No osaatko säästää kun tuet tulee tilille vai kulutatko heti rahat alle viikossa kaikkeen ja sitten leipäjonosta haet ruokaa?
Osaatko säästää?
Anonyymi-ap
37618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Miksi yleensäkään hankkiutua tukien varaan.
kela maksaa
Teen molemmat. Jää säästöön enemmän kun haen safkat letkasta
Kun Keva lähettää tuet kuukauden 20 pnä, niin heti laitetaan osa säästöön ja
niillä lopuilla sitten maksellaan laskut ja ostetaan elintarvikkeet ja muut.
On nimittäin huipputärkeätä varautua monenlaisiin yllätysmenoihin tai
lisäkuluihin joten sitä jemmarahaa tai säästöjä toki tarvitaan.
Isompiin, tarkemmin määrittelemättömiin hankintoihin on hyvä kerätä
ensin melkoinen pesämuna, niin ei tarvitse alentua korollisiin osamaksuihin.
Näin elämän talous ei onnu yhtään ja koko ajan on varalla se jemmaraha.
Olenkin kävellyt vain leipäjonon ohitse, mutta ei ollut siellä tuttuja.
Vain todella tyhmät kuluttavat heti rahansa ja sitten vinkuvat loppukuun.
Itse olen säästänyt jo kuusi vuotta. 170€ on kuukausittainen säästösumma. Toki nostan 500€ kolmesti vuodessa eli 1500€ per vuosi. Kesälomaraha, poikien synttäriraha ja jouluraha. Jos nämä lasketaan yhteen säästöjen kanssa, niin säästösumma on 300€/kk.
Minä säästän autoon. 16 000€ pitää saada säästötilille, josta voi irroittaa 6000€ auton ostoon. Varmasti tuntuu mukavalta kun tavoitteisiin pääsee. Kahden vuoden säästötalkoot vielä niin ollaan 16 tontussa.
Elämä ei tunnu niin köyhältä, kun on puskuria säästetty. Yllättävät menot ei haittaa. Minä en lähde mihinkään "all in" kaikki peliin juttuihin, vaan tilin pitää löytää tasapaino. Minulla se on 10 000€.
Toden-näköisesti olen yksi hyvin toimmeentulevien joukkoa. Pienet menot, niin säästöjä on helppo leipoa. Sinkkuihminen selviää kyllä, kun ei ole elätettäviä. Omat lapset on jo aikuisten kirjoissa. Pärjäävät omillaan. Autan kuitenkin rahallisesti heitä.
Ajatusleikkinä, jos ostan sen auton ja olen pysynyt budjetissa ja 16 000€ on tilillä, niin silti se on 10 000€. Sitten alkaa taas se säästöjen sulattelu. 10 000 on se tasapaino säästöissä.
Mb_76
Olet nyt hieman väärällä palstalla kirjoita mielummin yhteiskunta osioon noita satuja.
Osaan, oli karvas pala oppia.
Passiivisen ei tarvitse säästää kun on jo valmiiksi liian laiska kuluttamaan.
Olen ilmaissut saman asian siten, etten ole koskaan säästänyt mutta todellisten tapeiden tyydyttämisen jälkeen on jäänyt käyttämätöntä rahaa pitemmällä tähtäyksellä.
Näinhän se minullakin on paljolti on. Nuorempana tuli toki harjoitettua säästämistä, mutta nykyään ei ole tarpeen. Rahaa jää käyttämättä, kun tinkii kulutuksesta esim. älypuhelimen ja internetyhteyden poisjättämisellä. Sitten on varaa ostaa autoon uudet renkaat ja maksaa polttoaineet, verot ja vakuutuksen.
Satunnaisilla palkkarahoilla voi sitten käydä vaikka ravintolassa syömässä herkkuaterian.
