset.fi/teemu-keskisarjan-kolumni-tummaihoiset-kantavantaalaiset/

Historiallisena aikana Suomeen tietenkin muutti ihmisiä elinkeinojen takia ja satunnaisesti: tasaiseen tahtiin, vähittäin taikka joskus sykäyksinä. Hävityn sodan jälkeen venäläinen miehittäjä siitti liudan suomalaislapsia – ja vuoroin vieraissa hakkapeliitat ja karoliinit voimansa päivinä.

Vetovoimatekijät ja kotoutusteollisuus Suomesta puuttuivat vuosina 9 000 eKr. – 1990 jKr. Miten homma täällä Pohjantähden alla olisi toiminut isommilla väestönvaihdoilla? Ei aavistustakaan. Myönteiset, kielteiset tai yhdentekevät vaikutukset eivät mahdu tähän muutenkin ylipitkään kolumniin. Väitteeni rajoittuu suuruusluokkaan.

Väestönvaihto isolla V:llä alkoi vasta 1990-luvulla. Yli puolen miljoonan ulkolaisen saapumiselle ja kymmenyksen vaihdokselle yhdessä sukupolvessa ei löydy edeltäjää menneisyydestä.

Teemu Keskisarja
3161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

joo ysärinä alkoi ja ruotsissa taisi olla 60-luvulla

Äänestä

Väestönvaihto on väärä termi, koska kantaväestö ei vaihda asuinpaikkaa vaan kutistetaan ja hävitetään. Oikea sana olisi kantaväestön eliminoiminen.

Äänestä

Kansanmurha

Esim Espoossa ekaluokkalaisista 40 % on maahanmuuttajien lapsia

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.suomenuutiset.fi/teemu-keskisarjan-kolumni-tummaihoiset-kantavantaalaiset/

Historiallisena aikana Suomeen tietenkin muutti ihmisiä elinkeinojen takia ja satunnaisesti: tasaiseen tahtiin, vähittäin taikka joskus sykäyksinä. Hävityn sodan jälkeen venäläinen miehittäjä siitti liudan suomalaislapsia – ja vuoroin vieraissa hakkapeliitat ja karoliinit voimansa päivinä.

Vetovoimatekijät ja kotoutusteollisuus Suomesta puuttuivat vuosina 9 000 eKr. – 1990 jKr. Miten homma täällä Pohjantähden alla olisi toiminut isommilla väestönvaihdoilla? Ei aavistustakaan. Myönteiset, kielteiset tai yhdentekevät vaikutukset eivät mahdu tähän muutenkin ylipitkään kolumniin. Väitteeni rajoittuu suuruusluokkaan.

Väestönvaihto isolla V:llä alkoi vasta 1990-luvulla. Yli puolen miljoonan ulkolaisen saapumiselle ja kymmenyksen vaihdokselle yhdessä sukupolvessa ei löydy edeltäjää menneisyydestä.

Teemu Keskisarja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu