Drooni räjähti Pietarissa
Venäläismedia Fontanka raportoi ainakin yhden droonin pudonneen Pietariin lauantaiaamuna. Alustavien tietojen mukaan drooni osui Pietarissa kerrostaloon.
Paikalliset havaitsivat välähdyksen ja pamauksen Krasnogvardeiskin piirissä.
Kerrostalon ikkunalaseja ja parvekkeita vaurioitui räjähdyksessä. Samalla naapuritalo ja joitakin pihamaalla olleita autoja kärsi vahinkoja.
Venäläismedia Fontanka raportoi ainakin yhden droonin pudonneen Pietariin lauantaiaamuna. Alustavien tietojen mukaan drooni osui Pietarissa kerrostaloon.
Paikalliset havaitsivat välähdyksen ja pamauksen Krasnogvardeiskin piirissä.
Kerrostalon ikkunalaseja ja parvekkeita vaurioitui räjähdyksessä. Samalla naapuritalo ja joitakin pihamaalla olleita autoja kärsi vahinkoja.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kananmunien saanti ja hintojen roimat nousut alkaa kohta olemaan tiltujen ongelmista pienimpiä .
Drooni voi osua milloin tahansa ja mihin tahansa missä tiltu oleilee yöllä tai päivällä.
Kiitos Putin ja 3 päivän erikoisoperaatiosi
Suomessa laatu on vähän niin ja näin. Kovat on luulot itsestämme, mutta kun faktat ovat pöydässä ollaan parhaimmilla keskikastia.
Ehkäpä Italian jätteiden vastaanottomaa, kuvaa paljon meidän "huipputason" osaamista?
Alkava Nato-Venäjä Sota tekee meille hyvää ja takoo järkeä päähän. Siitähän yksi sun toinen Nato Marsalkka jo varoittaa (+meidän Toverit).
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010267391.html
Pienempikin sotatoimi pilaa ympäristöä, kuten tuo Huthien upottama rahtilaiva osoittaa. Ukrainassa on mittava ympäristötuho sodan seurauksena ja tilanne saattaa edelleen pahentua. Venäjä lienee tarkoituksellisesti tehnyt Ukrainassa myös luonnontuhoa muun törkeyden lisäksi.
Sotiminen tulee ihmiskunnalle erittäin kalliiksi, myös luonnontuhon kautta.
Parempi vaan rakennella sähköautoja niin maailma pelastuu..oisko kannattanut käyttää nuo sähköautojen kehitys Ukrainan sodan lopettamiseen..
Ihanaa! Me NATOttajat ollaan aina haluttu sota ihan siihen lähialueelle. Otetaan poppareita ja kaljaa, kunnon evässatsilla ja jaksetaan somewarrioida siitä.
Kyseinen sota on Putinin aloittama ja hänen unelmansa toteutuma.
Juuri näin. Viaton länsi ei ole tässä asiassa tehnyt mitään mikä eskalloisi sotaa Ukrainassa. Ei lähettänyt erikoisjoukkoja, lahjonnut poliitikkoja tai CIAn opastuksella tehnyt erikoisoperaatioita.
Historiaa on tarkasteltava vai alkaen 22.2.2022 ja piste.
Onko itsenäinen Ukraina sodassa länsimaiden kanssa ? vai mitä Tiltu horisee ?
Eikös itsenäisessä Ukrainassa ole valloitussodassa sen naapurimaan venäjän joukot ei suinkaan länsi tai mikään muukaan maa ole hyökännyt itsenäiseen Ukrainaan ...toki tukenut Ukrainan suvereenisuutta ja itsenäisyystaistelua kaikin tavoin mutta kansainväliset lait jo tekevät tällaisen velvollisuuden sivistysmaille
Eli sama mitä Venäjäkin teki ennen 24.2.2022. Puntit tasan. Rysy vaan halusi eskaloida.
Tyhmäksi tietysti et osannut vastata muuta, kuin Tiltu. Etkö ikinä ole kuullut sodan muodoista kuin sijaissota, proxysota, taloussota ja informaatio sota?
Sellaista länsi käy Ukrainan verellä, uskaltamatta tehdä muuta, kuin terroritekoja NS putkiin.
Jaa, vai että Putinin erikoisoperaatoi olisi CIA:n opastama. Sinuna varoisin sanojani, voivat Venäjän pääesikunnassa pahoittaa mielensä!
Sitä saa mitä tilaa. Ja mitä enemmän tilaa, sitä enemmän saa.
Retusaaressa ja Lomonosovin alueella Suomenlahdella on ollut myös illalla IT-tulta mystisiä kohteita iltataivaalla vastaan.
Hyvin erikoinen tämä Putlerin 3.päivän erikoisoperaatio / paraatimarssi Kiovaan.
Ehkäpä Putinin tarkoitus oli pelotella, neuvotella ja palata takaisin? Sellaisella määrällä joukkoja ei Ukrainan kokoisia maita vallata. Tyhmä lännen media poimi sopivia poimintoja Lavrovin puheista, tehden tästä sinunlaisen johdateltavan totuuden.
Harmi kun B.Johnsonin typerät let`s fight ovat saaneet sodan jatkumaan keväällä 2022, aiheuttaen jo 400 000 ukrainalaisen kuoleman.
"Ehkäpä Putinin tarkoitus oli pelotella, neuvotella ja palata takaisin? Sellaisella määrällä joukkoja ei Ukrainan kokoisia maita vallata. Tyhmä lännen media poimi sopivia poimintoja Lavrovin puheista, tehden tästä sinunlaisen johdateltavan totuuden."