Pitkäaikatyötön
Me kaks suuntasesta mielialahäiriötä kärsivät voimme olla maniassa sellaisia että kuvitellaan että on miljonääri ja sitten tuhlaillaan ja mulla monta kertaa rahat loppu heti ja sitten vaan nälkäsenä loppukuukaus. Tuhlaan miltein aina liikaa ja me bissettelijät ollaan aina pulassa koska kaljottelu kallista. Samoin me rööki tyypit ollaan aina pulassa kun hallitus nostaa koko ajan hintoja. aivan kuin rangaistaisiin siitä että on riippuvainen..
Todellakin osaan. Mies eläkkeellä, itse työtön tulot kuukaudessa netto 2018 €.
Vuokra 678. Juostaan tarjoukset ja maksetaan kaikki laskut heti pois. Kuukaudesa jää säästöön n. 270 - 340 €.
Kerran vuodessa lomamatka. Muuten ei juuri mitään hankintoja. Auto on, rämä, mutta aikoinaan maksetuu. Ei mitään velkaa mihinkään. Tavoitteena omistusasunto, kun aikoinaan vei vouti yritysluottoje n langettua meille 90 luvulla
No mikäs sulla on säästäessä, mutta sinähän et olekaan köyhä. Köyhän säästäminen on toinen juttu. Mä pistän 50-100 euroo joka kuu säästöön, ja näin oon tehnyt jo vuosia, mutta ei ole kummostakaan säästöä, kun aina tullut jotain odottamatonta lisämenoa, varsinkin kun oli auto, siis normi käyttö- ja huoltokulujen lisäksi.
lajijasuris
Niin aloituksessa oli kirjoitettu kun saa tukia että kuinka pitkään ne riittääkö seuraavaan rahapäivään.Ei kyse sivuun laitettavasta säästöstä.
Luetun ymmärtäminen on vaikea laji ja sitävastoin asian vierestä lörpöttely turhankin helppoa.
Mutta minä säästän 30e kk enkä käytä rahaa yhtään silloin kun se tulee tilille. Vasta viikon kuluttua nostan vähän, tai maksan siis kortilla jotain.
Mutta vähän. Sitten myöhemmin vähän enemmän, ettei tule liian kova nälkä.
Tulot ja menot hyvin tasapainossa, vaikka ei jäisi ns loppukuulle paljoa, niin ei ainakaan tili ole ihan tyhjä.
Sitten kun uusi raha tulee, voi käyttää entisiä jos niitä jokunen kymppi oli.
Ei pidä heti tuhlata.
Hienoa, vaikka ei saisi kuin 10-20 euroa säästöön, on askel eteenpäin. Pyrin aina on yhden kauppareissun verran jäljellä.
Ossaan säästää sen verran etten koskaan lainaa rahaa muilta. Ruokaa minulla on aina ollut ja rahaa harrastuksiin
Muistitko myös sen jemmarahan, sillä se on yksi hyvän talouden kulmakivistä.
Kun varautuu siis etukäteen niihin tuleviin, tarkoin määrittelemättömiin ostoksiin
niin on aina rahaa hankki vaikka auton renkaat tai huonekaluja tai kodinkone
eikä se heiluta yhtään sitä kuukauden muuta meno/tulo tasapainoa.
Pieni summa vaan sivuun , niin siitä kertyy mukava potti,
Ensimmäisenä se asia jos elää tukirahoilla niin että pärjäis sen välin kun rahaa tulee ei toimeentuloasiakkaalla mitään säästöjä ole. Kädestä suuhun elämistä.Jos väittää että säästöjä niin vähennetään toimeentulotuesta.
1980-luvulla säästäminen oli helppoa, koska itselleen sai valita oman makunsa ja tyylinsä. Nykyään kaikilta vaaditaan luksusta, ja luksus maksaa!
1980-luvulla ei tarvinnut ostaa omaa puhelinta, koska oli puhelinkoppeja, joissa saattoi käydä soittamassa ne harvat puhelut, jotka tarvitsi soittaa. Nykyään tyrkytetään ostamaan ökyälypuhelin, joka maksaa n. 500 €, joka pitää vaihtaa n. viiden vuoden välein ja jonka käytöstä pitää maksaa yli 20 € kuussa.
