aina Saksaan, Puolaan, Ruotsiin, Tanskaan, Suomeen tai Norjaan?
https://i.ibb.co/MnKtT8p/ejp-voitonjako-2024-01-16.jpg
Taulukossa on 16.01.2024 voitonjako siltä osin kuin tietoja on julkisuuteen päästetty. Tuolloin edellisen päävoiton laukeamisesta oli kulunut jo kahdeksan viikkoa (16 arvontaa) ja odotettiin siis isolla innolla josko vihdoinkin joku onnellinen äkkirikastuisi ja nappaisi luvatun maksimivoiton (120 M €).
Taulukko paljastaa tylysti peliin osallistumisen jakautumisen. 77,45% eli lähes neljä viidestä pelistä oli pelattu kuusikon Saksa, Alankomaat, Norja, Suomi, Latvia ja Islanti joukosta.
Kun kuusikkoon ottaa mukaan vielä kolme seuraavaksi eniten pelaavaa maata eli Tanskan, Puolan ja Ruotsin, niin yhdeksikkö kattaa jo 89,02%.
Tällöin on hyvin todennäköistä, että myös se voittorivi löytyy kyseisestä yhdeksiköstä.
Trendi on aina sama: pottilupauksen kasvaessa todellisia lukujaan piilossa pitävien maiden suhteellinen osuus €JP:n pelaamisessa kasvaa huomattavasti
Oikeastaan edellä mainitun kuusikon voisi hyvällä omallatunnolla kutistaa nelikoksi Latvian ja Islannin väkimäärän pienuuden vuoksi.
Väkimäärä pyöristettynä, miljoonaa asukasta, noin:
Saksa 84,8
Puola 37,8
Alankomaat 17,1
Ruotsi 10,1
Tanska 5,8
Suomi 5,5
Norja 5,4
Latvia 1,9
Islanti 0,4
Juuri tästä syystä se seuraavakin päävoitto osuu taas joko Saksaan, Puolaan, Alankomaihin, Ruotsiin, Tanskaan, Suomeen tai Norjaan. Joku muu kuin edellä mainittu olisi vain satunnainen tilastopoikkeama.
Ai miksikö päävoitot menee aina...
Anonyymi-ap
2
328
Vastaukset 2
- Anonyymi
Ei mitään uutta maaliskuun auringon alla:
https://i.ibb.co/NYtRRgq/ejp-voitonjako-2024-03-01.jpg
Espanjan yksityiskohtainen pelidata puuttuu vielä, mutta muutoin uutiskynnys ei ylity sillä, että isoimmat lunastukset meni maaliskuun ensimmäisessä arvonnassa taas Saksaan, Norjaan ja Ruotsiin. - Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
🍒 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18292080
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4381901- 1501237
- 901141
- 1141137
- 701134
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku176994- 100783
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50699En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57664