Putin Kalsarimyrkyttäjä lankesi tyypilliseen ansaan, diktaattorina hän sai kuulla vain itselleen mieleisiä asioita ympärilleen keräämiltä jees jees-miehiltä ja siksi luuli, että ukrainalaiset ottaisivat kukkasin vastaan hänen miehitysjoukkonsa. Mutta vastaan tulikin Javelineja.
"Harmi kun B.Johnsonin typerät let`s fight ovat saaneet sodan jatkumaan keväällä 2022, aiheuttaen jo 400 000 ukrainalaisen kuoleman."
Johnsonin puheet eivät lopettaneet rauhanneuvotteluja, vaan se, ettei Venäjä kyennyt tarjoamaan Ukrainalle uskottavia takeita rauhasta. On selvää, että roistovaltio Venäjä olsi pettänyt sopimuksen heti saatuaan armeijansa jlleen kasattua. Mutta harmi, että Venäjä jatkaa edelleen sotaansa välittämättä ukrainalaisista ja venäläisistä kuolonuhreista vain diktaattorin järjettömän vallanhimon takia, kun Venäjä saisi rauhan vaikka huomenna, jos se haluaisi rauhaa.
Tiltutkin pakenivat turvasatamaansa Pietarissa.
Jäivät sinne pitemmäksikin aikaa.
https://www.st-petersburg-essentialguide.com/st-petersburg-gay-bars.html
Asumaton kerrostalo, kuinka ollakaan. Venäjä todennäköisesti pommitti sen itse saadakseen venäläiset taas uskomaan, että länsi haluaa tuhota Venäjän. Oppositiojohtajan kuoleman jälkeen piti varmaan tehdä jotain, joka näyttäisi, että länsi/ Ukraina pommittaa maata.
Täytyy kyllä olla venäläisten päässä jotain pahasti vinksallaan, että uskovat Putinin valheita. Yksikään länsimaa ei Venäjän mantereelle mene hyökäämään, koska yksikään länsimaa ei halua lähettää joukkojaan sinne. Miten länsi voisi sitten tuhota Venäjän, kun mikään valtio ei ole sinne hyökkäämässä?
Todella harva länsimainen haluaa matkustaa Venäjälle ja yhä harvempi haluaa enää olla venäläisten kanssa missään tekemisessä. Venäläisten ajatusmaailma poikkeaa täysin länsimaisesta. Jos Putin vetäisi joukkonsa pois Ukrainasta, jota tuskin tapahtuu, lopettaisi laajentumissuunnitelmiaan läntisiin demokratioihin. Venäjä on ja tulee pysymään diktatuurin johtamana maana, jossa ihmisoikeuksia tai sananvapautta ei tule koskaan olemaan, mutta tehköön mitä tekee omien rajojensa sisällä, ei länsimaat tähän puutu.
Se toivo, että venäläiset näkisivät järjen valon, on mennyttä.
Hienoa🤣. Nopeasti Ukrainalle pitkänmatkan ohjuksia, että saadaan moskova- ja pietarilaiset tajuamaan missä mennään, eli mikä on totta ja mikä on paskaa. Hyökkäys on paras puolustus. Ohjukset pitää lähettää asuinlähiöihin, sairaaloihin ja kouluihin venäjän kaavaa noudattaen. Tämä lienee paras keino kansan-nousun aloittamiseksi ja koko putinmielisen valtakoneiston täysdeletoimiseksi.
Venäjää ei voi muuttaa, se pitää poistaa!!!
Sellainen joka hyökkää mihin tahansa alueelle (missä tahansa maassa), saattaa syyllistyä vakaviin rikoksiin. Tai rikoksiin ihmisyyttä ja koskemattomuutta vastaan, myös eläimet vaarassa. Ihmisten vaarantaminen, tai jos osuu silloin kyseessä voi olla kidutus jos ihminen kituu, sattuu. Jos joku kuolee on kyseessä murha. Se voi aiheuttaa myös samalla kauhua ja pelkoa, pysyvää haittaa. Kehottaisin kaikkia pidättäytymään ja sivullisten pitää olla suojassa.
Rauha on ainoa järkevä vaihtoehto kaikkialla ja ihmisten koskemattomuus. Jos joku tulee valittamaan tästä tekstistä ja luulee että ihmisille voi tehdä mitä vain, se ei ole totta. Silloin on vain tunteiden vallassa valittamassa ja syylliseksi luulemilleen sivullisille kostamassa, jokin on vialla. Lapsellinen ihminen lähtee selkkauksiin mukaan, turhaan. Sota ei voi olla veruke, että sen varjolla murhataan ja kidutetaan ihmisiä. Piste.
Putinin viimeset sanat...valoa kohti...hups se olikin dronet.
Putinin KGB / FSB järjesti 25 vuotta sitten, silloinkin ennen vaaleja, sarjan pommi-iskuja, jotka räjähtivät pääasiassa kerrostaloissa elo–syyskuussa vuonna 1999.
Silloinkin kohteena olivat matalan tuloalueen asuinkerrostalot.
Petersburg romahtaa neukkula lähiöt rakennetaan uudelleen!😛😜😝
Nato-niilojen toivomuksesta sota siirtyy lähemmäksi ja lähemmäksi.
lähemmäksi Pietaria ja Moskovaa ... se on hyvä asia siinä mielessä että venäläiset saavat kosketuksen siihen minkä ovat aloittaneet ja mitä kylväneet Ukrainaan.
Voihan se olla äly palaa venäläiseen propagandalla kyllästettyyn kalloon kun yöllä herää ilman kattoa pään päällä .
Jos noita siviilikohteita käy enemmän posahtelemaan venäjällä niin aika varmasti voi sanoa että niiden takana on putinin oma KGB-FSB. False flag operaatio jonka jälkeen liikekannallepano on helpompi perustella.
Eikös ne Ukrainan ohjukset ole harhailleet suomenlahdelle tähänkin asti?
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
😋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18295068
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