Vaparilehdeltäkin evättiin valtiontuki

Anonyymi-ap

Aiemmin on kerrottu, että Vapariliitto menetti valtiontukensa. Nyt selvisi, ettei valtio tue enää Vaparilehteäkään. Lehti on huono eikä ansaitse tukea.

Lehtituen evääminen ei ole enää ihan uusi juttu. Pikemminkin rutiini. Päätöksen ovat valmistelleet virkamiehet virkavastuulla. Liiton yleisavustuksenkin he ovat jo pitkään halunneet poistaa, mutta poliittisella pelillä liitto on onnistunut sen monena vuonna saamaan. Nyt sekään ei enää onnistunut.

Onko liitto nyt omillaan? Vai vieläkö se jotain kautta pumppaa itselleen verovaroja?

9

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Skepsiksessä näytti olevan tuttuja nimiä kirjoittajina, siis joitakin.
      Vapaa-ajattelija on kokonaan ladattavissa ilmaiseksi netistä, mikä on plussaa.
      Sisältöihin ja aiheisiin tarvittaessa kohennusta. Ja ulkonäköön?

      • Anonyymi

        Kaikkeen tarvittaisiin kohennusta. Nyt lehti on ala-arvoinen. Mutta epäilen, ettei onnistu. Ei onnistunut valtion rahoissa kylvettämälläkään. Ei onnistu nytkään.


    • Anonyymi

      Kannattaa tutustua: vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti

      • Anonyymi

        Siitä vaan. Kotisohvalta. Kirjastojen turha tilata paperiaviisia. Rahantuhlausta ja ympäristötuhoja koko lehti. Mutta suoraan sanoen, se on huono lehti.


    • Anonyymi

      Liiton ja lehdon toimintaa voi tukea liittymällä jäseneksi. Ks. Vapaa-ajattelijat.fi -sivulta toimintaa, tavoitteita ja Liity jäseneksi -linkki.

      • Anonyymi

        Älkää menkö halpaan. Tuo tyyppi haluaa vain rahanne.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olen kirjastossa joskus lukenut vaparien lehteä.
      Hyh, hyh, kaikkeen paskaan ne verovaroja haaskaavat.

      Pois, pois vaan valtion tuet vapareilta, niin vapariliikkeen alasajo nopeutuu.

      • Anonyymi

        Lehteä ei tartte tilatakirjastoihin, koska netistä löytyy. Nekin tilaisurahat voi panna parempaan.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2640
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      91
      1976
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1511
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      933
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    9. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe