Ikävä jää, se vain muuttaa muotoaan

Vaikka asiasta on jo kaksi viikkoa aikaa silti ikävä tulee pintaan hyvinkin voimakkaana ja iltaisin se on vieläkin enemmän pinnassa. Kaihon ja ikävän tunne saattaa tulla yhtäkkiä missä vain ja yrittää pidätellä tunnetta ja kyyneleitä sekä kerätä itsensä. Vieläkin muistiin tulee kirkkaana ne tilanteet ja hetket kun oli aika päästää irti ja toivoa että näemme vielä jossain. Kuoleman edessä on voimaton vaikka se on vääjäämättä kaikilla edessä joskus, kaikilla elävillä olennoilla. Pienikin olento on hyvin rakas ja siksi sitä on myös kiitollinen kaikesta mitä on ollut. Nyt olette kuitenkin paremmassa paikassa eikä kipua ja vaivoja ole. Silloin kun kesä on vihreimmillään etsin kauniin paikan jonne voin teidät viedä ja jättää viimeiset hyvästit.
1220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ikävä jää aina. 🧡

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaikka asiasta on jo kaksi viikkoa aikaa silti ikävä tulee pintaan hyvinkin voimakkaana ja iltaisin se on vieläkin enemmän pinnassa. Kaihon ja ikävän tunne saattaa tulla yhtäkkiä missä vain ja yrittää pidätellä tunnetta ja kyyneleitä sekä kerätä itsensä. Vieläkin muistiin tulee kirkkaana ne tilanteet ja hetket kun oli aika päästää irti ja toivoa että näemme vielä jossain. Kuoleman edessä on voimaton vaikka se on vääjäämättä kaikilla edessä joskus, kaikilla elävillä olennoilla. Pienikin olento on hyvin rakas ja siksi sitä on myös kiitollinen kaikesta mitä on ollut. Nyt olette kuitenkin paremmassa paikassa eikä kipua ja vaivoja ole. Silloin kun kesä on vihreimmillään etsin kauniin paikan jonne voin teidät viedä ja jättää viimeiset hyvästit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu