Uskovat pahoinpitelivät minut

Kerran kun olin kaupungilla tulossa töistä kotiin, päivä oli ollut pitkä ja uuvuttava. Olin vain ajatellut päästä kotiin, ottaa rennosti ja unohtaa työasiat hetkeksi. Mutta kohtalo oli toista mieltä.

Kulkiessani läheisen kapakan ohi, huomasin vilahduksen iloisesta seurueesta, joka tuli ulos. Heillä oli hymy huulillaan ja lasit kädessä. Ajattelin, että hyvä heille, pitäkööt hauskaa. Mutta sitten jokin muuttui.

Kun kuljin heidän ohitseen, tunsin katseen selässäni. En ollut varma, mutta tuntui kuin he olisivat tuijottaneet minua epäluuloisesti. Seuraavassa hetkessä tunsin kovan iskun takaraivollani. En ehtinyt edes kunnolla reagoida, kun toinen isku osui poskeeni. Käännyin ympäri ja näin joukon kasvoja, jotka olivat täynnä raivoa ja vakaumusta.

"Hei, mitä ihmettä!" yritin sanoa, mutta sanat tuntuivat takertuvan kurkkuuni. Yksi heistä huusi: "Ateisti! Sinä olet saastainen ateisti!"

Hämmennyksessäni yritin puolustautua: "Ei, ei, olen vain menossa kotiin... en ole mitään tehnyt!"

Mutta he eivät kuunnelleet. Heidän uskonsa oli sokea ja raivokas. Heidän mielestään minun oli saatava rangaistus. Sain lisää iskuja, ja lopulta kaaduin maahan.

Kun tajuntani oli hämärtymässä, kuulin heidän huutonsa ja rukouksensa: "Herra, anna anteeksi tälle ateistille, hän ei tiedä mitä tekee!"

Ja niin, siinä makaan maassa, pahoinpideltynä, kaikkea ymmärtämättä. Uskovat jatkoivat matkaansa, ja minä jäin siihen miettimään, miten usko voi joskus muuttua sokeaksi ja väkivaltaiseksi.