1980-luvulla sai valita ostaako 8-, 16- vai 32-bittisen tietokoneen. Pikkurahalla sai luotettavan laitteen, joka kesti käyttöä ja jos osti 16-bittisen mallin, niin se olikin jo niin kestävä, että saattaa olla vielä tänäkin päivänä käytössä. Nykyään myydään uutena vain 64-bittisiä ökykoneita, joista on karsittu ominaisuuksia ja joille koodatut ohjelmat on niin huonosti optimoituja, että energiaa kuluu paljon turhaan. Jos lukee vain netistä uutisia, niin prosessori on kovemmilla kuin hieman vanhemman 3D-pelin pelaamisessa!
1980-luvulla saattoi ostaa auton, jolla pääsi paikasta A paikkaan B, ja sen sai halvalla ja huolto ja korjaaminenkin olivat halpoja. Mene ostamaan auto nyt: maksaa hunajaa, on täynnä epäluotettavia ja sähkölaitteita ja huollot ja korjauksetkin maksavat hunajaa!
Jos saisimme 1980-luvun tapaan valita itse makumme ja tyylimme ja tarjottaisiin vaihtoehtoja rakentaa omat budjettimme järkevästi, niin leipäjonot ja toimeentulotuet voitaisiin ehkä jopa unohtaa!
Olet oikeassa siinä, että ennen kaikki oli paremmin. Rahat riitti ihan mukavasti.
Mutta puhelimella soittaminen oli kallista. Kaukopuhelut hoidettiin lennättimestä,
mikä oli mielestäni hurjan kallista puuhaa ja siellä oli aina melkoinen jono.
Kyllä ne palvelut ja tavarat maksoi 1980-luvullakin, monet asiat maksoi silloin tosi paljon. Ja ne autot, kyllä ne silloinkin maksoi ja käytetyt autot varsinkin, kun ei ollut tätä nykyistä ulkomaan tuontia pudottamassa hintoja.
Minulla on tallella kyllä kaikki hintatiedot niiltä ajoilta ja vanhoja lehtiäkin melkoisesti, niistä näkee hinnat. Puhelut oli järkyttävän kalliista ja puhelimet maksoi ihan sikana.
Matkapuhelin maksoi silloin enempi mitä halvimmat uudet autot, kaveri osti Simonsen NMT450 matkapuhelimen, se maksoi 18000markkaa 1982 ja nyt se maksaisi tämän päivän rahaa 8608,42€.
SE puhelinkioskista soittaminen vasta kallista olikin! Muistan kuinka sain puhelinlaskun v. 1985, se oli silloin 1000 markkaa, kun jouduin soittamaan monta kaukopuhelua, se olisi tämän päivän rahassa 388,97€, siis aivan älytön hinta!!! Nyt minulla on puhelimessa rajaton netti ja laajakaista mokkulaan, tämä yhteensä 36€ kuukaudessa ja saan puhua niin paljon, kuin vain ehdin ja lisäksi netti toimii taloudessamme 14 eri laitteessa tuolla samalla rahalla!
Ostin 1988 uuden Hoover merkkisen pyykinpesukoneen, se maksoi silloin 1800 markkaa ja oli silloin edullisin pesukone, sekin maksaisi tämän päivän rahassa 621,49€, nyt samaisen pesukoneen saa ostaa alle 300€.
Ruoka vasta kallista silloin olikin, kahvi maksoi ihan hirveästi, kananmunat aivan kauhean kalliita ja liha hinta taivaissa. Vaatteet oli myös älyttömän kalliita.
Muistot vaan kultaantuu, ei se niin hyvää silloin ollut...
Lue aloitus oikeen ajatuksen kanssa.
Osaan säästää! Minulla on aina rahaa, kun seuraava eläke tulee. En tuhlaa turhuuteen juurikaan rahaa. Ostan tarjouksista, pidän hyvän kotivaran ja täydennän kotivaraa tarjouksista. Kilpailutan lähes kaikki hankinnat, hyödynnän ilmaisen tarjonnan.
Eläkkeeni on verojen jälkeen n. 750€/kk, se riittää hyvin.
Anoitko jo sitä takuueläkettä ?
Paljon ihmisiä toimeentulotuella niin kyllä silläkin rahalla elää jos on säntillinen.Jos kuun alusta rahat tulee niin on pitkä tiliväli.Viikossa rahat laitettu haiseen.
Edunvalvoja antaa vaan 15e päivässä käteen.
Aika köyhää, taitaa olla tyrannityyppi?
Ihan kohtalainen summa yks tuttu joka edunvalvonnassa niin manaa kun 70eur käyttörahaa viikossa hitto kyllä se 100eur pitäs olla.
Hyvällä mallilla on säästöporsas. Nuukasti elää, niin jää selvää säästöä ja "possu" lihoo. Vielä on säästövaraa 1500€ vuodessa, jonka nostan juhla pyhinä, kesälomalla ja poikien synttäreillä. Tämä kyllä merkitsee että sen 480€/kk on riitettävä elämään, juhla pyhineen. Toisaalta possu lihoo vaudikkaammin.
Tavoitteet ovat kyllä aika suuret, mutta ei mahdottomat. Tarpeeksi kun possu lihoo, niin laitan sen lihoiksi ja ostan auton.
Ihan nollille en päästä tiliä, vaan pitää jäädä tilille rahaa auton ylläpitoon. Nyt on sen 12 000€ säästötilillä. Tästä pitää ponnistaa 16 000€ ja hyvin mielin voi lähteä autokaupoille. 6000-8000€ pitää riittää auton ostoon
Mb_76
Onko liian vaikea ymmärtää mitä aloittaja tarkoitti?Eli väännetään rautalangasta;pärjäätkö tulonsiirroillasi seuraavaan maksuun asti vai kiristätkö vyötä viimeiset päivät/viikot.
Ei kyse ollut säästöpossun ruokkimisesta.
Joutuu vähän tiukille tällä budjektilla. 480€ ja tämä pitää riittää kuukaudeksi. Pientä helpotusta on tuonut nämä 500€ kertanostot kolmesti vuodessa. Saan siis sen 600€/kk.
Aion luopua näistä "boonuksista" ja se 1500€ menee säästötilille. Näin pääsen käsiksi hyvään autoon ja sen ylläpitoon.
Tässä hyvä ja edullinen auto.
https://www.nettiauto.com/toyota/aygo/14086127
Mb_76
Jos jotkut jopa säästävät, niin kiristääkö se noin kovin muita lukijoita.
Tässä ketjussa ei tosin ole edelleenkään kyse mitä saa laitettua ns sukanvarteen vaan pärjäätkö seuraavaan rahapäivään asti ilman että kerjäät lainaa tai näet nälkää(jos ei käy ruokajonossa).
Niimpä näköjään monella vaikeutena luetun ymmärtäminen.Mitähän jotkut kirjoittajat yrittävät päteä köyhyyspalstalla että heillä rahoja kyllähän kuka vaan satunumeroita osaa kirjoitella. Aloitukseen sen verran että pienellä raha määrällä pärjääminen pitkän tilivälin vaatii sitkeyttä. Jos viikossa menee rahat niin komiaa olla 3 viikkoa persauki.
Olen aina osannut sen säästämisen olipa tilille tuleva rahasumma mikä hyvänsä.
Ensin laitetaan se säästöksi tarkoitettu summa sivuun ja sen jälkeen jaetaan loppu
niin että se varmuudella riittää yli sen hetken kun seuraava tili tulee.
Näin tiukasti/kurinalaisesti menetellen ei koskaan ole ilman rahaa.
Sillä sivuun laitetulla rahalla kuitataan sitten ne yllätysmenot tai siirretään
se meno seuraavaan kuukauteen jos suinkin mahdollista.
Kun vuosikausia harrastaa sitä kurinalaista taloutta, niin kyllä niitä säästöjä
pikku hiljaa kertyy niin että on vain aina helpompaa kuitata se yllätyslasku.
Yhä tiukemmalla kädellä kun vain karsii ne tuhat hankinnat. En siis osta
Helly Hansenia vaan kävelen siinä vanhassa pompassa edelleenkin.